”Miten Nipa voi laulaa näin hienosti?” – Urpo-Nalle, Dingo ja Vantaan Tulisuudelma

Missä kondiksessa Nipa on? Missä kondiksessa Dingo on? Ketkä käyvät katsomassa Dingoa? Miten Slayer, Notkea Rotta, Jone Nikula, Vesa Keskinen, Jani Simonen, Nikki Sixx, Pertti Neumann ja Nalle Österman liittyvät toisiinsa? Ja mitä tapahtuu verenpunaisilla ja sinivalkoisilla laivoilla? Rio Ohoi!

Teksti: Nalle Österman, kuvat: Nahkatakkinen tyttö

Dingo
14.5.2010 Vantaa, Tulisuudelma

Istun junassa. Matkalla Helsingistä Vantaalle. Nahkatakkinen tyttö istuu vierelläni. Kyttäilen matkalippujen tarkastajia. Ei tällaisen yhden pysäkin rajanylityksen vuoksi seutulippua osteta.

Senkin rahan voi sijoittaa keskikaljaan.

Nahkatakkinen tyttö on käynyt Lontoossa. Sieltä hän on ostanut hienon uuden nahkatakin. Se on mustaa, pehmeää nahkaa. Sen on pakko olla lammasta. Uusi nahka tuoksuu hyvälle. Nahkatakkinen tyttö sai tingittyä nahkatakin hinnan 250 punnasta 100 puntaan.

Kova mimmi!

Timantinkova mimmi!

”Hän on nahkatakkinen tyttö. Sama tyttö on nähnyt helvetin. Nahkatakkinen tyttö. Se sama tyttö on uskonut ihmisiin.”

Siksi velvollisuuteni on kutsua vierustoveriani Nahkatakkiseksi tytöksi.

Matka Helsingistä Tikkurilaan N-junalla kestää parisenkymmentä minuuttia. Matkan aikana on mahdollista muistella menneitä ja omiakohtaamisiaan sekä kokemuksiaan erään Suomen legendaarisimman orkesterin kanssa.

Ensikosketukseni Dingoon tapahtui joskus kymmenvuotiaana Kontulassa.

Siitä minun on kiittäminen viereisessä rapussa asustellutta naapuria, Standaa. Stanislav Martin Mäkelä.

”Tytöt tykkää Dingosta, niin jos säkin tykkäät Dingosta, niin tytöt tykkää sustakin.”

Matematiikkaa.

Valitettavasti Standa ei ollut käynyt koskaan suomenruotsalaista koulua, missä Dingon diggaaminen oli yhdentekevää.

Siellä olisi pitänyt digata Abbaa, Tomas Lediniä tai Roxettea.

Reisille meni siis sekin homma.

Tosin eipä niissä omissa koulutovereissa olisi ollutkaan paljon diggailtavaakaan.

Paitsi Bissessä.

Nomen est omen.

Kiitos silti Standalle. En saanut tyttöjä, mutta sain rutkasti hyvää musaa!

Dingon kuuntelut jäivät useaksi vuodeksi, kun piti kuunnella örinäheviä, vetää viinaa ja leikkiä kovaa jätkää.

Tosin Dingoa tuli kuunneltua esimerkiksi koko meno- sekä paluumatka C-kasetilta, kun lähdimme poikaporukalla pyhiinvaellusretkelle Tukholmaan katselemaan bändejä syksyllä 1990.

Slayeria, Megadethia, Testamentia ja Suicidal Tendenciesiä.

Clash Of The Titans.

Siinäpä vasta reissu!

Punainen laiva oli lastattu 300–500 suomalaisella pitkätukalla.

Ennen laivan lähtöä matkustajille tarjoillaan kuulutus. ”Tässä puhuu laivan kapteeni. Tällä laivalla ei yhdellekään pitkätukkaiselle miehelle myydä tai anniskella lainkaan alkoholia.”

Kymmenen minuuttia myöhemmin matkustajille tarjoillaan uusi kuulutus.

”Täällä puhuu laivan kapteeni. Aiempi kielto on kumottu.”

Olen usein pohtinut mielessäni, millaisetkohan liivipojat kävivät keskustelemassa laivan kapteenin kanssa tuossa välissä.

Tuo retki vaatii oman kirjansa.

