Broken Bells: Broken Bells – Kenelle kellot soivat?

Kahden miehen superyhtyeellä riittää taitoa, mutta ei uskallusta.

Broken Bells: Broken Bells
(Sony)

The Shins -yhtyeen nokkamies James Mercerin ja Brian “Danger Mouse” Burtonin yhteistyö kuulosti alusta asti mitä luontevimmalta hankkeelta, vaikka näennäisesti kumpikin tekijöistä edustaa eri genreä. Sekä Shinsin modernin indien että Burtonin tuotantojen – Gorillazista The Shortwave Setin kautta Beckiin – ytimessä on kuulunut klassinen, 1960-luvun lähteiltä ammentava pop.

Burtonin elektropohjainen kevytpsykedelia alkoi laimentua jo viime vuosikymmenen puolivälissä, mutta yhteistyö Mercerin kanssa näyttää tuoneen innovatiivisen tuottajan parhaat puolet esille. Silloinkin kun Mercerin melodiat eivät jaksa kannatella kokonaisuutta, Broken Bells soi rikkaasti, ja stereokuvaa on täytetty mainioilla pikku yksityiskohdilla.

Monin paikoin levy kuulostaakin enemmän kokonaisen yhtyeen tekemältä kuin Shinsin edellinen, valtavirtasuosion portit avannut albumi Wincing the Night Away.

Yksi Broken Bellsin ongelmista on albumin etupainotteisuus. Singlekappaleet High Road ja Vaporize ovat sijoitettu levyn alkuun, ja ne ovat sävellyksinä kirkkaasti parasta, mitä levyllä on tarjota. Varsinkin jälkimmäinen sisältää potentiaalia yhdeksi tämän vuoden muistettavimmista indiepophiteistä, ja sille voi jo povata pyöräytyksiä popdiskojen levylautasilla ja sijoituksia kriitikkoäänestyksissä.

Alun jälkeen levy jää leijumaan jonkin sortin limboon, josta se ei nouse alun pophuuman tasolle – jos nyt ei notkahda täydellisen tylsyyteenkään. Mercer osaa säveltää muotovalion ja luontevasti etenevän popkappaleen varmasti vaikka unissaan, mutta teräviä melodisia koukkuja ei Broken Bellsin esikoisella ole riittävästi.

Varsinaista irrotteluakaan levyltä ei valitettavasti löydy, jos sellaiseksi ei lasketa The Ghost Insiden tylyn elektronista rytmiä tai päätöskappale The Mall & Miseryn kulmikasta kitarointia.

Broken Bells on ilmeisen lahjakkaan kaksikon laatutyötä. Jos levyltä välittyisi hieman enemmän seikkailunhalua, siitä voisi käyttää vielä paljon mairittelevampaa kuvausta.

Teksti: Ville Aalto, kuva: Broken Bells

Arvio on julkaistu Rumbassa 4/10.