”Nyt on tyypättävä mitä tässä oikein on”, sanoi Marco Hietala Metallicasta

Tarotista, Nightwishistä ja nykyisin myös Kuorosodasta tuttu Marco Hietala kertoo seuraavan Rumban Artistin valinta -palstalla, mitkä ovat viisi heavyhistorian merkkipaalua. Kun savolainen kirjoittaa, vastuu siirtyy editoijalle. Niinpä julkaisemme tässä Marcon muistelot ensikosketuksestaan Metallican Master of Puppetsiin lyhentämättömänä versiona.

Teksti: Marco Hietala, kuva: Markus Paajala

Näin rumuudesta tuli kaunista

Metallican Kill ’Em All ja Ride the Lightning olivat tuttuja nimiä albumirintamalta, ja vaikka esimerkiksi For Whom the Bells Toll -kappale kolahtikin, en ollut vaivautunut enempää tarkastamaan bändiä tai lopullista levyjen sisältöä.

Tilaisuus tarjoutui, kun veimme korvantaustat märkinä tuoreen Tarotin Marshall-läjän vuokralle Saapasjalkarockiin 1986.

Metallica asteli lavalle, ja meikä tyyppäili rinteen yläpuolelta bäkkärin parakeilta tapahtumien kulkua. Tosi paska soundi, muutama kiva kitarastemma, ja järjettömänä riehuvaa jurrista suomalaisyleisöä. Tätäkö se oli?

Painuin sitten seuraavalla viikolla Kuopion musa-Fazerin liikkeeseen ja bongasin Metallican Master of Puppetsin hyllystä. ”Nyt on tyypättävä mitä tässä oikein on”, tuumasin ja asetin luurit päähäni myyjän laittaessa levyn soimaan.

Puoli tuntia myöhemmin pulitin viimeisen viisikymppiseni (markkoja), jota olin säästänyt ostaakseni kaljaa, röökiä ja makkaraa, ja hiippasin vinyyli kainalossa alivuokralaiskämpälleni. Teen piti sitten kelvata juomaksi. Laitoin pannun pihisemään, ja albumin soimaan.

Parinkymmenen kupillisen ja parin vessatauon jälkeen olin kuunnellut albumin seitsemän kertaa putkeen. Sen soundin raskaus oli jotain, mikä vain piti tajuta. Vauhtia, energiaa ja äärimmäistä raskautta, kuten Thing That Should Not Be.

Thrash metal oli napannut minusta kiinni. Ja niinhän se oli nappaamassa pian koko maailman. Slayer, Megadeth, Testament, Exodus ja bla bla bla…

Marco Hietala Artistin valinta -palstalla Rumbassa 5/10. Lehti ilmestyy 9.4.