Toolin Lateralus on albumi täynnä salaisuuksia, mystiikkaa ja viittauksia odottamattomiin asioihin

Pyysimme pari viikkoa sitten Rumban lukijoita lähettämään ehdotuksia mistä tahansa rock- tai pop-albumista, josta haluttaisiin kattava artikkeli sivustollemme. Ehdotuksia tuli runsaasti – kiitos niistä kaikista! – ja nyt Rumba toteuttaa lupauksensa: Tool-yhtyeen levyjen perään kysyttiin useissa vastauksissa, joten Kimmo K. Koskinen kertoo nyt kaiken, mitä sinun tulisi tietää Lateralus-levystä.

Teksti: Kimmo K. Koskinen

Losangeleslaisen Toolin kolmas albumi Lateralus (2001) on foliohattuisten progefanien kaanonissa kenties se kaikkein majesteettisin tähti. Levyn myyttinen aura sai yhtyeen vaikuttamaan mystikkojen joukolta, joiden tekemisistä oli syytä etsiä vastauksia maailmankaikkeuden toimintaperiaatteen kaliiberia koskeviin dilemmoihin.

Tool sai alkunsa vuonna 1990 ja aloitti levytysuransa karkealla ja vihaisten metallisesti raapivalla Opiate-ep:llä kahta vuotta myöhemmin. Yhtyeen debyyttilevy Undertow (1993) osui vaihtoehtorockin kultasuonen sykkeeseen, ja ajalleen hämmentävän monimutkainen teos liihotti kovaäänisen grungen vanavedessä miljoonamyyntiin.

Tuohon aikaan metallilla meni huonosti, samoin progella. Rock oli suoraviivaista ja synkeän tunnustuksellista. Soittotaidolla, show’lla tai soundeilla ei ollut pahemmin väliä. Kukaan ei halunnut kuulla lohikäärmeistä tai filosofisista aiheista mitään.

Hämmentävää kyllä, Tool oli debyytillään selkeästi metallia sekä progea, mutta vaihtoehtometalliksi leimattu levy menestyi ällistyttävän hyvin. Osaltaan varmasti siksi, että se käsitteli vaihtoehtorockin kaltaisia henkilökohtaisen tason synkkiä asioita, vaikkakin epäsuoremmin, kierommin ja verhotummin. Sekä eittämättä myös siksi, että se oli ajalleen soveliaasti hämmentävä ilmiö. Yhtyeestä ei ota selkoa, onko se lintu vai kala – vitsi, kusetus vai mielen syvyyksiin kolmannella silmällään palavasti tuijottava new age -oraakkeli.

Undertow’n seuraaja nosti yhtyeen täysveriseksi progemetalliksi. Basistiksi yhtyeeseen kiinnitettiin brittiläinen Justin Chancellor. Tämän panos toiselle levylle Ænima (1996) oli vielä sävellyksellisesti pienehkö, sillä edellinen basisti Paul D’Amour oli valmistellut ison osan levyn kappaleista. Chancellor kuitenkin istui laulaja Maynard James Keenanin, rumpali Danny Careyn ja kitaristi Adam Jonesin joukkoon mainiosti. Tällä nelikolla yhtye loi Tool-soundin, joka piti pintansa nu metalin aikakaudellakin.

Ænima oli vielä Undertow’takin suurempi menestys, mutta sitä seurasi yhtyeen uraa uhannut hämminki. Yhtye paini levy-yhtiönsä kanssa neljä vuotta tapellen lähinnä myyntiosuuksista. Bändiä kuitenkin kuultiin alkuvuodesta 2000, kun se teki Melvinsin kanssa 15-minuuttisen Divorced-vyörytyksen Seattlen legendojen Crybaby-albumille.

Keenan oli Toolin levytystauon aikana käynnistänyt toolmaisen mutta suoraviivaisempaa vaihtoehtometallia soittavan A Perfect Circle -yhtyeen. Bändin toukokuussa 2000 julkaistu debyytti Mer de Noms toki maittoi useille Tool-faneille, mutta sen suosion myötä uutta Tool-materiaalia odottavilla alkoi jo usko herpaantua. Kannattajien tuskaa lievittääkseen Tool julkaisi pääosin livemateriaalia sisältävän Salival-boksin joulukuussa 2000. Kuuta odotettiin nousevaksi jo kiivaasti, viidettä vuotta.

