Arviossa Fucked Up: David Comes to Life – Indiepoppareille räätälöityä hardcorea

”David Comes to Life on kokeellista hardcorepunkia soittavan torontolaisen Fucked Upin 78-minuuttinen rock-ooppera, jolla ei ole mitään tekemistä hardcoren kanssa”, kirjoittaa Mervi Vuorela arviossaan.

Teksti: Mervi Vuorela, kuva: Daniel Boud

Fucked Up: David Comes to Life
Matador

En ole koskaan ymmärtänyt bändejä, jotka julkaisevat itsetarkoituksellisen hankalia konseptilevyjä vain kuulostaakseen ”erilaisilta”, ”innovatiivisilta” tai ”kapinallisilta”. Vielä vähemmän ymmärrän rock-oopperoita, jotka avautuvat ulkopuolisille yhtä helposti kuin Buñuelin leffoista laukeavien taidekoulufuksien elokuvakäsikirjoitukset – siis eivät lainkaan.

David Comes to Life on kokeellista hardcorepunkia soittavan torontolaisen Fucked Upin 78-minuuttinen rock-ooppera, jolla ei ole mitään tekemistä hardcoren kanssa. Pikemminkin levy on Pitchfork-filtterin läpi suodatettua ”indiepunkia” poppareille, jotka rakastavat The Hold Steadyn mahtipontista stadion-riffittelyä, Arcade Firen monikerroksista barokkipoppia ja My Chemical Romancen melodramaattista emovollotusta.

Moniulotteisesta ilmeestään huolimatta David Comes to Life sisältää paljon suoraviivaista, tarttuvaa ja jopa kuulijaystävällistä kitarointia luoja ties kuinka monen kepin voimin. Parhaimmillaan Fucked Up onkin juuri näissä ”yksinkertaisemmissa” kappaleissa, kuten levyn parhaimmistoon nousevassa Queen of Heartsissa. En tosin ymmärrä, miksi tällekin raidalle on pitänyt tunkea joku heleä-ääninen indietypykkä laulamaan ”sävykkäitä” taustoja, jotka eivät tuo biisiin minkäänlaista lisäarvoa.

Mitä taas tulee levyn raivostuttavaan konseptiin, sanottakoon vain, että neliosaisen tarinan aikana koetaan niin romanssi, kuolema kuin uudelleensyntymä. Ah kuinka puuduttavaa ja epäkiinnostavaa! Vai kiinnostuisitko itse seuraavasta lähtöasetelmasta: ”David was a boy, just a letch / Another wasted life, like so many before / But David wanted better, so much more / David’s got a feeling, earthly bounds are retreating / He’s gonna get to heaven tonight”. Niinpä niin.

Puuduttava on myös levyn monotoniseksi käyvä ylipituus, jota ei pelasta edes Shane Stonebackin ensiluokkainen miksaus. Pitää vain toivoa, että Fucked Up palaa seuraavalla levyllään takaisin maanpinnalle ja unohtaa lapselliset konseptinsa, jotka eivät oikeasti kiinnosta edes Tähtivaeltajan kestotilaajia.

Arvio on julkaistu Rumbassa 9–10/11. Kuuntele levy Spotifysta.