Sillä päästiin juomaan kunnolla viinaa alaikäisenä, tappelemaan Axe-fanzinen päätoimittajan Pasi Vehmasahon kanssa, juopottelemaan Jone Nikulan kanssa sekä riiaamaan tyttöjä.

Sekä juomaan viinaa.

Tuolla reissulla minä ja Jone pääsimme elämämme ensimmäisen kerran haastattelemaan Slayeria. Jone Radio Cityyn, minä Rumbaan.

Istun 17-vuotiaana tukholmalaisen loistohotellin aulassa ja tärisen kuin haavanlehti jännityksestä, kun Jone saapuu yläkerrasta luoksemme.

”Tuo Kerry King on ihan vitun paska haastateltava, ei siitä saanut mitään irti.”

Tärisen jännityksestä vielä enemmän.

Mutta Kerry King osoittautuu erittäin mukavaksi ja sydämelliseksi haastateltavaksi. Pikkupoika voi jo rentoutua hetkeksi A5:n kokoiselle ruutuarkille rustaamien kysymystensä kanssa.

Myöhemmin kokemus on osoittanut, ettei Kerry Kingin eteen kannata etsiytyä valmistautumattomana.

Silloin saa satikutia.

Sen olen itsekin oppinut kantapään kautta.

Ennen keikkaa juodaan viinaa ja keikan jälkeen juodaan viinaa.

Aamulla juodaan viinaa ja koko päivä juodaan viinaa.

Ja juodaan viinaa.

Sanoinko sen jo, että juodaan viinaa?

Hyttimme kakkoskannella on siivottoman sikamaisessa kunnossa.

Lattia lainehtii kaljatölkeistä.

Tuhansia tölkkejä silmänkantamattomiin.

Tällä reissulla syntyy laulu- ja soitinyhtye Sininen Hevonen.

Dingoa kuunnellessa ja viinaa juodessa.

Laivan saavuttua satamaan jäävät ryyppykumppanini ja tulevat soittokumppanini vielä hyttiin nukkumaan kohmeloaan pois, kun itse etsiydyn maan kamaralle.

Luojan kiitos.

Laivan siivooja herättää ryyppykumppanini ja tulevat soittokumppanini.

”Herranjumala millaisessa kunnossa tämä hytti on. Olen siivonnut näitä laivoja 25 vuotta enkä ole ikinä nähnyt yhtäkään hyttiä näin siivottomassa ja sikamaisessa kunnossa!”

Tämän jälkeen verenpunaisen laivan siivooja kirjoittaa ryyppykumppaneilleni ja tuleville soittokumppaneilleni viidensadan markan laskun.

Ki-tois!

Muistelen erästä Rumbassa ollutta Dingo-haastattelua Dingon ensimmäisen paluun yhteydessä, Dingon oltua vetten päällä keikalla. Joku silloisesta kokoonpanosta oli nukahtanut laivaan ja vetänyt kaupan päälle vielä toisen kierroksen Ruotsin puolelle.

Hahhah!

Laivoilla sattuu ja tapahtuu.

Siksi meidän mättöheviä kuuntelevien hunsvottien oli velvollisuus mennä katsomaan Dingon ensimmäistä comebackia kesällä 1993 Vantaan Ankkarockiin, joka tuolloin oli vielä ilmaisfestivaali.

Reisillehän sekin reissu menee.

Metsän siimeksessä joku pistää tupakaksi.

Naurutupakaksi.

Naurutupakan jälkeen jotkut pääsevät metsän siimeksestä pois, toiset jäävät metsän siimekseen sekoilemaan. Kolmannet jäävät halailemaan puita.

Itse huomaan katsovani Dingon uutta tulemista tajuamatta siitä mitään.

Lavalla on jotakin savua.

Mutta Dingon ensimmäisellä comeback-levyllä Via Finlandia on hienoja sävellyksiä.

Niitä Pertti Neumann (os. Nieminen) on aina osannut säveltää.

Parhaimmillaan ne eivät enää ole olleet edes rockbiisejä.

Ne ovat suomalaisia virsiä suomalaisille.

Hengellistä verenperintöä omalle sukupolvellemme.

Dingon keikat 80-luvulla olivat lähinnä herätyskokouksia.

Kansaa kaatui kuin heinää, kun henkiparantaja Pertti ”Nipa” Neumann edes katsahti seurakuntansa jäseniä silmiin.

