Urpo-Nalle Kildessä 2010 – osa 2, katso kuvat!

Kuka pelasti Nallen yön kuningattarien kynsistä? Kannattaako suosia suomalaista? Mikä ero on suomalaisessa ja tanskalaisessa festivaalissa? Nämä ja monet muut asiat selviävät Nallen kirjeessä vanhemmilleen Roskildesta.

Roskilde Festival
1-4.7.2010 Tanska, Roskilde

Teksti: Nalle Österman, kuvat: Anita Hartikainen

Heippa mamma ja pappa!

Terveisiä Tanskasta ja Roskildesta!

Täällä on tosi mukavaa. Matka on sujunut hyvin ja ihmiset ovat iloisia. Tanskalaiset ovat todella iloista ja mukavaa kansaa!

Kuulin, että Suomessa on ollut vielä kuumempi kuin täällä. Mukavaa! Oletteko ottaneet aurinkoa? Varokaa, ettette pala auringossa – varsinkin siellä Tuska-festareilla!

Tämä Roskilde on todella hieno ja kiva festivaali!

Koska säät ovat suosineet, on täällä ollut tuollaiset 80 000 ihmistä joka päivä, eli lähes saman verran kuin Jyväskylässä, Lahdessa tai Kuopiossa! Suomen suurimmillakin festareilla on vain kolmas- tai neljäsosa tästä yleisömäärästä päivittäin. Ja sen kyllä huomaa.

Äiti, pyysit olemaan varovainen. No, ei täällä näemmä tarvitse tanskalaisia pelätä, pikemminkin suomalaisia. Finnairin lentokoneen starttimoottori oli rikki, joten mekaanikot joutuivat käynnistämään sen varageneraattoreilla. Ja suomalaisomistuksessa olevan Omena-hotellin liepeillä parveilee niin paljon mustia mammoja tarjoamassa rahasta likaisia palveluksiaan, että vaalea Suomi-poika olisi helisemässä, ellei hänellä olisi ronski savolaistyttö valokuvaajanaan!

Pakko muuten tässä yhteydessä haukkua Omena-hotellia. Siis, huone on hyvä ja kaikkea sellaista, mutta vastaanoton puute alkaa vaivata siinä vaiheessa, kun heidän laitteistonsa ei toimi. Tässä tapauksessa televisio, jonka kautta heihin pitäisi saada yhteys ongelmatapauksissa. Kaksi soittoa Suomeen ja kaksi Tanskaan, eikä kolmessa päivässä ole kertaakaan näkynyt siivoojia eikä henkilökuntaa katsomassa, puuttuuko huoneesta kenties jotakin.

Ennen vanhaan käskettiin suosimaan suomalaista. Enää en ole niin varma.

Hassua kyllä, niin vaikka täällä on huomattavasti enemmän väkeä kuin suomalaisilla kesäfestivaaleilla, niin järjestyshäiriöitä ei näyttäisi olevan ollenkaan.

Kun Suomessa ihmisillä tuntuu olevan pakko juoda itsensä tolkuttomaan humalaan, niin täällä humalaisia paheksutaan.

Siksi täällä näkee vähemmän tolkuttomassa humalatilassa olevia ihmisiä ja enemmän pikku hiprakassa juhlivia iloisia festivaalivieraita. Se tekee Roskildesta turvallisemman oloisen festarin kuin monet Suomen suven kesäjuhlat.

Ehkäpä myös siksi täällä näkee suomalaisiin festivaaleihin verrattuna huomattavasti enemmän lapsiperheitä, eläkeläisiä ja pyörätuoleilla rullailevia kuin suomifestareilla.

Toinen hyvä syy voi olla, että täällä saa hyvää ja monipuolista ravintoa ja ruokaa kohtuuhintaan, jotta jaksaa pitkän festivaalipäivän. Ja ruokailijoitakin on ajateltu katosten ja ruokapöytien muodossa. Toisin kuin Suomessa, missä meille tarjoillaan ylihinnoiteltua moskaa pahvilautasista, mikä meidän pitää haarukoida nopeasti napaan seisaaltaan, ettemme ole suomalaisten juopuneiden festivaalivieraiden tien tukkeena.

"Missä on pihvi? Tässä on pihvi!"

