Arviossa uusi Jippu: Kun uhma häviää itsesäälille, tulee levystä itkuista erotilitystä

27.05.2012

”Jippu on kuin Poliisiopisto-elokuvien Sgt. Laverne Hooks: aloittaa joka kerta surkeana, piipittävänä olentona, mutta saa itseluottamuksensa lopussa takaisin – vain menettääkseen sen taas seuraavan osan alussa”, kirjoittaa Jami Järvinen arviossaan.

Teksti: Jami Järvinen, kuva: Warner

Jippu: Väärinpäin lentävät linnut
Warner

Ehkä et oo Eva Dahlgren.

Oon ehkä Eva Dahlgren kaikista maailman naisista”, kuiskaa Jippu ääni väristen ja suorastaan liioitellun jippumaisesti. Pettymys iskee. Taas se on rikki ja taas se huokailee. Eikä se vieläkään osaa ääntää ässää.

Vaan salakavalasti avausbiisi kasvaa mahtavaksi voimaballadiksi. Vaikerrus katoaa, vaihtuu tuimaksi julistukseksi. Studion perällä tuottaja nostaa instrumenttiraidan toisensa jälkeen täysille. Tunnelma kohoaa. Jos tämä nyt tästä?

Paitsi että jokainen kappale on rakennettu täysin samalla kaavalla. Jippu on kuin Poliisiopisto-elokuvien Sgt. Laverne Hooks: aloittaa joka kerta surkeana, piipittävänä olentona, mutta saa itseluottamuksensa lopussa takaisin – vain menettääkseen sen taas seuraavan osan alussa.

Loppunousut eivät riitä huuhtelemaan alkupuolen pahaa makua. Biisit yrittävät kertoa tarinoita, mutta uhma häviää itsesäälille. Viittaukset uskontoon eivät ole niin päälleliimattuja kuin aluksi ajattelisi, mutta nekään eivät riitä tekemään albumista muuta kuin itkuista erotilitystä.

Arvio on julkaistu Rumbassa 5/12. Kuuntele levy Spotifyssa.

Lisää luettavaa