Alaston totuus Iisalmen Sandels Rockista – Nalle Österman raportoi

Mitä siellä Iisalmen Sandels Rockissa oikein tapahtui? Muuta kuin että joku loukkasi julkista sukupuolisiveellisyyttä. Lue Nalle Östermanin alaston totuus Luuniemen juhlakentältä Iisalmesta!

Teksti: Nalle Österman
Kuvat: Ihana nainen

SANDELS ROCK
23-24.7.2010 Luuniemen juhlakenttä, Iisalmi

Iisalmen Sandels Rock sai näkyvämpää julkisuutta erään Multi Climex -nimisen yhtyeen tempauksen vuoksi.

Tempauksen, missä eräät yhtyeen lähipiiriin kuuluvat henkilöt päättivät aiheuttaa kohua lavalla yhtyeen keikan aikana harjoittamalla seksuaalista haureutta lavalla tavalla, jota ammattitermein kutsutaan julkisen sukupuolisiveellisyyden loukkaamiseksi.

Aiheestahan tiedotti ensimmäisenä Hymy-lehti. Keneltäköhän Hymy oli moisen uutisen kuullut? Sattumaako?

Kaiken kohun keskellä ja sen jälkeen unohtui kaikki se, mitä Sandels Rock oikeastaan oli vuonna 2010.

Helkkarin mukava ja hieno festivaali!

Ki-tois!

Itse olen vasta matkalla festivaalialueelle, kun saan ihanalta naiselta tekstiviestitse kuulla, kuinka ”Ewo oli katsomassa Vibratorsia ja Pelle Miljoona United on helvetin hyvä”. Puhelinsoitto vahvistaa asian.

”Sisko tahtoisin jäädä, mutta moottoritie on kuuma.”, Pöllö möykkää korvaani matkapuhelimestani.

Moottoritie on kuuma, todellakin.

Istun Caroline-yhtyeen pikkubussin kyydissä päiväkännejä tempoen, kuskina toimii alkuperäinen Smack-basisti Cheri.

Poliisit pysäyttävät meidät jonnekin korpeen. Nyt haluaisin kertoa teille, kuinka virkavalta teki tarkan gynegologisen alapään tutkimuksen asianomaisille, mutta jääköön se toiseen kertaan.

Caroline-yhtyeellä on illalla keikka Iisalmessa, Sandels Rockin jatkoklubilla. He ovat edellisiltana soittaneet Rantasalmella arviolta kahdeksalle hengelle. Toivottavasti Iisalmessa on hieman enemmän ihmisiä.

Sandelsrockin jatkoklubeilla on melkoinen kattaus nousevia kotimaisia kykyjä ja hieman tuntemattomampia nimiä. Vai mitä sanotte seuraavista?

Fabulan Fier, Se Josta Ei Puhuta, Dwyers, Relentless, Suddenly Around, Ace Revolution Club, Tuhkalehto, Snow White Poison Bite, Damian Cullen Band, Grimsome, Thee Apple Thieves, Garage 13, Jack Hammer & Burning Bastards, Kruor, Survivors Zero, Raaka-aine, Shot’s On The Rocks, Rock Master Band, Damnara, Cerebro, Osasto A-Klubi, Free Ride, Slapping Handlers ja Doctor’s Order Johnny Spencellä vahvistettuna.

Osasta edellämainittuja saattaa jonakin päivänä tulla nimekkäitä ja suosittuja yhtyeitä, osasta ei koskaan yhtikäs mitään, ja osa ei kenties halua edes koskaan tulla suosituksi.

Cherin kuljettaessa Carolinea kohti määränpäätä päätän kömpiä kuskin viereen ja ottaa selvää usean suomirokkarin mieltä askarruttaneen asian: mitä ihmettä Smackissa kannuksensa keränneen Cherin ja rumpali Kinden mielessä oikein liikkui, kun he päättivät laittaa Smackin takaisin kasaan muutama vuosi sitten?

”Minähän olin tuntenut Clauden jo varmaan puolivuotiaasta lähtien, hän oli minun ensimmäinen leikkikaverini”, Cheri aloittaa.

Synnynnäisen sydänvian omannut legendaarinen Claude oli siis Smackin alkuperäinen solisti, joka menehtyi vuonna 1996 vain 30-vuotiaana.

”Kun soitimme muutaman biisin Smackia sen kokoelman (toukokuussa 2007 julkaistu In Your Face 1982-1990- tuplakokoelma) julkaisubileissä Tavastialla Kinden ja kumppaneiden kanssa, tuumimme, että eikö olisi hieno juttu laittaa Smack takaisin kasaan? Mielestämme ne biisit olivat sen verran kovia, että ne ansaitsivat tulla kuulluiksi. Eihän kukaan niitä muuten liiemmin esittänyt.”

Siispä Kinde ja Cheri laittoivat Smackin takaisin kasaan yhdessä Private Linen kitaristin Japan, Road Crew-yhtyeen nokkamiehen, laulaja-kitaristi Aki Mäki-Kuhnan sekä Helsingin sleaze-skenestä tutun meikkaavan hujopin, Katariina Sourin (os. Kata Kärkkäinen) nykyisenä aviomiehenä tunnetun Anzi Destructionin (os. Antero Koskikallio) kanssa. Ennen Smackia oli viimeksi mainittu ehtinyt kerätä kannuksia muun muassa useammassa Suomi-sleazen kulttibändissä, kuten Plastic Tearsissa, Stereo Junksissa ja Evil Boysissa.

Vastalauseiden ryöppy ei antanut odotuttaa itseään.

