Uniklubi – Kaikki mitä mä annoin 2003–2008

Haikean rakkausrockin viisivuotiskatsaus.

Rakkautta ja piikkilankaa -hitillään suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2004 ponkaissut Uniklubi on niputtanut tähänastisen uransa tärkeimmät biisit yksien kansien väliin. Paketti sisältää tietenkin yhtyeen kaikki singlet. Niiden ohella mukana on Melkein vieraissa -tribuuttilevylle tehty Leevi and the Leavings -cover Koko talvi kesämökillä, kaksi täysin uutta biisiä sekä akustinen versio kappaleesta Kiveen.

Tarjolla on siis levyllinen sitä tyypillisintä Uniklubia, ponnekkaita mutta haikeasävyisiä rakkauslauluja. Alakulo tulee esiin etenkin sanoituksissa, jotka pitävät sisällään runsaasti ikävää, kaipausta ja kyyneleitä. Rakkaus ei ole helppoa, mutta aiheesta voi silti tehdä tarttuvilla kertosäkeillä varustettuja rempseitä ja rockaavia lauluja, jotka laulaja Jussi Selo tulkitsee karheaan tyyliinsä.

Parhaiten Uniklubi kuitenkin hallitsee pateettiset tunnelmapalat, kuten Näiden tähtien alla, Tuhka ja Luotisade. Rauhallisuus tekee niissä oikeutta niin laulujen aiheelle kuin Jussin äänellekin.

Jo kolmannen albumin jälkeen julkaistu kokoelma voisi haiskahtaa ennen kaikkea rahastukselta, mutta Uniklubi ei moiseen sorru. Sitä vastoin julkaisu ynnää menneen mukavasti yhteen. Tästä on hyvä jatkaa uudella Uniklubi-albumilla, jonka on lupailtu ilmestyvän ensi vuonna.