Naisia.

Ihania naisia.

Ihanaisia.

Valitettavasti en niihin kokouksiin koskaan päässyt.

Sen sijaan huomaan olevani jälleen kerran ruotsinlaivalla.

Matkalla Turusta Tukholmaan.

Sinivalkoisilla laivoilla.

Astu laivaan, stig ombord.

Korvalappustereoissa C-kasetille on taltioitunut ainoastaan yksi kappale.

Elämäni sankari.

Via Finlandian avausraita.

”Elämäni sankari, sinä muistit mua. Porttikongin suojassa, kelpaa rakastua. Elämäni sankari, on hyvä levähtää. Huuliltasi henkoset, sain muistoja se on tärkeää.”

Eipä siihen ehtinyt kyllästyä ainakaan yhden retken aikana, vaikka kuuntelukertoja siunaantui ainakin toistasataa.

Eipä tuohon kappaleeseen ole muuten vieläkään tullut kyllästyttyä.

Huomaan jälleen olevani Vantaan Korsossa.

Aurinkoisessa Ankkarockissa.

Backstagen baaritiskillä seisoo toinen elävä legenda, elävä kyläkauppias.

Vesa Keskinen!

Vesa, tarjoa juomat!

”Ei ei ei ei ei, ei pysty, ei pysty. Ei kuulu tapoihini.”

”No ei se mitään, siinä tapauksessa mä tarjoan sulle!”

”Ei ei ei ei ei, ei pysty, ei pysty. Ei kuulu tapoihini.”

Tämän jälkeen kyläkauppias menee istumaan nurkkapöytään terassikatoksen alle yksinäisenä ja surullisen oloisena.

Ei ole selvästikään helppo olla kyläkauppias.

Huomattavasti reippaampi meno on auringonpaisteessa puiden latvojen alla.

Pertti Neumannhan se siinä!

Päätän mennä kehumaan Dingon toisen comebackin uutta hedelmää, Mustaa leskeä.

Neumann hymyilee tyytyväisen näköisenä.

Siinäkin kappale, joka on soinut omissa residensseissäni satoja kertoja.

Ki-tois!

Neumann pyytää liittymään seuraan.

Ki-tois!

Tunnelma on leppoista ja vapautunut. Kunnes Neumann hermostuu vierustoverilleen ja aloittaa rähisemisen.

Päätämme ystävättäreni kanssa vaihtaa pöytää.

On oikeutettua tehdä johtopäätös, että Nipa on yllätyksiä täynnä.

Matkan varrella on tullut nähtyä useampia Dingon keikkoja.

Niiden tasoa voi kuvailla ailahtelevaiseksi.

50-vuotissyntymäpäivillään Tavastialla Nipa oli kuitenkin ihan hyvässä iskussa.

Niitä oli saapunut juhilmaan 250–300 henkeä eräänä torstai-iltana.

Vierailijoiksi oli saatu Jonna Kosonen (Nylon Beat), Ilkka Alanko (Neljä Ruusua), Pave Maijanen (Maija Paavonen) ja Remu Aaltonen (Hurriganes).

Ja illan puhemiehen virkaa toimitti Lasse Norres.

Kuunaama.

Keikan kohokohtina voidaan pitää Dingon versioimaa Neljä Ruusua -hittiä Sukellus, jonka kertosäkeessa Neumann vierailee sekä Pave Maijasen tulkintaa Jokainen aamu -klassikosta. Pisteet himaan vie kuitenkin herra Aaltonen versiollaan Hämähäkkimiehestä. Olen mykistynyt.

Kun Neumann sitten haluaa lavalta käsin kiitellä vierailijoita, on Urpo-Nallen taas pakko huudella jotakin johonkin väliin.

”Ei, vaan kiitos sulle, Nipa!”

Nipan konseptit näyttävät sekoavan hetkeksi. Mutta vain hetkeksi.

Eihän näitä kemuja olisi ylipäätään ilman Pertti Niilo Nipa Neumann Niemisen unohtumattomia klassikoita ja suomirockin virsiä.

Eikä olisi myöskään tämäniltaista Tulisuudelman keikkaa.

Liput Tulisuudelmaan maksavat 16 euroa.