”Päätettiin haudata Smack kun hogattiin, että se tuntui aiheuttavan närää niin monelle. Meidän alkuperäinen idea kun oli kuitenkin vain pitää hauskaa ja esittää hyviä biisejä diggareille. Kyllä Claudekin olisi varmaan digannut.”

Cheri sai Smackista monoa kakkosalbumi Rattlesnake Biten jälkeen. Miksi?

”Mua kyllästytti ja ahdisti. Silloin nuorempana monet asiat ottaa paljon henkilökohtaisemmin ja raskaammin kuin vanhempana. Päätin, etten kuitenkaan eroa, vaan otan mieluummin kenkää. Bändeistä ei erota. Lopulta sain monoa.”

Erään huoltoaseman pihalla Carolinen solisti Tommy Gunn pohtii ääneen, miksei kukaan enää pyöri Vanhan kuppilassa. Siltä seisomalta päätämme Tompan kanssa kirjoittaa aiheesta rallin keskellä huitsin nevadaa, kappale kauneinta Suomea.

Kello on 21.28, kun Carolinen bussi kaartaa lopulta Luuniemen juhlakentän eteen. Lavoilla meuhkaavat brittiläinen New Model Army sekä virolainen Metsatöll. Kakofonia on melkoinen.

Voi sentään.

Eli missatuksi ovat jo tulleet Halavatun papat, Pelle Miljoona United, Vanity Ink, Ari Koivusen Amoral, The Freza, The Vibrators ja Multi Climex.

Voi sentään!

Luuniemen juhlakenttä on kooltaan melkoinen. Paikalla näyttäisi olevan arviolta 1000–1500 henkeä. Vai olenko sittenkin Helsingin Kalliossa ravintola Lepakkomiehessä? Minähän näytän tuntevan nämä kaikki!

Tuossa seisoo Clamour-yhtyeen basisti Tuula, tuossa puolestaan Tehis-Otto nuorikkonsa kanssa. Ja siinä puolestaan Private Line -yhtyeen rumpali Elkku paremman puoliskonsa kanssa. Vai pitäisikö sanoa, että lähes koko Vanhasta Puukolla Kyrpään -yhtye on kunnioittamassa läsnäolollaan Iisalmen Sandelsrockia? Tuolla horjuu puolestaan Vanity Inkistä ja Sue-lehdestä tuttu Mikkey Pee, alias Miki Peltola. Eräät ovat näemmä jopa enemmän hutikassa kuin kirjoittajanne!

”Me tultiin tänne liftaamalla”, Tehis-Otto (os. Otto Grundström) sönkkää.

Ohhoh!

Yhtäkkiä edessäni seisoo ihana nainen. Hänellä on päällään Jello Biafra -paita. Päätän kutsua häntä ihanaksi naiseksi. Ihana nainenkin on vanha tuttu. Päätän ostaa meille kaljat. Vaikka tässä kunnossa ainakin itseni olisi parempi olla ottamatta. Mutta mieluummin överit kuin vajarit, nyt ei saa antaa laskuhumalalle sijaa! Jääkylmä puolen litran Sandels-tölkki maksaa viisi euroa.

Nam!

Ki-tois!

Päälavalla New Model Army kuulostaa harvinaisen onnettomalta ja ponnettomalta. Eikä asiaa paranna kakkoslavalla jyräävä Metsatöll. Yhdessä näiden melskaus luo varsin mielenkiintoisen (ja epämiellyttävän) kakofonian anniskelualueelle, minne molempien soitanta kuuluu suurinpiirtein yhtä lujaa.

Ikävää.

Lisää kaljaa.

Ki-tois!

”Katso näitä kuvia, katso näitä kuvia”, ihana nainen käskee.

Katson kuvia. Niissä itselleni entuudestaan tuntematon vaalea nainen revittää haarojaan ja sukupuolielimiään. Seuraavassa kuvassa nainen sulloo hieromasauvaksi kutsuttua seksilelua pyhimpäänsä.

Selvittämättä jää, onko rietastelija ihana vai ei.

”Sitten se otti joltain äijältä suihin, mutta siitä mä en saanut kuvia. Kuulemma niiden piti harrastaa seksiä vielä lavalla sen äijän kanssa, mutta järkkärit esti aikeet.”

Ohhoh!

Harmin paikka.

Harmi siksi, että olisin siinä tapauksessa voinut kirjoittaa jotakin seuraavanlaista:

Ohhoh! Rockbändin festivaalikeikalla harjoitettiin seksiä lavalla Pohjois-Savossa – älä katso kuvia! K-18!

Psykobillypunkkia soittava kemiläinen rockyhtye Multi Climex kohahdutti ja järkytti yleisöä festivaalikeikallaan Iisalmen Sandels Rockissa perjantaina 23.7.2010.

Ympäri Iisalmea liimatut julisteet kertoivat luvassa olevan ”ikimuistoinen show”.

Niin totta vie olikin!

Alkuillasta muutamalle sadalle ihmiselle esiintynyt yhtye oli kastanut itsensä tekoverellä ja vetäneet hiukset tötterölle.

No mitä ikimuistoista tuossa nyt sitten on? Ei niin yhtikäs mitään!

Tunnelma ja ilmapiiri kuitenkin sähköistyi, kun muodokas blondi nousi estradille levittelemään haarojaan.

Kun tekovereen ja sairaanhoitajan asuun pukeutuneen kurvikkaan blondin haarojen välistä alkoi pilkottaa häpyhuulet ja klitoris, alkoivat hövelit savolaismiehet juosta silmät kiiluen lähemmäksi tapahtumien keskipistettä, samalla kun nuorempien katsojien äidit alkoivat peitellä pienokaistensa silmiä moiselta irstailulta, vieden heitä loitommalle todistamasta tätä syntiä.

