Artistiarvio: Mitä mieltä The Wrecking Queens on Foo Fightersin uudesta levystä?

Nyt pääsevät nuoret naarastiikerit arvioimaan vanhaa jellonaa: The Wrecking Queensin basisti Malla ja rumpali Katja tutustuivat Foo Fightersin uutuuteen ja kertovat nyt mitä kuulivat. Miten taittuu sediltä rock’n’roll?

Teksti: Malla Rantanen & Katja Tolonen, kuva: Sony Music

Foo Fighters: Wasting Light
Sony Music

Foo Fighters palaa uudella levyllään juurilleen There’s Nothing Left to Lose -albumin (1999) hengessä. Tiukasta draivista saadaan nauttia koko levyn mitalla heti ensimmäisestä biisistä lähtien.

Nelikon uutukainen tarjoaa taattua Foo Fighters -laatua: vahvoja melodioita, iskeviä riffejä, tiukkaa soitantaa ja yhtyeelle tyypillisiä harmonioita.

Yhtyeen soundi on Wasting Lightilla hieman edellistä Echoes, Silence, Patience and Grace -albumia (2007) raskaampaa. Neljäntenä kuultava White Limo edustaa räkäisine huutoineen tätä osastoa parhaimmillaan. I Should Have Known tuo yhtyeen soundiin mukaan myös uuden ulottuvuuden: jouset. Tässä slovarissa iskelmä ja rautalankamusiikki kohtaavat. Kappale kasvaa alun rauhallisesta tunnelmoinnista loppua kohden, mutta biisi olisi voinut jäädä alun herkempiin tunnelmiin ja se olisi silti toiminut yhtä hyvin.

Viimeiseksi säästetty Walk tarjoilee lopuksi vielä Foo Fightersin kuulaampaa puolta. Kappale huokuu toivoa, ja tunne välittyy myös kuulijalle.

Levyltä paistaa läpi biisien teon helppous ja yhtyeen tiukka ammattitaito. Tällä on sekä hyvät että huonot puolensa. Toisaalta biisit ovat iskeviä ilman turhia rakenteellisia tai sovituksellisia kikkailuja, mutta toisaalta kappaleissa on kokonaisuuden kannalta pidemmän päälle liikaa toistoa.

Biisit kärsivät myös hienoisesta kliseisyydestä. Monissa kappaleissa on tyydytty samantyyppisiin sovitusratkaisuihin. Tehokasta kyllä, mutta kovin yllätyksetöntä.

Annettakoon nämä miinukset kokeneelle nelikolle anteeksi, sillä Wasting Lightin kappaleet tulevat epäilemättä toimimaan keikoilla. Ja sehän on tärkeintä.

Foo Fighters ja The Wrecking Queens ovat molemmat Sony Musicille levyttäviä yhtyeitä.

Entä mitä mieltä on kriitikko-osasto uudesta Foo-tuotannosta? Lue kolikon toinen puoli Rumbasta 5/11 (ilm. 8.4.). Samassa numerossa pääsee myös Wrecking Queens ääneen.

Entä mitä mieltä olet itse levystä? Kuuntele Wasting Light täällä.