Jo Æniman saatesanoissa Tool oli ohjeistanut fanejaan ajattelemaan omilla aivoillaan. Huumorikoplaksi paljastunut yhtye alkoi tiedottaa mitä kummallisempaa disinformaatiota. Kun tammikuussa 2001 yhtye ilmoitti julkaisevansa Systema Encéphale -nimisen levyn, se meni täydestä: olihan ohessa 12 biisin nimetkin. Kepponen selitettiin sillä, että internetissä yleistynyt tiedostonjako olisi saanut näpeilleen levittäessään jotakin aivan huuhaa-aineistoa. Yhtye tiedotti pian, että uusi levy olisikin nimeltään Evasion, ja sillä olisi sellaisia kappaleita kuin Poopy the Clown ja Smell Me. Totta kai sekin oli kusetusta.

Kuukauden kuluttua tullut kolmas tiedote oli totta, ja Lateralusista kuultiin ensimmäistä kertaa. Kun levy toukokuussa 2001 ilmestyi, kuultavaa oli paljon, niin materiaalin tiheyden kuin määränkin suhteen. Tool ahtoi levyn niin täyteen kuin HDCD:lle oli teknisesti mahdollista: sillä oli pituutta 78 minuuttia 58 sekuntia. Levy nousi suoraan listojen kärkeen.

Lateralus herätti huomiota erikoisella pakkauksellaan. Läpinäkyvistä kalvoista koostuvaa kansivihkoa selaamalla psykedeelisestä ihmishahmosta kuoritaan kerroksia pois. Kun kaikki kerrokset on poistettu, hahmon aivoihin muodostuu sana ”god”. Jo arvoituksellinen paketointi kirvoitti faneissa mystisiä mielikuvia ja silkkaa tutkimusmatkailun riemua. Samoin teki itse musiikki, niin sanoituksiensa kuin ilmaisun huikean tason ansiosta.

Levyn vastaanotto oli suurelta osin haltioitunutta, mutta myös oikeutettuja soraääniä pöhöttyneestä ja tekotaiteellisesta progerunkkauksesta alkoi kuulua. Rate Your Music -palvelussa Lateralusin arviojakauma on hämmentävän kaksijakoinen: sille annetaan joko täydet pisteet tai alin mahdollinen arvosana. Samoin kävi aikanaan Rumbassakin – levy kun arvioitiin vahingossa kahteen kertaan, ja aivan eri pistein. Kaikki fanitkaan eivät levyä purematta nielleet.

Mutta monet uppoutuivat Lateralukseen todella syvälle. Siitä alettiin etsiä ja myös löytää syvempää tarkoitusta ja piilomerkityksiä. Joku huomasi levyn nimikappaleessa esiintyvät matemaattisen Fibonaccin lukusarjan, ja fanit tunsivat päässeensä suuren mysteerin äärelle.

Kappaleessa laulun tavujen lukumäärä toisintaa Fibonaccin sarjaa. Vihjeenä tähän toimi samaa kaavaa noudattava spiraali, joka mainitaan kappaleen sanoissa useita kertoja. Lisäksi yhdeksänminuuttisen biisin pääriffin tahtilajit ovat 9/8, 8/8 ja 7/8. Luku 987 on Fibonaccin lukusarjasta sekin. Kappaleen laulu alkaa kohdassa, josta voidaan laskea yhteys kultaisen leikkauksen suhteeseen.

Matematiikkaa ja mystiikkaa löytyi vielä lisää, kun Lateralausin taustalta ”löydettiin” The Holy Gift -nimen saanut albumin vaihtoehtoinen versio. Se muodostui alkuperäisistä kappaleista eri järjestyksessä – tietenkin Fibonaccin sarjaan kuuluvan luvun 13 mukaan muodostetussa matemaattisessa spiraalissa. Tässä järjestyksessä kappaleiden jatkumoa pidetään luontevana, biisit kun fanien mielestä sopivat toistensa perään täydellisesti, vieläpä muodostaen alkuperäistä harmonisemman kokonaisuuden.