Tämä oli vasta alkusoittoa, sillä hetkeä myöhemmin naaras alkoi masturboida vaginaansa dildolla, eli suomeksi sanottuna runkkasi hieromasauvalla pilluaan!

Järjestysmiehet katselivat tätä heidän edessään yhtäkkiä alkanutta julkista sukupuolisiveyden loukkausta epäuskoisina ja neuvottomina.

Lopulta kaksi urhoollista järjestysmiestä keräsivät kaiken rohkeutensa ja taluttivat naisen pois lavalta runkkaamasta.

Lisää oli kuitenkin luvassa.

Hetkeä myöhemmin nainen palasi lavalle miehen kanssa, jolle alkoi harjoittaa fellaatiota lavalla, eli suomeksi sanottuna otti mieheltä suihin!

Ohhoh!

Nyt järjestysmiehet olivat jo valpastuneet ja saaneet lisää itseluottamusta ensimmäisen työkeikkansa jälkeen, että poistivat pariskunnan lavalta jo reilun minuutin jälkeen.

Rymyn saamien tietojen mukaan Multi Climexin keikan piti huipentua pariskunnan sukupuoliyhteyteen lavalla, mutta järjestysmiehet onnistuivat estämään tämän, välttäen siten suuremman kalabaliikin, paniikin ja sekasorron yleisössä.

Luonnollisesti Rymyllä on hallussaan mittavat arkistot tästä rietastelusta valokuvien ja videopätkien muodossa, mutta koska Rymy on koko kansan viihdelehti, eikä arveluttavaa miestenlehtimateriaalia tuottava sivusto, on tämä materiaali päätetty olla julkaisematta kansan mielenrauhan säilyttämiseksi.

Sukupuolisiveyden julkisesta loukkaamisesta voi tulla tuomituksi sakkoihin tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Vastaavanlaista spektaakkelia ei viimeisenä esiintyvä Verjnuarmu tarjoa.

Päätämme poistua ihanan naisen kanssa paikalta.

Seuraavat muistikuvat ovat hatarat. Jossakin välissa olen kuulemma nukkunut ihanan naisen ja Vanity Inkin solistin Annabellan välissä.

Miksei kukaan herättänyt?

”Ei sua saanut hereille, vaikka kuinka yritettiin saada sut lopettamaan kuorsaamasta”, ihana nainen ripittää minua seuraavana aamuna jollakin leirintäalueella.

Sattumaako?

Miten niin kuorsaan? Olisinhan minä siihen herännyt.

Mutta onko tämä Rastila?

Ei ole.

Tämän leirintäalueen uimarannan laiturilla istuvat jo Annabella ja Juha Bandit, Vanity Inkin kitaristi.

”Miki on oksennellut koko yön. Sitten mun piti joka kerta laskeutua yläpedilta alas avaamaan sille ovi, kun se oli käynyt ulkona laattaamassa, koska se ovi meni joka kerta lukkoon ja sillä ei ollut avaimia. Neljä kertaa!”, Juha nauraa.

Rock’n roll! Hyvä meininki!

Kello on 11.26.

Ensimmäiset bändit aloittavat Sandels Rockin kakkospäivänä yhdeltä.

Koska kukaan Vanity Inkeistä ei ole ajokunnossa, toimittajasta puhumattakaan, päättää ihana nainen toimia pelastavana enkelinä. Myös siksi hän on ihana nainen.

Vanity Inkille surullista on, että ihana nainen toimii kuskina vain Iisalmen keskustaan asti, kun yhtye itse haluaa päästä Helsinkiin. Jossakin vaiheessa tällekin ongelmalle saattoi löytyä ratkaisu.

Toivottavasti.

Päätämme käydä ostamassa oluet Iisalmen Salesta.

Nallekaljaa, tietty.

Ilmoitustaululla silmään osuu Multi Climex-yhtyeen juliste Sandelsrockin keikasta.

”Ikimuistoinen show luvassa!”

Totta tosiaan.

Parin viinapullon salakuljetus festivaalialueelle sujuu leikiten. Muutenkin Sandelsrock on virkistävä tuulahdus menneestä, jolloin rokkifestarit olivat vielä mukavia kohtaamispaikkoja samanhenkisten ihmisten seurassa kuin viranomaisten tarkoin säädeltyjä rahastustilaisuuksia.

Myös ohjelmisto herättää ihastusta, sillä takuuvarmojen nimien sijaan paikalle on buukattu nousevia kykyjä ja kovan luokan kulttinimiä.

Ilmankos suuri yleisö loistaa poissaolollaan.

”BB-Sami! BB-Sami”, möykkää Professori Heikkerö.

Totta tosiaan. Oululaisella huumorirockyhtyeellä Professori Heikkeröllä on erikoisvieraanaan Big Brother-talosta tuttu Sami. Sanoo varmaankin jotakin niille, jotka katsovat Big Brotheria.

Ohhoh! Pitäisikö onnitella vai pahoitella? Lavalla on köyhän miehen Sleepy Sleepers kertomassa huonoja vitsejä ja solistinaan tuhti rockin kuningas, eli Elvis Presley, joka muistuttaa edesmenneen oululaisen hevibändin Afterworldin laulajaa Mika Kuokkasta.

Afterworldin muistan parhaiten siitä, kuinka legendaarinen suomalainen rokkitoimittaja Juho Juntunen muisti Soundiin kirjoittamiensa Afterworld-haastattelujen yhteydessä aina mainita, kuinka rumpali Jani Outisen isä vaikutti aikoinaan legendaarisessa Bamperos-yhtyeessä!

Mikä legendaarinen Bamperos, tuumitte te? No tietysti se Bamperos, joka loi erään Suomi-iskelmän legendaarisimman helmen, Tule kanssani kylpyyn!

