Arviossa Anna Abreu: Rush – ”Tätä tahtia Greatest Hitsille on materiaali kasassa vasta kun Anna lähentelee nelikymppisiään”

Oskari Onninen kuulee kolme platinamyyntiin yltänyttä levyä julkaisseen artistin uutuusalbumilla harmillisen laimeita biisejä. Tai no, sisältää levy toisaalta ”Abreun uran parhaan kolmeminuuttisen ikinä”.

Teksti: Oskari Onninen, kuva: Nana Simelius

Anna Abreu: Rush
Sony
Anna tarvitsee lisää hittejä.

Vaikka Anna Abreu on yksi Suomen tämän hetken parhaiten myyvistä artisteista, hänen uransa ei ole kantanut kaupallisen menestyksen veroista taiteellista hedelmää.

Abreun musiikin kertakäyttöisyys on näkynyt siinä, että kolmelta platinalevyyn yltäneeltä albumilta on hankala muistaa yhtään biisiä Ivory Towerin ja Vinegarin lisäksi. Tätä tahtia Greatest Hits -kokoelmalle on materiaali kasassa vasta kun nyt 21-vuotias Anna lähentelee nelikymppisiään.

Neloslevyn avaussingle Hysteria tuo hieman valoa tilanteeseen. Biisi on varmasti laulajattaren paras kolmeminuuttinen ikinä. Lisäksi se paljastaa, että kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti Patric Sarin osaa sittenkin tehdä hyvän popbiisin.

Muuten Rush on varman päälle kasattu levyllinen radiokelpoista tanssipoppia, joka on soundipoliittisesti yllätyksetöntä varsinkin siihen nähden, että albumin on tuottanut Jukka Immonen.

Kaikki kappaleet ovat perustarttuvia, mutta Hysteriaa lukuun ottamatta minkään niistä on vaikea kuvitella muodostuvan muistettavaksi jättihitiksi. Tähän olisi saattanut auttaa, jos mukaan olisi mahdutettu edes yksi gagamaisen jättimäisellä voimalla tuutattava kertosäe.

Arvio on julkaistu Rumbassa 5/11

Oletko eri mieltä? Samaa mieltä? Kuuntele levy tästä ja arvioi tilanne itse.