Tämän pohjalta ei tunnu enää oikein miltään, että Lateralusin (tosin myös Æniman) väitetään olevan tarkasti synkassa Tim Burtonin Painajainen ennen joulua -elokuvan kanssa. Samanlainen yhteyshän löydettiin aikanaan olevan Pink Floydin Dark Side of the Moon -levyn ja Ihmemaa Oz -leffan välillä.

Kappaleisiin Tool oli loihtinut lisää syvyyttä keinoilla, joita se ei välttämättä pystynyt enää toisintamaan livenä. Tämä oli aiemmin ollut bändille rajoittavana ohjenuorana myös levynteossa. Soinnissa kuuluu tehosteita ja päällekkäisiä raitoja aiempaa enemmän, joskin tuttu trio-soiton ilmavuus on edelleen keskeisessä roolissa. Jonesin kitarasoolojen pohjalla ei välttämättä ole toista kitararaitaa, vaan Chancellorin hypnoottisen eläväinen basso kuljettaa sointia Careyn monimuotoisen rumpaloinnin tuella. Chancellorin basso olikin nyt muodostunut oleelliseksi osaksi Tool-sointia. Se oli täydellinen lisä velhojen lailla instrumenttejaan käsittelevien Careyn ja Jonesin soittoon.

Musiikillisesti Lateralus on kieltämättä erittäin moniulotteinen ja haastava. Kappaleiden rytmiikka on kohdakkoin vaikeasti sisäistettävää, ja esimerkiksi nimikappaleessa kielisoittajat ja rumpali hämmentävät kuulijaa edeten eri tahdissa. Toisaalta levy myös rokkaa rivakasti, ja dynamiikkaa sekä intensiteetin vaihtelua se hyödyntää erittäin ennakkoluulottomasti.

Levyn varsinaiset kappaleet ovat pitkiä ja niitä nivovat yhteen välisoitot. Lateralus onkin tietyllä tavalla yksi jatkumonomainen teos, ja sellaisenaan vähintäänkin massiivisen eepos. Lateralusta voi pitää eräänlaisena musiikillisena runsaudensarvena. Tuskin monestakaan toisesta kymmeniä ellei satoja kertoja kuunnellusta levystä löytäisi edelleen uusia juttuja, mutta niin tämänkin jutun kirjoittamisen aikana kävi.

Vahvasti progressiivisesta luonteestaan huolimatta Lateralus on edelleen myös jotakin muuta. Se on teknisesti huikea taidonnäyte jokaiselta osalliselta, mutta silti keskittyy ilmaisun merkityksellisiin osiin. Ylisoittoa levyllä on yllättävän vähän, ja useissa kohdin yhtye tuntuu suorastaan pysähtyvän nautiskelemaan kappaleiden leijailevammista osioista.

Suureellisen nimikappaleen lisäksi Lateralus-levystä on hankala poimia merkittävimpiä kappaleita albumin kokonaisvaltaisuuden vuoksi. Singleinä / videoina julkaistut raidat toki nousevat esiin: kiehtovalla bassoriffillä siunattu Schism ja rouhean mukaansatempaava Parabola (videossa yli 10-minuuttisena Parabol-kappaleen kera) ovat levyn kermaa. Schism jopa palkittiin Grammylla.

Parabola:

Schism:

Levyn napakasti aloittavan The Grudgen yhteydessä huomautetaan, kuinka Keenan karjuu kappaleen kliimaksikohdassa 24 sekuntia yhtä soittoa. Levyn metallisinta ja raastavinta antia edustaa Ticks & Leeches, jonka raivo on pitkään levitoivasta keskiosasta huolimatta käsinkosketeltavaa.