”Tule kanssani kylpyyn, tahdon samaan ammeeseen. Vaahto välillämme yhtyy, piirrän siihen sydämen.”

Ja niin päin pois.

”Noiden pöljien on pakko olla Pohjanmaalta”, toteaa tuntemattomaksi jäänyt herrasmies kaljakarsinassa.

Oikein päätelty. Oulu sijaitsee Pohjois-Pohjanmaan maakunnan rannikolla.

Päätämme ihanan naisen kanssa siirtyä seuraamaan Kouvolan ihmettä The Soulsia kolmoslavalle.

The Souls on metka yhtye. Siitä harvinainen, että koskaan ei tiedä, mitä saa. Välillä yhtye on ilmiömäinen, välillä taas umpisurkea.

The Soulsia on seuraamassa ehkä noin 50 henkeä. Lavan edessä on kaksi miestä diggailemassa, joita kuvaamaan poliittisesti korrekti termi olisi sosiaalisesti rajoittunut. Se epäkorrektimpi ilmaisu on vammainen. He näyttävät viihtyvän ja tykkäävän kovasti.

Orpanan veljekset ja se basisti saavat vammaisten sukat pyörimään jaloissa. Päätän liittyä vammaisten seuraan diggailemaan The Soulsia. Ihana nainen seuraa esimerkkiäni. Tässä auringonpaahteessa vammaisten ja ihanan naisen kanssa yhtyeen 1970-lukulainen retrorock on kesän kohokohtia. Tämä onkin paras keikka jonka olen The Soulsilta nähnyt ainakin vuoteen!

The Souls, vitun kova!

Lavan takana sijaitsevalla backstagella on myös hyvä meininki. Kaljaa tarjoillaan talon puolesta ja ruokaakin.  Vähän kuten niissä legendaarissa Merimaan Ankkarockeissa 1990-luvulla, ennen rahastusta. Halutessaan Sandelsrockin backstagella voi pulahtaa viereiseen järveen. Näin näemmä jotkut ovat tehneetkin. Rahvaan puolella anniskelualueella voi puolestaan ihailla Olvin jylhiä tehtaita.

Kyllä kelpaa!

Afterworldin laulaja viittilöi luokseen.

”No mitä pidit?”

No olihan se ihan järkyttävää sontaa.

”No hyvä. Niin pitikin.”

Pojat jatkavat ryypiskelyä.

Shillä lhailla.

Sillä aikaa Doom Unit on aloittanut leipomisen kakkoslavalla. Tämähän kuulostaa yllättävän hyvältä. Basisti tosin näyttää yllättävän dorkalta heiluttaessaan päätään sivuttain. Juha Vuorista lainatakseni: ”Ensin olin ei vittu, sitten olin ei saatana.”

Pakko ottaa kylmä kalja. Sen verran hyvälle tuulelle Doom Unitin tissiposkikarjuhevi ja sen basisti toimittajan sai.

Doom Unit, vitun kovaa kaljoitteluheviä!

Anniskelualueella törmään jälleen Vanhasta Puukolla Kyrpään -yhtyeen jäseniin.

”Me nukuimme tuolla teltta-alueella. Osa nukkui teltassa, osa sen ulkopuolella”, Tehis-Otto sönkkää.

Niin, totta tosiaan. Sandelsrockissa oli mahdollisuus varata itselleen jopa oma teltta järjestäjien puolelta pientä panttia vastaan! Ihailtavaa palvelua!

Vanhasta Puukolla Kyrpään -yhtyeen jäsenet alkavat olla, jolleivät jo tukevassa hutikassa, niin ainakin vekkulissa kekkulissa. Päätän kysyä, aiheutuiko heidän taannoisesta keikastaan Helsingin Henry’s Pubissa mitään seuraamuksia.

”Kyllähän siellä keikalla oli melkoisen hämärää porukkaa, joista osa ei selvästikään istunut sinne. Mutta hämärintä oli, kuinka muutaman päivän sen keikan jälkeen meillä oli selvästikin seuranta päällä. Esimerkiksi meidän kantakapakassa viereisessä pöydässä istui pari nahkatakkista ukkoa, jotka tuntuivat seuraavan meitä ja puheitamme. No mehän alettiin heti puhua mahdollisista attentaateista, iskuista, terroritöistä ja muista toimenpiteistä alan sanastoa käyttäen. Kotiemme vieressä seisoivat myös hämäriä ukkoja muutaman päivän ajan päivystämässä. Kun äkkäsimme heidän ja kuljimme heidän ohi, olivat he puhuvinaan puhelimeen.”

Sattumaako?

Tällä välin Barbe-Q Barbiesin villikissat ovat ehtineet nousta päälavalle. Vaan voih, lavalla ei ole viisi naarastiikeria vaan viisi säyseää kotikissaa, sen verran vaisusti bändi rokkaa.

Ihmekös tuo, kun katsojia on noin 100-200 jättimäisellä urheilukentällä.

Kalja panee kusettamaan, pakko käydä kusella.

Kello on 15.43.

Kun palaan saniteettitilojen kätköistä, ovat Barbit saaneet juuri kappaleen päätökseen.

”Kiitos teille, ihana yleisö”, solisti Niki keimailee.

Päätän piristää heidän päiväänsä kiittämällä vastavuoroisesti tyttöjä kovaäänisesti lavan ohi astellessani.

Ki-tois!

”Ei vittu, Nalle on täällä”, huudahtaa joku tytöistä lavalla järkyttyneen oloisena.

Hei tyttö, älä saa sydäriä, it’s only rock’n roll!

Onneksi Nikillä eivät mene pasmat sekaisin. ”Seuraava biisi on omistettu Nallelle. Rockstar!”

