Distortion-blogi II: Sohva kadulle, lapset mukaan ja bailusodoma pystyyn

Kööpenhaminan bailufestivaali jatkoi samalla linjalla kuin avauspäivänäänkin – paitsi tuplasti eeppisempänä.

Distortion 2010
3.6.2010 Kööpenhamina, Tanska

Teksti ja kuvat: Oskari Onninen

Dronning Louises Bro. Kuningatar Louisen silta. Rakennettu 1880-luvun lopulla ja nimetty Tanskaa vuosina 1863–1898 hallinneen kuningatar Louisen mukaan. Yhdistää Kööpenhaminan keskustan sen luoteispuolella sijaitsevaan monikulttuuriseen Nørrebron kaupunginosaan.

Vuonna 1993 poliisi ja aktivistit ottivat sillalla väkivaltaisesti yhteen, kun tanskalaiset äänestivät itsensä EU:hun. Myöhemmin Nørrebro ja Nørrebrogade ovat nousseet otsikoihin Ungdomshusetin saaman purkutuomion vuoksi nousseista kahakoista muutama vuosi sitten.

Tällä kertaa ihmispaljous täytti sillan ja sen ympäristön aivan eri hengessä.

Kun saavun paikalle hieman ennen kello kuutta, ihmiset istuvat sillan kaiteilla ja sen molemmissa päissä olevilla pienillä nurmialueilla. Sillan ylittävä Nørrebrogade-katu kuhisee vielä liikenteestä. Kööpenhaminalaisen hengen mukaisesti satoja pyöräilijöitä, jonkin verran busseja ja takseja sekä suhteellisen vähän yksityisautoja.

Nurmialueet ovat täynnä pussikaljoittelevia tai kuohuviinipiknikillä olevia  kööpenhaminalaisia. Kadun molemmilla puolilla olevilla alueilla on omat dj:nsä. Kun soimaan pärähtää OutKastin Roses tai The Rootsin The Seed 2.0, ihmiset alkavat jammailla piknikiensä lomassa. Dj-pöydän edessä jokin paikallinen kollektiivi esittelee breakdance-kykyjään.

Näen myös hämmästyttävän määrän pieniä lapsia, joita kööpenhaminalaiset hipsteri-isät kanniskelevat hartioillaan tai kuljettavat polkupyöriinsä liitetyissä kärryissä.  Distortion on selvästi kaikki kansanluokat yhdistävä juhla.

Hämmentävästi mieleen tulee monin paikoin Pori Jazzin piknik-konsertit Kirjurinluodolla, joihin mennään niin ikään koko perheen voimin chillailemaan ja syömään eväitä. Distortionissa on kuitenkin kyse jostain aivan muusta.

Kello lyö seitsemän. Vilkkaasti liikennöity katu suljetaan autoilta ja vapautetaan juhlijoiden käyttöön. Lähden kävelemään ihmismassan mukana kohti sillan toisella puolella olevaa Nørrebrota, jossa päivän katukarnevaali saa huipentumansa.

Tiesulun takaa vastaan tulee ensimmäinen lava. Dj soittaa, muutamat ihmiset tanssivat. Tien reunaan on parkkeerattu Tuborgin rekka, jonka kontti on täynnä olutta. Øl 10kr sanoo spray-maalattu kyltti. Kauppa käy. Eikä ihme, kun hinta on vain pari kruunua kaupan hyllyä korkeampi, arviolta noin 1,3 euroa. Baarissa joutuu helposti maksamaan kolminkertaisesti.

Saavun Nørrebron ytimeen. Rust-yökerhon edessä räppäri huudattaa yleisöä pienen valkean huvimajateltan sisältä. Ilmapiiri muistuttaa edellisestä päivästä. Ihmiset tanssahtelevat Tuborg-tölkit tai kuohuviinipullot käsissään.

Keskelle erästä risteystä ihmiset ovat tuoneet useita sohvia pöytineen. Kotibileet siirretty olohuoneesta kadulle.

Jatkan matkaani kohti Drone-klubin edustalla olevaa lavaa, jossa tarkoitukseni on kuunnella joitain paikallisia indiebändejä. Arviolta puolitoista kilometriä käveltyäni kuulen läheisyydeltä melurockia. Ihmisiä on kasautunut pienen punatiilisen kirkon eteen istuskelemaan tölkit kourassa.