On muuten hassua, että vaikka täällä saa nauttia olutta ja alkoholia missä tahansa, ei siitä näytä seuraavan lainkaan ongelmia.  Ihmiset osaavat käyttäytyä ja katsoa yhtyeitä joko mukin kanssa tai ilman jopa lavan edessä. Toisin kuin Suomessa, missä maksavia asiakkaita kohdellaan viranomaisten toimesta kuin karjaa, jos haluaisi ottaa lasillisen artistien katsomisen lomassa. Jopa lavan edessä!

Täällä myös järjestysmiehet ja -naiset tuntuvat olevan palvellakseen yleisöä eikä yleisö tunnu olevan välttämätön paha ja vihollinen, kuten suomalaisilla festareilla tuntuu taas olevan enemmissä määrin.

Voisivatkohan suomalaiset festivaalijärjestäjät tehdä kollektiivisen ilmoituksen suomalaisten viranomaisten harjoittamasta kilpailukyvyn rajoittamisesta Euroopan Unionille?

Antavatkohan suomalaiset viranomaiset muuten meille suomalaisille koskaan mahdollisuutta nauttia musiikista ja festivaalista Roskilden tavoin? Sivistyneesti, kohteliaasti ja kanssajuhlijoita kunnioittaen?

Tuskin.

No Tuskaan saa sentään viedä vielä toistaiseksi omia juomia mukanaan. Kuinkakohan kauan?

Ollaan Anitan kanssa nähty monta hienoa keikkaa täällä.

Perjantaina nähtiin sellainen amerikkalainen hevirokkiyhtye kuin Valient Thorr, ne olivat tosi hyviä, varmaan paras bändi mikä ollaan toistaiseksi nähty täällä. Eilen täällä esiintyi muun muassa porilainen Circle, joka oli tosi hauska yhtye, vaikka ei Dingolta, Eveltä ja Yöltä kuulostanutkaan.

"Miksi Circlen Jussi Lehtisalo haluaa lyödä bänditoveriaan Mika Rättöä Roskilden lavalla?"

Ollaan törmätty täällä myös muihin suomalaisiin. Ensimmäiset Roskildessa tapaamamme suomalaiset olivat peräti rocktähtiä! Nämä veijarit tottelevat sellaisia hassuja nimiä kuin Suho Superstar ja Notkea Rotta. He olivat menossa katsomaan amerikkalaista mättöä, eli Sick Of It All-yhtyettä. Se oli vähän tylsä yhtye. Me puolestaan poistuimme paikalta.

Törmäsimme seuraavaksi Helsingin Sanomien Aleksi Kinnuseen, jolla tuntui olevan kiire selvittää jotain ongelmaansa. Ongelmia tuntui riittävän torstaina melkoisesti tietokoneiden sekoamisesta johtuen, paljasti meille myöhemmin tapaamamme Roskilden suomalainen PR-emäntä Hanna Backända.

Hanna on kiva. Hanna auttoi meitä saamaan rannekkeet, millä voisimme kirjoittaa suomalaisille ystävillemme suoraan Roskildesta. Täytyy muistaa kiittää Hannaa tästä vielä joskus erikseen.

Suomalaisena voidaan vielä myös pitää varmasti myös Marko Oukaria, joka vielä 1980- ja 90-luvun vaihteessa järjesti Helsingissä Spandau-heviklubia Bottalla yhdessä Tony Talevan ja Jone Nikulan kanssa. Tämä Stadin kundi rakastui Tanskaan niin palavasti, että muutti maahan tykkänään!

Ymmärrän häntä nyt paremmin.

Hän on kiirehtimässä katsomaan CV Jørgenseniä, joka on kuulema Tanskan Hector, mutta vain rokimpi. Koska emme ole koskaan pahemmin välittäneet Hectorista, jätämme Tanskankin Hectorin väliin. Muita vuosien mittaan Roskildessa esiintyneitä suomalaisia ovat muuten muun muassa Kojo, Pelle Miljoona ja Hassisen kone.

Hauskaa.

Hassua.

Tanskalaisilla on hieno tapa kannustaa kotimaisia suosikkejaan. Niitä mennään katsomaan sankoin joukoin ja niille annetaan raikuvimmat aplodit. No kyllähän Suomessakin kannustetaan Lauri Tähkää ja PMMP:tä.

Eilen nähtiin päälavalla kaksi, Dizzy Mizz Lizzy ja Nephew, joista ensinmainittu veti pidemmän korren. Ne soittivat maanläheistä 70-lukulaista hard rockia. Niitä oli varmasti katsomassa arviolta 50-60 000 ihmistä.