Ohhoh!

Ki-tois!

Ihme tapahtuu. Barbe-Q Barbiesin AC/DC-vaikutteinen rokkaus kuulostaa heti paljon pirteämmältä ja paremmalta!

Sattumaako?

”Toi rumpulava huojui ja hytkyi todella pahasti meidän keikalla. Sitten mulla meni vielä virvelin kalvo paskaksi”, Barbien rumpali Niina paljastaa keikan jälkeen.

Viereen saapuu tuttu mies kuuntelemaan.

Ei vittu!

Ei saatana!

Rane Raitsikkahan se siinä!

Tarvitseeko tämä mies esittelyjä?

Ei tarvitse.

Rane Raitsikka (os. Harri Jäntti)!

Esittelen miehen silti Barbe-Q Barbiesin kimmoille.

Rane on Iisalmessa esiintymässä The Ballsin kanssa. Kerron Ranelle, että olen saapunut Iisalmeen Carolinen ja hänen vanhan soittokumppaninsa Cherin kyydissä Kerron myös, mitä Cheri kertoi mulle Smackin paluusta.

”Samaa se sanoi mullekin. Mutta ei, ei Claude olis digannut. Mä muistan, kun oltiin aikoinaan Losissa. Yhtenä päivänä meidän manageri tuli tohkeissaan Claudelle selittämään, että nyt olisi todella kova juttu kehissä! Olisi Wild Childin keikka, joka vetää The Doorsia ihan yksi yhteen Doorsin kanssa! Claude katsoi sitä jätkää ja repi ne liput siinä, kehottaen sitä painumaan vittuun, tyyliin ’älä enää ikinä tuu selittään mulle mitään tollasta!’”, Rane nauraa.

Itse muistan Wild Child -yhtyeen siitä, että yhtyeen manageri pidätettiin aikoinaan Suomessa siitä syystä, että hän kärähti viranomaisille yritettyään salakuljettaa 150 kiloa hasista Suomeen.

Sattumaako?

Ehdotan Ranelle, että lähtisimme katsomaan Hasta La Vista Social Clubin keikkaa kolmoslavalle. Ehkä Rane voisi digata bändistä, onhan bändin yksi suurimmista vaikuttajista jenkkiläinen Social Distortion, jonka laulaja-kitaristille Mike Nessille Rane on antanut kitaratunteja kotonaan Los Angelesissa.

Hasta La Vista Social Club leipookin raisua punk rockiaan tanakasti. Huomattavasti tiukemmin, vakuuttavammin ja energisemmin kuin levyillä, jotka eivät ole onnistuneet taltioimaan bändin livevimmaa. Eturivissä pogotaan innokkaasti.

”Rane Raitsikka! Harri Jäntti!”, kuuluu huuto.

Ei vittu, ei saatana!

Sehän on Smoke! Nyt muistan hämärästi tavanneeni Smoken jo edellisiltana baarissa. Smoke on mies, joka ylläpitää muun muassa Facebook-verkkoyhteisössä kuopiolaisen Tarotin rumpalin Pecu Cinnarin fanisivuja. Siten Smoke on iisalmelainen kylähullu ja musadiggari henkeen ja vereen. Edellisiltana hän on huutanut omaa nimeäni, nyt Rane Raitsikan.

”Rane Raitsikka! Harri Jäntti!”

Rane näyttää hieman vaivautuneelta, mutta vain hieman. Smokea kun ei voi olla rakastamatta. Kunnon ääliö, mutta parhaalla mahdollisella tavalla.

Smoke haluaa taas ottaa kaverikuvia. No otetaan! Poseerataan Rane Raitsikan kanssa.

Ki-tois!

”Rane Raitsikka! Harri Jäntti!”

Hasta La Vista Social Club on vitun kova, ihan vitun kova! Kenties bändin levyt saisi Ranen kautta toimitettua Mike Nessille?

Kaikki on mahdollista. Näin myös tapahtuu. Backstagella illan viimeisen esiintyjän, kuopiolaisen Turmion kätilöiden kanssa kiertävä Tarotin kitaristi Zachary Hietala veljeilee näemmä Peer Güntin miesten kanssa.

Päälavalle alkuillasta asteleva Peer Günt on yksi illan odotetuimpia akteja.

Rane Raitsikka haluaa antaa minulle lahjan. Hän hakee autostaan hölmöjä punk-henkisiä pornolauluja sisältävän cd:n, jolla hän soittaa salanimellä kitaraa.

”Mä kelasin, et tää sopii jäbälle”, Rane hörähtää.

No niin varmasti sopii. Levyn kannessa on kuva aasin kaltaisesta elikosta, joka mutustaa naisen pikkuhousuja. Yhtyeen nimi on Human Horse, Rane Raitsikka tottelee yhtyeessä puolestaan salanimeä Legs Campbell.

Tutkin lähemmin levyä. Siltä löytyy muun muassa kappaleet I Fondled Myself, Does Your Sister?, Scottish C*ck ja Come on Baby (S*ck My Knob).

”Me tehtiin tää levy puolessatoista päivässä. Hirveetä tuubaa”, Rane hekottelee.

Ki-tois!

Ihana nainen ryntää luoksemme.

”Nuo Hasta La Vista Social Clubin jätkät halusivat antaa teille lahjat!”, hän kehrää, ojentaen meille yhtyeen viimeisimmän levyn.

”Se on kuulemma niiden paskin levy, ainakin mun veli väitti niin”, nainen tietää.

Voi sentään! No otetaan asiasta selvää myöhemmin. Nimittäin nyt alkaa olla jo aika lähteä seuraamaan Peer Günttia.

Kello on 18.22.

”Noilla oli sama intro jo 1980-luvulla”, Rane ihastelee Güntin astellessa lavalle.