Levyn loppuosassa Tool ei kuitenkaan edes yritä pitäytyä omassa muotissaan, vaan kurottelee epämääräisestä karsinastaan rohkeasti ulos. Reflectionin intron virkaa toimittava Disposition on mielenkiintoinen etnokipale, jossa ei ole hetkeäkään progea, metallia tai edes rockia. Tämä perkussiivinen ja hypnoottinen kappalekaksikko muodostaa Lateralusin utuisimman osan liki 16 minuutin kestollaan. Kannen vihjeen mukaan ne muodostavat kolmiosaisen kokonaisuuden yhdeksänminuuttisen Triad-instrumentaalin kanssa.

Levyn kappaleiden jaotteleminen eri genreihin ei tee oikeutta niiden monimuotoisuudelle. Biiseissä on taidokkaasti käytetty seesteisiä ja melodisia osioita raivoisan metalliräiskeen ja progemutkittelun lisäksi. Tool-sabluuna on levyllä selkeästi käytössä, mutta edeltäjä Ænimaa ja seuraaja 10,000 Daysia (2006) vapaamuotoisemmin ja korkealentoisemmin sovellettuna. Levyn miksaaja olisi tiettävästi halunnut typistää miltei jokaista biisiä, mutta Tool ei moiseen suostunut. Bändin tavoite oli loihtia yliampuva informaatiovyöry, ja siinä se todellakin onnistui.

Levykokonaisuutena Lateralus on yhtä aikaa turhauttava ja uskomattoman hieno. Yhtyeen päätös täyttää levy äärimmilleen tekee kokonaisuudesta tukahduttavan. Massiivisten biisien oheen ympätyt välisoitot rasittavat kohdakkoin rankasti. Näistä etenkin hidastettua kissapuristelua instrumenttinaan sisältävä Mantra ja tekaistua Area 51 -karkulaisen puhelinsoittoa säestävä metelihämyily Faaip de Qiad ovat täyttä tauhkaa.

Toisaalta kuuntelemisen arvoiset kappaleet, joita Lateralusilla on seitsemän tai kahdeksan, ovat erinomaisia ja oikeuttavat kiistatta levyn klassikkostatuksen. Lateralus olisi eittämättä kosolti iskevämpi ilman tyhjäkäyntiä, mutta levyn myyttinen luonne piilee osaltaan juuri tässä omaehtoisessa härmistelyssä.

Miljoonatolkulla myynyt Lateralus on paitsi kaanoniin noussut taiteellinen menestys, myös vaikutusvaltainen levy. Se toimi yhtenä keskeisimmistä progen uuden nousun airueista. Sen myötä etenkin vakavampi ja synkempi progemetalli alkoi nousta arvoonsa, ja progressiivisuus jätettiin hiljalleen pois kirosanojen joukosta.

Itse asiassa monet metallin 2000-luvun uuden kukoistuksen aikana aloittaneet yhtyeet pohjaavat ilmaisussaan samantyyppisiin periaatteisiin kuin Tool Lateralusilla: herkästä karjuntaan äityvällä laululla, voimakkaalla dynamiikalla ja perinteisistä formaatista vähät välittävillä biisirakenteilla. Myös soundien ja soittotaidon rooli ilmaisussa nousi taas suurempaan rooliin.

Musiikkikentällä Lateralus on luultavasti edistänyt eniten varakatseisuutta ja taiteellista tinkimättömyyttä. Tästä esimerkkeinä toimivat progressiivisuutta hyvinkin monipuolisesti ilmaisevat tuoreemmat ilmiöt kuten Mastodon (debyyttilevy 2001) ja Between the Buried and Me (perustettu 2001). Todelliseen suosioon nousivat myös vuosia töitä tehneet Opeth ja Porcupine Tree. Ja onpa 2000-luku ollut hämmästyttävää kulta-aikaa progen ikihongille, Rush etunenässä. Toolin vetoapu siivitti myös Meshuggahin aivan uudelle tasolle.

King Crimsonin ydinhahmo Robert Fripp on jopa kääntänyt Toolin yhtyeestään saamat vaikutteet vastakkaisiksi: King Crimson on saanut vaikutteita Toolilta. Se ei ole ihan vähän sanottu.