Itse olen luonnollisesti pumminut nimet listaan sekä itselleni että Nahkatakkiselle tytölle.

Eräässä vaiheessa tein periaatepäätöksen, etten mene enää katsomaan Nipan ja Dingon keikkoja herran 50-vuotispäivien jälkeen.

Ei se siitä enää paremmaksi muutu.

Mutta kuten ketkujen poliitikkojenkin tapauksessa, ovat kaikki periaatepäätöksetkin tehty pyörrettäväksi.

Tai kuten eräs tuntemattomaksi jäänyt mieshenkilö tokaisi ystävälleni Harri Jonesille aikoinaan: ”Ja sinäkin, sinäkin olet kääntänyt kelkkasi 360 astetta!”

Myönnettäköön, kelkkani kääntymiseen ovat vaikuttaneet viime aikaiset uutisoinnit keltaisessa lehdistössä koskien Dingoa ja Pertti Neumannia.

”Fanit rettelöivät Dingon keikalla Nivalassa!”

”Neumann sekoili lääkehumalassa!”

”Dingon keikka keskeytyi!”

”Neumannin laulu on pelkkää kännistä örinää nykyään!”

Mikä on totuus?

Pääsenkö todistamaan sekoilua? Pääsenkö todistamaan ylilyöntejä? Pääsenkö soittamaan vinkkipuheluita Seiskalle, Hymylle tai poliisille?

Vielä yhdentoista aikaan Tulisuudelmassa on suhteellisen hiljaista. DJ soittaa vanhempia ja uudempia diskohittejä. Meno on kuin ruotsinlaivalla.

Sillä erotuksella että nyt puitteet ovat vielä suuremmat, ainoastaan laineet puuttuvat.

Astu laivaan, stig ombord.

Tunnelma alkaa tiivistyä ennen keskiyötä. Naiset alkavat huomaamattaan puristaa käsilaukkujaan tiukemmin. Eräät kaivavat laukuistaan ja taskuistaan sifonkihuivit esiin. Nämä varttuneemmat, keski-ikäistyneet kaunottaret ovat varmasti tirauttaneet useammat kyyneleet Niilon edessä aikoinaan kultaisella 80-luvulla.

Itse pohdin, ottaisikohan Nipa tänään reppuselkään satakiloisen kontulalaisen suomenruotsalaisen?

DJ soittaa Fintelligensiä.

”Mitä muijat, mikä boogie? Hyvältä näyttää, niinku kuuluuki. Mitä äijät, mikä boogie? Mä oon messis mitä ikin tapahtuuki.”

Tökerö feidaus paljastaa totuuden: Dingo on nousemassa lavalle.

Naiset huutavat. Kukaan ei pyörry.

Äänentoistolaitteet toistavat itämaisia tunnelmia.

Tunnen istahtavani lentävälle matolle ja lentäväni Istanbuliin.

Kerjäläisten valtakuntaan.

Yhtyeen jäsenet porhaltavat ohitseni lavalle.

Kättelen yhtyeen ruotsalaisen kosketinsoittajan Robert Engstrandin.

Siinä vasta hieno mies!

Mutta ruotsalainen.

Varmaankin homo?

Kutsuttiinhan Dingonkin poikia 80-luvulla meikkaaviksi homoiksi.

Mutta todistettavasti Neumann ei ole ainakaan homo.

Ainakin mies on kova panemaan.

Todisteena siitä parikin rakkauden hedelmää.

Mutta miten Nipa on selvinnyt parisuhteensa karikosta ja erosta?

Onko Nipa täysin deekiksellä?

Nipa on verhoutunut valkoiseen pitkähihaiseen harsoiseen kauluspaitaan.

Nipan kaulassa ei tällä kertaa roiku akustinen kitara.

Nipan oikea käsi on kantositeessä.

Mitä ihmettä?

Mitä Nipalle on tapahtunut?

Kaatuillut rappusissa kännipäissään?

Tapellut Nivalassa?

Toikkaroinut lääketokkurassa raitilla?

”Minä saavuin maailman rannikoilta. Vuosikertaviineillä kastelluilta kallioilta. Petolinnut saalista odottaa. Tuhoontuomittu lähetyssaarnaaja tupakkiaskin kanteen kirjoittaa.”

Mitä ihmettä?

Ei tämä voi olla mahdollista!

