Astrid Swanin kiertueblogi, osa 2: Hiljaisia kaupunkeja ja kohtuuton belgialaisbändi

Astrid Swan jatkoi menneellä viikolla Saksan kiertämistä. Matkan varrelle osui nähtävyyksien lisäksi hiljaisia afterpartyja.

Teksti: Astrid Swan
Kuva: Virpi Eronen

14.9.2010
Nyt on ajettu jo sinne ja tänne: Kölnissä oli sunnuntain rauhallisuus ja sade. Merirosvoilumeininki alkoi kun bäkkärin kaikki ihanat tarjoilut piti kantaa jätesäkissä autoon tulevia ajoja virkistämään. Sekä muutama pyyhe uimareille (mutta ne Norman käski järkevästi seuraavana päivänä palauttamaan jotta suhteet säilyy).

Frankfurtissa eilen oli ensimmäinen keikan jälkeinen afterparty. Tai siis pyjamabileet poikienhuoneessa. Kaikilla oli vaatteet kylläkin päällä (eikä pyjamat) ja menin nukkumaan ennen yhtä. Aika rokkia.

16.9.2010
Dresdenissä oli kaunista. Niin kuin on nytkin Marburgissa. Ihan varmasti asuu lohikäärme tuolla vuorella. Mutta Dresdenissä soitettiin teatterissa, jonka ulkopuolella kasvoi kummallisia neliömäisiä päärynöitä. Kaikki oli sofistikoitunutta.

Jannen ja Obin afterparty loppui lyhyeen kun Dresdenin yöelämä osoittautui kuolleeksi tiistaina, ja me muut mentiin suoraan yläkertaan nukkumaan. Mutta kuulemma ne seuraili jotain tyttöjä keikka-autolla – vähän pelottavaa.

Seuraavana aamuna kävelyllä Dresdenin keskustassa amerikkalaiset turistit toljotti meidän freesiä porukkaa hieman paheksuen. Norman sanoi niille, että katsokaa nyt mitä pommititte.

Eilen Nürnbergissä oli hyvin jengiä ja kiva klubi muuten masentuneessa kaupungissa. Maistettiin mm. Jesus on The Rocks -drinkkiä joka oli kehitetty samana iltana. Ensimmäisenä soitti belgialainen bändi. Niillä oli pikkupojan näköinen rumpali joka harjoitteli lavalla ennen soundcheckiä. Se ei tiennyt että niin ei vaan saa tehdä. Nyt ollaan kiertueella, ei treenikämpällä. Sitten bändi soitti niin pitkään että minun show leikattiin 20 minuuttiseksi. En uskaltanut vitsailla oikeudenkäynneistä.

Tänä aamuna Janne, Norman ja minä mentiin katsomaan Hitlerin vanhoja stadioneita ja jotain kummallista Colosseum-kopiota. Obi ja Eagle Driver nukkuivat kolkossa hotellissa koska hei, niillä oli bileet fanitytön luona. Niin, vihdoinkin. (Ihmisasiantuntijat Janne ja Astrid olivat varoittaneet heitä tytön luonteesta, mutta kyllä niiden piti itse vakuuttua tylsyydestä nuokkumalla ”sotkuisessa huoneessa” kuuteen) Rokki soi.

Lukupäivitys: Eat Pray Love on luettu ja tuomio on: ihan huonosti kirjoitettu. Vähän niin kuin Sinkkuelämää –elokuvaversiot, mutta paljon sössötystä meditaatiosta. Ja sitten kuitenkin lopussa pitää löytää mies. Mutta täytyy myöntää yksi vaikutus: yritän välillä meditoida bäkkärillä tai keikalla tai bussissa tai sängyssä. Ei siitä tule mitään kun heti tulee joku idea joka täytyy toteuttaa.

Ja ajatelkaa, löydettiin kaksi bändiä joista koko meidän matkaporukka tykkää: Velvet Underground ja Beyoncé.