Vuorenpeikkojen tanssi. Sen jälkeen Bad Boys Are Here lähtee käyntiin. Yleisö hurraa.

Valitettavasti varsin nopeasti selviää, ettei lavalla ole enää Peer Günt, ainoastaan Peer Günt -nimeä kantava pyhäinhäväistys, jolla ei ole mitään tekemistä aidon Peer Güntin kanssa.

Kun Peer Güntin kokoonpano vaihtui muutama vuosi sitten, oli uutta kokoonpanoa vielä ensimmäisen kerran Tavastialla katsomassa täysi tupa. Toisella kertaa paikalla oli 64 maksanutta katsojaa. Ja yhtyeen laulaja-kitaristi T. Nikki vittuili yleisölle, koska se ei hänen mielestään eläytynyt tarpeeksi keikalla.

Se kertoo kaiken olennaisen.

Nyt ”uusi” ”Peer Günt” on, jos mahdollista, entistä huonompi.

Komppi huojuu, venyy ja paukkuu, ja biisit kuulostavat siltä, kuin jotkut juuri Peer Güntia soittamaan oppineet räkänokat olisivat nousseet vetämään Peer Güntin biisejä lavalle – ja rohjenneet vielä röyhkeästi napata yhtyeen nimen käyttöönsä.

”Nalle, mun on pakko lähteä valmistautumaan omaan keikkaan”, Rane huokaa muutaman biisin jälkeen.

Selityksen makua. Mutta ymmärrän Ranea. Kyllä muakin vituttaisi nähdä itselle aikoinaan läheinen bändi alennustilassa, oli nimi sitten vaikka Smack tai Peer Günt.

Itse olen kumonnut vuosien mittaan kymmeniä – ellen satoja – tuoppeja Peer Güntin vanhan kokoonpanon hienojen keikkojen puitteissa, ja niiden myötä viettänyt lukemattomia ratkiriemukkaita iltoja kaataessani kitusiini tuoppia tuopin perään.

Nyt minun tekee mieli oksentaa katsoessani ja kuunnellessani, kuinka Günt-klassikko klassikon perään raiskataan umpisurkeaksi versioksi.

Kuvaavaa on, että Sandelsrockissa on Peer Güntia keikan alkuvaiheessa seuraamassa noin 500 henkeä, loppuvaiheissa enää 50. Enkä olisi koskaan kuvitellut näkeväni päivää, kun Backseatin väliosan aikana kukaan ei taputa.

Kysymykseni kuuluukin: Kuinka pitkään nykyinen Peer Günt aikoo vielä jatkaa vanhan hienon yhtyeen nimen vetämistä lokaan?

Backstagella törmään tuttuun kasvoon. Englannissa asustava, Capital Crimesta ja No Directionista tuttu Hannuhan se siinä! Mitä vittua Sinä täällä teet?

”Meillä on keikka täällä!”

Mikä vitun keikka?

Memphis Mafia Band. Tuu ziigaan!”

No tullaan, perkele! Hannu on hieno miekkonen ja hauskaa seuraa, ja siten myös varmasti kova panemaan!

Valitettavasti seuraavana kolmoslavalla leipova Memphis Mafia Band ei ole kova panemaan. Jos olisin nainen, valittelisin huonoa oloa ja migreeniä, jos Memphisin Mafia yrittäisi haarojeni väliin. Hyvästä unimusiikista yhtye sentään käy, sillä torkahdan vartiksi nurmikolle.

”Toi sun kaverisi taisi nukahtaa”, tokaisee järjestysmies ihanalle naiselle.

”Ei se nuku, se ottaa tirsat. Me syötiin just.”

”Aha.”

Ja mitä sitten vaikka nukkuisinkin. Kai festivaalialueella saa ottaa nokoset, jos nukuttaa, mikäli ei aiheuta häiriötä? Varsinkin, jos omaa asianmukaisen konserttilipun tai backstagepassin.

Samaa asiaa ihmettelin aikoinaan Helsingin Jäähallissa, jolloin minut poistettiin paikalta oikein neljän turvamiehen ja –naisen toimesta häiriötä aiheuttamasta eräällä Machine Headin keikalla. Häiriötä, jota ilmeisesti kuorsaukseni aiheutti moisen seesteisen musiikin ystävien herkissä korvissa.

Hyvä meininki!

Pienen ruokalevon jälkeen onkin aika taas siirtyä jälleen päälavan liepeille, tai päälavan eteen, kun lavalle on astelemassa viisi tyylikästä herrasmiestä ja yksi nainen Stadista (os. Helsinki).

Kello on 19.22.

Hyvät naiset ja herrat, The Balls!

Olen mykistynyt. Onko Balls kuulostanut ikinä näin hyvältä lavalla? Ehkä on, mutta silti! Sielukasta bluesia elämänkokemuksen syvällä rintaäänellä tulkitsevan Ballsin aikana käy käänteinen efekti verrattuna Peer Güntiin: jos alkuvaiheessa bändiä on seuraamassa parisataa henkeä, loppuvaiheessa silmäpareja lienee toista tuhatta.

On ilo silmälle, sielulle, mielelle ja korvalle katsoa, kuinka vanhat konkarit saavat juurimusiikin elämään Iisalmen Sandelsrockissa. Näin lähelle Stadia on Iisalmessa tuskin koskaan ennen päästy!

Ihanaa!

