Drake julistaa olevansa räpin LeBron James

ja myös Muhammad Ali.

14.08.2020

Drake julkaisee myöhemmin tänä vuonna Certified Lover Boy -albumin. Tältä albumilta julkaistiin nyt ensimmäinen single Laugh Now Cry Later ja sillä vierailee My Beyoncé -hitillään ilahduttanut Lil Durk. Drake lupaili tänä vuonna somessa ottavansa kesän haltuun, joten siinä suhteessa levyn voisi olettaa ilmestyvän vielä hyvin pian. Vielä on kesää jäljellä.

Biisissä on selkeästi samaa meininkiä kuin Draken jättihitissä God’s Plan, eli uudet kesäisellä mixtapella kuullut tyylit eivät ainakaan vielä välity. Toisaalta ei myöskään välity ne ennakkohuhut, joiden mukaan levy tulisi olemaan Draken alkuaikojen soundia.

Kanadalainen on pitänyt tänä vuonna todella kovaa kiirettä julkaisurintamalla. Vierailuja eri artistien kappaleilla on riittänyt, jo mainitusta Dark Lane Demo Tapes -mixtapesta puhumattakaan. Selkeän pesäeron tähän kaikkeen tekee jälleen kerran viimeistä yksityiskohtaa myöden harkittu musiikkivideo. Eli nyt ollaan albumipuuhissa.

Räppärin uralla musiikkivideot ovat etenkin viime vuosina olleet suuressa roolissa. God’s Plan -videolla jaettiin rahaa, Hotline Bling -videon tanssit nousi meemiksi, joka ei ole kunnolla sammunut vieläkään. Tänä vuonna julkaistu Toosie Slide oli suunnattu Tiktok-palveluun. Supertähtiä videoilla on usein vilissyt ja niin vilisee nytkin. Sporttisella musiikkivideolla nähdään koripalloilija Kevin Durant ja jenkkifutaajat Odell Beckham Jr. sekä Marshawn Lynch.

Sporttisuus ei jää tähän vaan ikonista urheilukuvastoa läväytetään myöskin silmille. Videolla Drake poseeraa kuin Muhammad Ali uima-altaassa ja LeBron James valokuvattavana. Näin ollen hän kuvainnollisesti kertoo olevansa kaikkien aikojen paras ja legendaarisin.

Pelkkiin sporttisiin yksityiskohtiin ei tosin videon piiloviestit jää, vaan videolla on aistittavissa myös itseironinen, kolhuja vastaanottava superstara. Onneksi hän kuitenkin muistaa nauraa nyt ja itkeä myöhemmin.

Lisää luettavaa