Miten Nipa voi laulaa näin hienosti?

Onko minua kusetettu?

Meitä on kusetettu!

Neumann laulaa upeasti. Fantastisesti suorastaan. Olen mykistynyt. Ei Nipan pitänyt laulaa näin hienosti.

Neumann on skarppina. Hän juo ainoastaan energiajuomaa, ei alkoholia.

Eihän tuollainen peli nyt vetele!

Nipan piti olla hirveässä jurrissa lavalla sekoilemassa ja örisemässä kantokunnossa, niinhän keltainen lehdistö on meille kertonut.

Tai antanut ymmärtää, mutta ei ymmärtänyt antaa.

Tulisuudelmassa Nipa ymmärtää antaa.

Hän antaa paikalla olevalle 800–1000 hengelle unohtumattoman elämyksen.

Hienosti lauletun ja tulkitun konsertin, josta ei puutu tunnetta ja intohimoa.

Miten Nipa voi laulaa näin hienosti?

Jokainen fraseeraus, jokainen nuotti, jokainen venytys ja jokainen huokaus osuu napakymppiin.

Onkohan Neumann laulanut kertaakaan näin hienosti sitten 80-luvun?

Miksi keltainen lehti ei halua kirjoittaa tällaisesta keikasta? Miksi keltainen lehti haluaa repiä otsikoita toisen ahdingosta ja levittää suoranaisia valheita sivuilleen?

Mitä meistä on tullut?

Hykertelemme tyytyväisyydestä ja tukahdutamme omaa pahaa oloamme, kun joku entinen sankari velloo pohjamudissa ja kun hän kokee takaiskuja elämässään. Kaivamme mieluummin kuvetta ahneelle ulkomaalaiselle kustantajalle kuin suomalaiselle sankarille, joka on tuottanut iloa, lämpöä ja rakkautta koko Suomen kansalle.

Lataamme ja kuuntelemme mieluummin musiikkimme ilmaiseksi netistä kuin tukisimme taloudellisesti artistia, joka on tuottanut meille henkistä mielihyvää.

Tulisuudelmassa näemme Fenix-linnun nousun tuhkista.

Neumann on elossa!

Neumann on täynnä virtaa!

Neumann on täynnä rakkautta!

Tulisuudelmassa hän antaa rakkautensa meille.

Otan Neumannin rakkauden avosylin vastaan avoimin sydämin.

Puristan nahkatakkisen tytön olkapäätä.

Voihan vitalis, miten hienosti Nipa laulaa!

”Sinä ja minä liikennevaloissa, sinä ja minä slummitaloissa, sinä ja minä aamukasteessa.”

Yleisö on elossa. Yleisö laulaa täysillä mukana. Annan yleisön kanssa anteeksi sen tosiseikan, ettei lavalla ole oikeasti Dingo.

Lavalla on Neumann taustayhtyeineen, joka kutsuu itseään Dingoksi. 80-luvun herkkyys on 2000-luvulla vaihtunut kolkoksi hard rockiksi, joka hyökkää eteenpäin kuin höyryjuna tai mahtisonni.

Luotan siihen, että lavalla soittavat rautaiset ammattimuusikot Erik Valkama kitarassa, Robert Engstrand koskettimissa, Vesa Kuhlman bassossa ja Ville Siuruainen rummuissa osaavat halutessaan kaivaa sävykkäämmän väripaletin soittoonsa palvellakseen kappaleita entistä paremmin ja monipuolisemmin.

Elleivät sitten vanhat sotasankarit saa jonakin kauniina päivänä kaunansa soviteltua, haavansa nuoltua ja sotakirveensä haudattua.

Mistä tulikin mieleen edellinen kerta, kun keskustelin ja kirjoitin sotakirveistä.

Silloin keskustelukumppaninani oli Mötley Crüen Nikki Sixx ja aiheena Hanoi Rocks.

Tuolloin Mötiköillä oli ollut riitaa Hanoi Rocksin kanssa jällen kerran vanhasta ikuisuusaiheesta, eli Razzlen kuolemasta.

Kysyn Nikki Sixxiltä, onko hän valmis hautaamaan sotakirveet Hanoin kanssa.

”Ainoa sotakirves jonka hautaan, hautaan sen Andy McCoyn päähän.”