On ilo katsoa kolmen kitaristin saumatonta yhteistyötä ja silmäpeliä. Mystinen Pera Huuskonen soittelee omissa oloissaan, kun taas Petri Peevo ja Rane Raitsikka pitävät kimppakivaa keskenään. Taustalla basisti Jimi Sero ja rumpali Sande Vettenranta groovaavat eleettömästi, mutta tarkasti. Kaiken kruunaa Marjo Leinosen koskettavat ja taianomaiset laulutulkinnat, jotka venyvät vaivattomasti oikeisiin sävelkorkeuksiin. Ei ole todellista!

”Tätä mä olen tullut tänne katsomaan, tämä on festareiden kovin bändi”, messuaa viereeni astellut Tehis-Otto korvaani.

Oikeassahan mies on.

”Vittu kun täällä ei kuule omia ajatuksiaan, kun musaa tulee joka tuutista”, Leinonen vaahtoaa erään biisin välissä. Viereisellä lavalla joku on taas rikkomassa tunnelmaa. Taitaa muuten olla Iskias. Kukakohan on vastannut Sandelsrockin lavasijoittelusta ja aikataulutuksesta?

Stadilaissekstetti ei kuitenkaan anna moisen pilata keikkaa, vaan jatkaa antaumuksella ja ammattitaidolla tunnelman luomista. Tunnelma nousee sen verran korkealle, että yhtyeeltä vaaditaan jo encorea, vaikka linjat on jo vedetty kertaalleen kiinni.

I Can’t Get Next To You.

Olkoon se oman kesäni 2010 tunnuslaulu, kesäbiisi. Löytyy muuten siltä Skinny Dipping -levyltä, joita bändin vanha jakelija oli jo heittämässä taannoin roskiin 286 kappaleen verran, mutta jotka saatiin pelastettua satunnaisen ohikulkijan toimesta.

Se on joskus pienestä kii.

The Balls, vitun kova!

Sattumaako?

Bäkkärillä Vanhasta Puukolla Kyrpään -yhtyeen jäsenet ovat jo ilmaisten patojen äärellä. Se on oikein. Pitäähän rocktähtienkin joillain tavoin elää.

Rane Raitsikka tulee turisemaan. En voi kuin nuolla Ranen persettä ja hehkuttaa estoitta Ballsin keikkaa.

”Vittu, enhän mä tiedä edes miten ne biisit menee, kunhan vaan vetelen jotain. Peevon kanssa vaan ziigaillaan toisiamme ja naureskellaan”, Rane hekottelee

”Mä jatkan täs bändis niin kauan kun on nastaa”, hän vakavoituu.

Rane haluaa lahjoittaa pari backstagepassia pois. Mitä hän niillä tekisi? Kenties keksimme niille parempaa käyttöä?

”Mitä Öde?”, virkkoo joku takanani.

Ei vittu, ei saatana!

Stonehan se siinä!

Stone (os. Sami Kärkkäinen, ei tiettävästi sukua Katalle) ei ole tässä tapauksessa edesmennyt keravalais-espoolainen speed metal-orkesteri, vaan erittäin lahjakas stadilainen rokkikitaristi, joka on tullut tutuksi etenkin L.A.M.F.:ista ja Notkeasta Rotasta. Sekä tietysti Mötley Crüen The Dirt -kirjan suomenkielisestä Törkytehdas-käännöksestä!

Stone muistuttaa myös siitä kerrasta, kun 1990-luvun puolivälissä Mystery City Five -niminen orkesteri soitti setillisen Hanoi Rocksia Tavastialla, tehdäkseen kunniaa esikuvilleen ja idoleilleen. Stonen tehtävä oli toimia Andy McCoyna, soittaa kuin enkeli, mutta olla kuin piru mieheksi.

Työ sujui mieheltä vaivattomasti, se tuntui olevan miehellä verissä jo tuolloin. Ja olihan hänella julisteen mukaan sivustatukea Jassesta (Hybrid Children), Baziesta (69 Eyes), Päälliköstä (Lehtivihreät) ja Nalle Ö:stä (Rumba).

”Mitä vittua tämä Rumba tässä tekee, ette te voi tällaista painaa”, raivosi Rumban edesmennyt päätoimittaja Rami Kuusinen – rauha hänen sielulleen – kalju pää punaisena julisteen nähtyään.

Kenties se Rumba luki siinä siksi, että Rumbastahan se Nalle Ö. tunnettiin parhaiten jo 1995 tässä ”supergroupissa”.

No, kymppitonni bändille käteen, tonnikänni toteen!

Ki-tois, Andy McCoy biiseistä!

Ki-tois Tomi Hämäläinen bändin nimestä!

Ki-tois Juhani Merimaa keikkabuukkauksesta!

”Mitä Öde, mikset ollut ziigaamassa meidän keikkaa? Vitun jätkä, pitäisi vetäistä kuonoon”, Stone uhoaa.

Kello on 20.42.

Olinhan minä, nukahdin vain kesken keikan. Tehkää parempia biisejä!

”No ei ne ole mun biisejä, mä olin vain jeesaamassa jäbiä. Kato Rane, mitä jäbä! Mitä vittua sä täällä teet?”

”En mä mitään, olin keikalla.”

”Aijaa, mitä vittua sä täällä teet?”

”No mä budjaan Stadissa täl hetkel, Hertsikas.”

”Aijaa, mäkin asun Hertsikassa, Siilitiellä. Käydään paikallisessa joku päivä bissellä!”

”Emmä tiedä, mulle ei noi paikalliset ja bisset enää maistu.”

”Aijaa, etsä dokaa enää vai?”

”Rane, me lähdetään safkaan ihanan naisen kans, se haluaa grilliruokaa”, huokaan Ranelle hetken tätä sanailua kuunneltuani.

Selityksen makua. Tunnen oloni hieman vaivautuneeksi Ranen puolesta. Ymmärtääkö absolutisti paremmin humalaista kuin humalainen absolutistia? Siinäpä vasta kysymys. Tähän mysteeriin ei löydy Iisalmessakaan vastausta.

