LCMDF: Love & Nature – Suomen vastine Chinese Democracylle?

Harva bändi on saanut niskaansa samalla tavalla sekä ivaa että poskettomia odotuksia kuin LCMDF:n esikoislevy. Iisakinkirkkomaisella mentaliteetilla rakennettu albumi on nyt luonamme, mutta onko se mistään kotoisin?

Teksti: Marko Ylitalo, kuva: Megan Cullen / Matti Kemppainen

LCMDF: Love & Nature
Heavenly

Kannessa kellottaa muodokkaasti kiinteä paistikas. Jos Le Corps Mince de Francoise olisi julkaissut debyyttinsä silloin, kun hype heidän ympärillään kävi kuumimmillaan, olisi kansikuvan munaksi sopinut nykyistä paremmin täysin löysä kokkeli. Vaikka keltuainen näyttää nytkin vetelältä, pysyy kokonaisuus kuitenkin kasassa.

On ylipäätään yllätys, että toistuvasti lykätty albumi edes ilmestyy. Sitäkin suurempi ilo on kuulla, että Emma ja Mia Kemppainen ovat luoneet ehjän kappalekimpun. Ennakkoon julkaistuista singleistä Ray-Ban Glasses ja Bitch of the Bitches ovat jätetty pois. Something Goldenistakaan ei kuulla Basson keskustelufoorumilla pahennusta herättänyttä Asa-versiota (”Seukkaatsä jonku LCMDF-tytön kans vai mistä tämä vimma kumpuaa”), vaikka se olisi ollut herkumpaa hiphopia kuin Time (Have I Lost My Mind?) -kappaleen kasarikömpelyys. Lisäksi Cool and Bored soi videoversiota säröttömämmin. Tuttu kertosäe tarttuu, mutta Crystal Castlesin sijaan biisi tuo mieleen Barcelonan aurinkosoundin.

Gandhi ja uusin single Future Me ovat varustettu terävillä popmelodioilla, kun taas Pumping Heart Shaped Thing päättää levyn lähes eeppisesti. Kitsunen ja Switchin jälkeen LCMDF:än kosijajonoon liittynyt tuottaja Dave Taylor (muun muassa M.I.A ja Christina Aguilera) on löytänyt albumimitan kestävän äänimaailman.

Triosta duoksi ja sanalitaniasta akronyymiksi kutistunut kokoonpano on kehittänyt musiikkiaan ajan kanssa, ja sen kuulee. Siinä mielessä LCMDF:n ensilevy on lähempänä esimerkiksi Villa Nahin kehuttua Originia kuin TV Offin kertakäyttödebyyttiä, vaikka musiikillisesti asia onkin päinvastoin.

Jopa Suomen Kuvalehden blogissa spekuloitiin toissa vuonna, olisiko Le Corps Mince de Francoise seuraava iso suomalaisnimi kansainvälisille musiikkimarkkinoille. Hieman aiemmin yhtye oli esiintynyt (juorubloggari Perez Hiltonin promotoimana) Pariisin muotiviikoilla ja kiertänyt NME-lehden brittikiertueella.

Levynjulkaisu puolestaan on yksi tavanomaisimmista asioista, mitä muusikot tekevät. Love & Nature ei ole poikkeuksellisen erinomainen, mutta riittävän hyvä viennin edistämiseen – ja tarpeeksi kiinnostava puheenaiheeksi.

Arvio on julkaistu Rumbassa 3/11