Tuo kommentti naurattaa edelleen. Nauratti näemmä myös Michael Monroeta, ainakin erään haastattelun perusteella.

Itse huomaan pohtivani Porirockia.

Porista ovat tulleet Yö ja Dingo, Dingo and The Night.

Porirockin johtohahmot ovat kuin yin ja yang, valkoinen ja musta.

Michael Monroe ja Andy McCoy.

Olli Lindholm ja Pertti Neumann.

Toinen on skarppi sankari ja liikemies, joka tarjoaa takuuvarman ja rautaisen ammattitaitoisen, mutta hieman yllätyksettömän esityksen.

Toinen on suuri taiteilija ja persoona, joka höyryissään saattaa välillä sortua ylilyönteihin, mutta vastavuoroisesti pystyy yllättämään täysin puskista ylivertaisella suorituksella.

Tulisuudelmassa Neumann on elossa ja läsnä.

Neumannin timanttisen suorituksen ansiosta saan todistaa vihdoinkin sellaisen Dingon keikan, joka tekee kunniaa yhtyeen ansiokkaalle nimelle.

Olen onnellinen Nipan puolesta.

Sekä tietysti myös surullinen Nipan parisuhteen kariutumisen puolesta.

Mutta musiikki on kantanut Nipan karikoiden yli.

Musiikki on näemmä ollut ja on Nipan pelastus.

”Kiitos, kiitos, kiitos”, Neumann kiittelee.

Ki-tois!

”Tän seuraavan kappaleen mä tein joskus vuonna 1993 tai 1994, kun mulla oli elämässäni ehkä kaikkein vaikein ajanjakso.”

Perjantai.

”Perjantai, nämä laulut on kaikuja saarelta, kukaan kuule vain, ei vastarannalta.”

”Syö juo nai, nyt on perjantai”, laulavat puolestaan Notkean Rotan itähelsinkiläiset lähiöräppärit uudella levyllään.

Ihmiset laulavat mukana onnellisina.

Voihan hellanduudelis, miten hienosti Nipa laulaa!

Tanssilattialle tulee väljempää balladien ajaksi.

Kulkuri ja kaunotar sekä Jokainen aamu.

”Hyvää päivää, olen palannut kotiin taas. Pyydän, älkää tehkö muistoistani vankilaa. Rakkauden renki nukkuu pitkään aamulla. Rakkauden renki on liian sokea.”

Kaunista.

Musta leski.

”Vielä kulkee Musta leski täällä joukossamme. Rakkauden armosta toivoa vois ett’ pimeys jättäis prinsessamme. Ja tulis se oikea jonka verestä myrkky valuis pois. Ja Mustan lesken kanssa joku onnen löytää vois.”

Itsestänikin löysin Mustan lesken.

Nipa huomaa itsekin olevansa tikissä.

Hän heittää ilmoille aitoja viidakkohuutoja, kuin Tarzan konsanaan.

”Kukaan lähdössä Brasiliaan?”

Huudan jee!

”Tämä on teille!”

Rio ohoi!

Nahkatakkinen tyttö!

”Tämä on sulle”, kuiskaan Nahkatakkisen tytön korvaan.

Hän hymyilee väkinäisesti.

”Urpo-Nalle, älä lässytä!”

Voihan helvata, miten hienosti Nipa laulaa!

Blakesta ja Hausmyllystä tuttu rumpali Ville Siuruainen aloittaa tomikompin.

Kosketinsoitinmelodian sijaan Erik Valkama heittää ilmoille tutun riffin.

AC/DC:n Highway to Hell!

Wikipedia kertoo, että ”Dingo eli australianvillikoira (Canis lupus dingo) on Australiassa ja Kaakkois-Aasiassa elävä suden alalaji”.

Myös AC/DC on kotoisin Australiasta.

Sattumaako?

Robert Engstrand päästää yleisön lopulta pälkähästä tutulla kosketinsoitinmelodialla.

On yhteislaulun aika.

”Ja elämä on helppoo silloin, kun on joku, josta pitää kii. Ei tarvitse mennä nukkumaan itkeäkseen itsensä unelmiin. Ja elämä on päivästä päivään vieraiden pilkkaa sinullekin. Päivästä päivään levoton tuhkimo tekee itsestään marttyyrin.”

Katson vierelläni seisovaa Nahkatakkista tyttöä.