Koska ihana nainen haluaa johdattaa minut Iisalmen parhaan grillin, nimeltään Hyvä eväs, makumaailmaan, jäävät Before The Dawn sekä Mark Harman & The Hot Rod Rhythm Boys näkemättä ja kokematta. Menetinkö mitään?

Sen sijaan palaan festivaalialueelle yhden naisen sijasta jo kolmen kanssa. Hyvä grilli niillä siellä Iisalmessa!

Sattumaako?

Hollantilaisen Peter Pan Speedrockin stonerin kyllästämä oktaanirock herättää huomion väkevyydellään, vaikka yritämme ihanan naisen kanssa parhaamme mukaan keskittyä tässä vaiheessa iltaa jo muuhunkin kuin musiikkiin. Vitun kova!

Kello on 21.58.

Myyntikojulla ei ole vitun kova meininki, vaikka The Meteorsilla on ainakin seitsemän erilaista paitamallia myynnissä ja kauppa näyttää käyvän, hintaan 20 euroa riepu. Koska Meteorsin kaikki paidat ovat suhteellisen rumia, jäävät kaupat siis tekemättä. Ne paidat ovat, jos mahdollista, vielä rumempia kuin toimittajanne.

Ruma on myös seuraavaksi kolmoslavalle kapuava Meteors-kolmikko. Tai ainakin rujo. Varsinkin se laulaja-kitaristi. Kuulemma istunut linnassakin. Ylipäätään festarialueella näkyy tässä vaiheessa iltaa hyvinkin paljon virkavallan edustajia. Ilmeisesti eilisen psychobilly-keikan kaltaista uusintoa ei haluta tänä iltana.

Tuolla kuljeksii virkapukuinen poliisipartio, mies ja nainen, rotevan miehen kannoilla. Herrajesta! Onko tuo roteva mies todellakin se samainen, Alibistakin tuttu kaveri, joka istui taannoin tuomion puukotettuaan naapuriaan, mustalaista? Taitaapi olla. Tuo psychobillyjengi on aika rajua porukkaa.

Totta tosiaan. Meno psychobillyn suurlähettiläiden The Meteorsin aikana lavan edessä on melkoinen. Veri lentää ja tunnelma on uhkaava. Järjestyksenvalvoja tulee poimimaan yleisöstä nahkatakkisen pojan, jolla on nenä auennut. Nuorukaisen kasvot ovat veren peitossa. Toisesta jalasta häneltä puuttuu kenkä. Tämä on todellakin jotakin muuta kuin Stray Cats tai vaikkapa Melrose!

Vähän ajan päästä nahkatakkinen nuorukainen palaa takaisin Meteorsin keikalle. Yhdellä jalalla pomppien.

”If you like it, that’s great, if you don’t, go fuck yourself”, solisti messuaa.

Meteors vakuuttaa asenteellaan, mutta biisimateriaali jättää toivomisen varaa.

”On niillä parempiakin biisejä”, ihana nainen tietää.

”Asenteeltaan tämä oli paras Meteorsin keikka, jonka olen todistanut”, väittää vastaan ihanan naisen miespuolinen ystävä.

The Meteors, vitun kova!

Illan viimeisenä aktina kakkoslavalla möykkäävä Turmion kätilöt ei vedä vertoja Meteorsin aggressiiviselle hyökkäävyydelle. Turmion kätilöitä seuraava vajaan tuhannen hengen joukko lienee kanssani kuitenkin eri mieltä, joten turha heidän kanssaan on tästä aiheesta enempää väitellä. Jääkää te tänne kuuntelemaan pimputtelua, hevikitaraa ja örinää, me siirrymme jatkoklubeille.

Portin ulkopuolella korkkaan ensimmäisen Tervasnapsipullon. Kello on 23.32.

– – – – –

EPILOGI: Kuluneena kesänä ehdin Suomen rockfestareista koluta Tampereen Sauna Open Airin, Järvenpään Pop Circuksen, Seinäjoen Provinssirockin, Turun Ruisrockin, Vantaan Ankkarockin, Helsingin Flow’n, Porin Sonispheren ja Iisalmen Sandelsrockin, sekä ulkomaisista Tanskan Roskilden. Näistä kaikista festareista riittää tarinaa yllin kyllin, mutta niistä enemmän joskus hamassa tulevaisuudessa. Silti kotimaisista juhlista paras fiilis jäi – yllättävää kyllä – Sandelsrockista.

Vai oliko se sittenkään niin yllättävää? Suurin osa nykyisistä festareista Suomessa laskee yllätyksettömän ohjelmiston, kohtuuttoman rahastuksen, ylenpalttisen viranomaisvalvonnan ja voittojen maksimoimisen varaan. Sandelsrock tuntui panostaneen yleisön viihtyvyyteen – ainoastaan yleisö jäi uupumaan. Se on tämän tarinan suurin tragedia, sillä tämän seurauksena meille ei kohta enää tarjota Suomessa muita festivaaleja kuin rahastustapahtumia. Mutta kansa saa, mitä kansa haluaa.

Viimeisten kuulemieni huhujen mukaan Sandelsrock otti noin 100 000 euroa takkiin tästä tilaisuudesta, ja tapahtumajärjestäjän asunto olisi menossa myyntiin velkojen kattamiseksi. Hyvä meininki.

DISCLAIMER: Tämä tarina on kirjoitettu niin, kuin minä sen näin, koin ja  muistan. Sinä varmasti kirjoittaisit sen niin, kuin sinä sen näit, koit  ja muistat. Totuus lienee jossain siinä välissä. Haluutsä totuuden vai niin, että se kuulostaa nastalta?”