Uusi Fantasia: Heimo – Kollektiivisuuden voima

”Pitkästä työstöajasta ja suuresta vierailijajoukosta johtuen Heimo ei ole mitenkään tiivis tai linjakas kokonaisuus. Loistava se kuitenkin on”, kirjoittaa Jussi Mäntysaari arviossaan.

Teksti: Jussi Mäntysaari, kuva: Fullsteam

Uusi Fantasia
Heimo
Celebrities

Vuonna 2004 julkaistu Uuden Fantasian debyyttilevy Top Ten oli ihastuttavan häröinen paketti konepsykedeliaa. Kollektiivin ydinkolmikko dj Street Kobra alias DJPP, Kroco-Roc alias Vilunki3000 ja Ercola alias Veikka Erkola uppoutuivat tämän jälkeen muihin projekteihinsa, mutta Uusi Fantasia kyti koko ajan taustalla.

Kuusi vuotta debyyttinsä jälkeen bändi julkaisee toisen albuminsa, tosin tekijätietojen mukaan levy on ollut työn alla jo vuodesta 2005 lähtien. Ydinkolmikon lisäksi levyllä vaikuttaa suuri joukko muusikkoja, joiden mukaan albumi on ilmeisesti saanut nimensä. Uusi Fantasia -heimosta voi löytää Stratovarius-basisti Lauri Porran, Kings of Conveniencen Eirik Bøen, PMMP:n Paula Vesalan, Asan, Tuomo Prättälän, Teppo Mäkysen, Jimi Tenorin, Reino Nordinin ja Zarkus Poussan.

Pitkästä työstöajasta ja suuresta vierailijajoukosta johtuen Heimo ei ole mitenkään tiivis tai linjakas kokonaisuus. Loistava se kuitenkin on.

Albumin suosion vetureiksi on nostettu kolme laulettua biisiä, joista Eirik Bøen hönkimä ensisingle Barefoot Not Naked herätti kyllä kiinnostusta, mutta vasta Freemanin laulama Liian myöhään teki bändistä syksyn musiikkipuheenaiheen. Kolmas laulettu biisi on Paula Vesalan diskopala Growing Pain, jolla Vesala osoittaa, että hänestä olisi kilpailijaksi vaikkapa Annielle tai Robynille.

Freemanin mahtavasti tulkitseman hitin sanoituksesta vastaa todellinen dream team: Paula Vesala ja Asa ovat kynäilleet vuodenaikaan sopivan sanoituksen, josta on tarttumassa jo nyt pätkiä kansan suuhun. ”Kädet mullassa syksyn jaksoin”, näinhän se on nähtävä.

Vastapainoksi hittibiiseille kuullaan psykedeelistä elektroa. Ero singleihin on selvä, sillä biisit eivät seuraa laulettujen kappaleiden tapaan popkaavaa. Etenkin Rhinocerus Tenrock ja Super Light Beer loistavat, mutta instrumentaalien joukosta löytyy myös levyn heikoin anti, sillä Sandron Kulma ja Marsipaanitanssi herpaannuttavat huomion. On hankala päättää, toimiiko Heimo paremmin tanssimusiikkina klubilla vai kuulokekuuntelussa.

Heimo on sillisalaattimaisuudestaan huolimatta toimiva kokonaisuus. Olisi mielenkiintoista kuulla, millaiseen lopputulokseen yhtye pääsisi, jos jokainen biisi tehtäisiin popkaavaan ja varustettaisiin laululla.

Lopulta hittien ja maalailuinstrumentaalien välinen kontrasti on kuitenkin osa Heimon viehätystä. Vaikka instrumentointi ja soundi vaihtelevat biisien välillä, jonkinlainen ”uusifantasiamaisuus” nivoo kokonaisuutta yhteen. Toisaalta jos vertaa vaikkapa Liian myöhään -hitin hienosti elektrorockaavaa maailmaa Paula Vesalan Growing Painin veitsenterävään kevythouseen, ei niitä voisi kuvitella samalle levylle. Kyse onkin siitä, että kokonaisuutena Heimon kymmenen kappaletta ovat sovussa keskenään.

Muusikkokollektiivien tuotosten irtonaisuuden Heimo kiertää ilmeisesti johtokolmikon ammattitaidon avulla. Myös ”suvereenius” on adjektiivi, joka pyörii kielen päällä lopputulosta kuunnellessa. Flown ja Punajuuri Block Partyn hurmoshenkisiä keikkoja nähdään toivottavasti ympäri Suomea, ja miksei ulkomaillakin.

Arvio on julkaistu Rumbassa 15/10