Voi jumankekka, miten hienosti Nipa laulaa!

Olen onnellinen Niilon puolesta.

Ja yleisön puolesta, joka on päässyt todistamaan näin kovaa keikkaa.

Jos nyt juhlakunnoltaan mitään ymmärtävät.

Muutama kyynel näyttää herahtavan neitokaistenkin poskille.

Kaunista, niin kaunista.

Irkkubiisi Hämähäkkimies suoristetaan rockiksi ja höystetään pätkällä Abban Gimme Gimme Gimmeä.

”Ruotsalaista huumoria”, Nahkatakkinen tyttö kuiskaa korvaani.

Nyökkään.

Mats Sundin är homosexual.

Miten eilinen matsi päättyi?

Aivan sama, Pertti Neumann laulaa niin hienosti.

Kantositeestään huolimatta.

Keikkoja ei peruta.

The show must go on!

Viimeisenä kuultava kappale ei esittelyjä kaipaa.

Dingon suurin hitti.

Yleisö sekoaa.

Yleisö menee pähkinöiksi.

Katto on irtoamassa sijoiltaan.

Huhheijaa, miten hienosti Nipa laulaa!

”Ja käsi kädessä kuljemme taloon autioon, ja se minua niin ravistaa. Ja tämä hetki saa minut pian aivovaurioon, kun talon aution kanssasi jaan.”

Biisin päätyttyä Nipa yhteineen jää vielä muutamaksi minuutiksi laulattamaan yleisöä.

Kuorolaulu saa katon nousemaan sijoiltaan puoli metriä!

On oikeutettua tehdä johtopäätös, että Nipa on yllätyksiä täynnä.

Muistelen Tulisuudelman settilistaa ja päätän kirjata sen tähän ulkomuistista. Siinä saattaa olla virheitä, jos olen tehnyt virheitä.

Lähetyssaarnaaja
Kirjoitan
Sinä ja minä
Skorpioninainen
Perjantai
Kulkuri ja kaunotar
Jokainen aamu
Musta leski
Rio Ohoi
Nahkatakkinen tyttö
Levoton tuhkimo
– – – – –
Hämähäkkimies
Autiotalo

Autiotalon jälkeen Nipa näyttää siltä, että hänessä olisi vielä virtaa vaikka muille jakaa.

Hyvä Nipa, miksi et ottaisi repertuaariisi esimerkiksi sellaisia kappaleita kuten Pistoolisankari, Valkoiset tiikerit, Kerjäläisten valtakunta,

Valomerkki, Kunnian kentät, Pyhä klaani, Juhannustanssit, Perhosen lento ja Elämäni sankari?

Fanit ainakin diggaisivat.

Niin minäkin.

Seitsemänkymmentä minuuttia kestänyt keikka tuntuu alimittaiselta Neumannilta, jolla on näinkin tasokas oma laulukirja povitaskussaan.

Nyky-Dingon suurin ongelma taitaa olla uskottavuuden puute.

Yhtyeen rivistössä kun ei ole enää muita samoja kavereita kuin Neumann, jotka koristivat yhtyeen levyjen kansia 1980-luvulla.

Toinen ongelma on onnistuneiden albumikokonaisuuksien pusertaminen. Yksittäisiä helmiä Nipalta syntyy edelleen, mutta yhtyeeltä ja säveltäjältä, joka on aikoinaan luonut Nimeni on Dingon ja Kerjäläisten valtakunnan kaltaiset albumiklassikot, on lupa odottaa enemmän. Siinä onkin Neumannin suurin dilemma ja paradoksi.

Ihmiset odottavat häneltä liikoja.

Aikoinaan Nipa oli ihmemies ja kuolematon, tänään tavallinen kuolevainen. Joka hänkin osuu välillä kultasuoneen.

Kuten tänä iltana Tulisuudelmassa.

Sekä Mustan lesken ja Skorpioninaisen kanssa.

Kenen kanssa Nipa saisi aikaiseksi ainakin vielä yhden kuolemattoman klassikon, suvereenin albumikokonaisuuden?

Pave Maijasen? T.T. Oksalan? Mikko Karmilan? Johnny Lee Michaelsin?

Kyllä sinä Nipa pystyt siihen!