Nephew veti yön pimeinä tunteina lavan eteen tungeksimaan ja tanssimaan varmasti tuollaiset 60-70 000 henkeä yhtyeen tunnelmapopin tahtiin. Yhtyeen solistilla oli tosin jotenkin hassu maneeri mölistä joka väliin ”Roskilde festival, Roskildeeee, Roskilde röst”, mikä alkoi hetken päästä raivostuttaa kontulalaista suomenruotsalaista. Sen Nephew’n solistin maneerit toivat jotenkin mieleen Olli Lindholmin ja Lauri Tähkän hölmöimmillään. Kyllä se tanskalaisille kelpasi.

Muu päivä ja ilta meni etupäässä amerikkalaisen rockin parissa, joista Orange-nimisen päälavan molemmalla amerikkalaisella yhtyeellä, Alice In Chainsilla ja Them Crooked Vulturesilla on molemmilla kytkös Seattle-nimiseen kaupunkiin.

Sattumaako?

Ehkä tämä oli järjestäjiltä suunniteltu veto ja tapa muistaa vuonna 2000 festaeila sattunutta tragediaa, sillä tulihan tänä vuonna kuluneeksi kymmenen vuotta siitä onnettomuudesta, jolloin yhdeksän henkeä puristui kuoliaaksi seattlelaisen Pearl Jamin keikan aikana. Sen jälkeen yleisön turvallisuuteen on panostettu entistä enemmän, joten äiti, sinun ei todellakaan tarvitse olla huolissasi.

Sekä sen Alice In Chainsin ja Them Crooked Vulturesin jäseniltä on myös lähtenyt tovereita yläkerran orkesteriin ennen aikojaan, joten senkin vuoksi juuri heidän haaliminen Roskilden päälavalle saattoi olla harkittu veto. Molemmat soittivat hyvät keikat, joista päällimmäisinä jäi mieleen Alice In Chainsin hienot soundit ja Them Crooked Vulturesin eläimellinen rumpali Dave Grohl.

Se Dave Grohl soitti aiemmin rumpuja Nirvanassa, jonka laulaja-kitaristi Kurt Cobain teki itsemurhan 1990-luvulla. Ja sen Alice In Chainsin laulaja Layne Staley kuoli puolestaan huumeiden yliannostukseen 2000-luvun alussa.

Mutta elämä jatkuu, on joku tuntunut ajatelleen.

Se Dave Grohl meni Nirvanan jälkeen perustamaan Foo Fighters-nimisen yhtyeen, jossa laulaa ja soittaa kitaraa. Se Foo Fighters on todella suosittu yhtye ja myy nykyään miljoonia levyjä. Alice In Chains laittoi puolestaan hynttyyt yhteen taas pari vuotta sitten uuden laulajan kanssa, joten elämä jatkuu.

Todellakin.

Illan viihdyttävimmästä näkemästämme keikasta vastasi puolestaan amerikkalainen punk rock-yhtye NOFX, joka soitti riemastuttavia minuutin mittaisia rypistyksiä ja pani halvalla kappaleiden välissä kaikkia.

NOFX, nuo pyylevät hulivilit

Kunniansa sai kuulla yleisön lisäksi homot, lesbot, juutalaiset, neekerit, vinosilmät, läskit, meksikaanit, ruotsalaiset ja monet muut. Esittelivät yhden kappaleen vielä Tanskan uutena kansallislauluna. Ja joivat vielä viinaa lavalla sekä ylistivät lavalla huumeita!

Törkeitä poikia!

”Ne tuntuvat olevan samanlaisia vanhoja lihavia urpoja kuin sinä, Nalle, jotka käyttäytyvät kuin 15-vuotiaat teinikakarat”, väitti Anita keikan aikana.

En tiedä, pitäisikö minun suuttua vai ottaa tuo kohteliaisuutena.

Ensi viikonloppuna ne pyylevät läskit esiintyvät Turussa, Ruisrockissa. Saa nähdä, kuullaanko siellä Suomen uusi kansallislaulu?

Iltaisin ja öisin täällä on ollut melko kylmä, mutta onneksi meillä on ollut pitkähihaiset takit ja paidat mukana. Onneksi täällä on muonitus- ja juomapisteet lähes joka kulmalla ja kulman takana.

Kyllä tänne on kannattanut ehdottomasti tulla.

Ja ensi vuonna uudestaan!

Iloisin festariterveisin,

Nalle

PS: Äiti, laittaisitko lisää rahaa?