Dingon nimi ja maine vedetään lokaan nopeasti hutaisten sutaistuilla kyhäelmillä. Meillä kaikilla suomirockin ystävillä on lupa odottaa enemmän ja parempaa. Ei siis mikään ihme, jos Dingon viimeisin albumi Humisevan harjun paluu on myynyt vain reilut 2000 kappaletta tähän mennessä.

Oliko se sittenkään sattumaa, että Nipa oli dokaamassa viime talvena Sony Musicin joulujuhlissa? Tietääkö Sony Musicin toimitusjohtaja Kimmo Valtanen jotakin, mitä meille vielä kerro ei?

Jäämme odottamaan.

Sen verran kova on Dingon keikka, että päätän yrittää etsiä Pertti Neumannin käsiini Nahkatakkisen tytön kanssa.

Olen päättänyt polvistua Nipan eteen ja palvoa hänen tämäniltaisia laulusuorituksiaan. Päättänyt suudella hänen kättään kuin alamaiset suutelevat Marlon Brandoa Kummisetä-elokuvissa.

Turvamiehen poistuttua ovelta pujahdamme kyökin puolelle.

Kyökin puolella on henkilökuntaa tiskaamassa.

Kysyn takahuoneen sijaintia.

”Se on tuolla takana. Mutta onko teillä sinne mitään asiaa?”

Kaljatuopit käsissä kerromme olevamme toimittajia, jotka ovat menossa haastattelemaan Pertti Neumannia.

Menee läpi.

Mutta oih ja voih!

Takahuoneessa ei ole enää ketään!

En pääse palvomaan Pertti Neumannia!

Pertti Niilo Nipa Yli-Vainio has left the building.

Onneksi Nahkatakkinen tyttö löytää salin puolella kompensaatioita.

Ville Siuruaisen ja Robert Engstrandin!

He juttelevat tyttöjen kanssa.

”Onhan tämä tällainen porauslautta”, Ville tokaisee.

Miehet eivät näytä lainkaan yllättyneiltä nähdessään toimittajanne.

Mutta mitä Nipan kädelle on tapahtunut?

”Se leikattiin keskiviikkona. Se on sen hevosonnettomuuden peruja. Se leikattiin viimeksi vuosi sitten. Se arpi on kyllä aika tylyn näköinen.”

Toivotetaan Nipalle pikaista paranemista!

Pyydän miehiä toimittamaan terveiseni Nipalle hienoista laulusuorituksista.

Miehet nyökkäävät.

Baaritiskillä törmään tutunnäköiseen hahmoon.

Ei helvetti, Simonenhan se siinä!

Jani Simonen!

Jani Simonen on lähes yhtä iso legenda kuin Pertti Neumann. Simonen on mies, josta Notkea Rotta on tehnyt jopa kappaleen.

Raksalla.

Simonen on kontulalainen legenda, Notkean Rotan maskotti ja todistettavasti äärimmäisen kova panemaan.

22-vuotiaana Simosella taisi olla jo yli 500 kaatoa.

Nyt viisitoista vuotta myöhemmin niitä on varmasti jo tuhansia.

”Kun me oltiin Kondekassa, mä pöllin Nallen kaikki naiset”, Simonen örisee Nahkatakkiselle tytölle.

Simonen on niin kova örisemään, että pelästytti itsensä Ari ”Paska” Peltosen, kun Peltonen oli tekemässä raporttia City-lehteen Kontulasta taannoin.

Siitä vierailusta on olemassa todistusaineistoa City-lehden verkkosivuilla videoblogin muodossa.

Se videomateriaali oli kuulema säikäyttänyt jopa itsensä Simosen.

Nyt Simonen on oma itsensä. Hän yrittää iskeä Nahkatakkista tyttöä. Seuraavaksi hän jää örisemään omalle peilikuvalleen.

Mutta myös Simonen on kuolematon.

Hän on selvinnyt jopa kahdesta puukotuksesta.

Hienoa nähdä Jani Simonen edelleen elossa.

Aivan kuten Pertti Neumann.

Kello on 1.48, kun astumme Nahkatakkisen tytön kanssa ulos Vantaa Tikkurilan yöhön.

Vantaalla on pimeää mutta lämmin.

"Miten Nipa voi laulaa näin hienosti?"

"Huhheijaa, miten hienosti Nipa laulaa!"