Juuri kun pääsen ehkä 30 senttiä korkean lavarakennelman eteen, Death Valley Sleepers aloittaa viimeisen kappaleensa. Sääli, sillä yhtyeen vahvasti The Jesus & Mary Chainia muistuttanut musisointi kuulosti sen verran hyvälle, että sitä olisi jaksanut pidempäänkin. Lisäksi bändin hammondinsoittaja näytti aivan Andy McCoylta. En tohtinut käydä kertomassa sitä hänelle.

Hämmentävää oli nähdä, kuinka juhlakansa hyödynsi kirkon hygieniatiloja. Tein näin itsekin. Oli kenties käsittämättömin mahdollinen kontrasti astua pihan kaljankosteasta rock-räimeestä kirkkoon sisälle vessajonoon ja nähdä paikallisen gospel-kuoron harjoittelevan alttarilla. Ei siinä mitään, hyvin nekin vetivät.

Bändien välissä levyjä pyörittellyt dj osoitti häikäilemättömän neroutensa soittamalla fiiliksennostattajaksi Suiciden Frankie Teardropin koko 10 ja puoli -minuuttisessa upeudessaan.

The Revolution -yhtyeen parkaan ja Aviator-aurinkolaseihin pukeutunut basisti näyttää siltä, ettei hän ole kuunnellut eläissään muuta kuin Oasista. En tohtinut käydä kertomassa sitä hänelle. Lopulta myös bändi paljastuu niin pohjattoman keskinkertaiseksi brittirockiksi, että päätän lähteä takaisin Nørrebron keskustaan.

Palaan kohti päivän tapahtumien keskipistettä, Guldbergsgadea. Samalla ymmärrän, mitä termi block party tarkoittaa. Dj:t soittavat jokaisella kadunkulmalla. Juuri kun ensimmäisen musiikki vaikenee, kaikuu seuraavan jytä korviin. Jokaisen dj-pöydän edessä ovat käynnissä omat tanssinsa.

Pääsen takaisin Pyhän Hansin torille, joka on päivän bileiden keskipiste. Tässä vaiheessa olen varma, etten ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa. En ikinä. Ikinä.

Tanssivia ihmisiä on silmänkantamattomiin. Määrän arviointi on mahdotonta. Suuntaa antaa Facebookista löytyvä luku, joka kertoo tapahtumassa olevan lähes 11 000 osallistujaa.

Torilla sijaitsevan suihkulähteen päällä joku ampuu ilmaan aerosolipurkista tekemällään liekinheittimellä. Maa on täynnä möhnäytynyttä pumpulia ja höyheniä tyynysodan jäljiltä.

Bileiden mittasuhteista ei voi saada realistista kuvaa kameran avulla, ellei pääse talon ikkunaan kuvaamaan massan yläpuolelta. En osaisi kuvitella pärjääväni metelissä ilman korvatulppia. Monet baarit ovat niin tukossa, että ovimies käännyttää kaikki yrittäjät suoraan pois.

Palloillessani ympäriinsä yksi lukuisista dj:stä soittaa Beastie Boysin Fight for Your Rightin. Kertosäkeen kohdalla ohitse kulkeva mies laittaa kätensä hartioilleni, huudamme yhdessä kertosäkeen asenneslogania.

You’ve got to fight, for your right, to party!

Sitten jatkamme matkojamme.

Aiemmin päivällä tsekkaamani Rust-yökerhon edessä on niin paljon ihmisiä, että on mahdoton päästä lähellekään lavaa. Vanhempi nainen kuvaa kamerakännykällään Nørrebron bailusodomaa kadun varrella olevan vuonna 1904 rakennetun talon parvekkeelta.

Haluaisin tietää, kuinka monta melu- ja roskavalitusta nämä hipat poikivat järjestäjilleen.

Puoli kahdentoista jälkeen katukekkerit alkavat hiljentyä. Jatkoklubit ovat aivan tukossa. Kun erillisiä pressikortteja ei ole, tuntuu turhalta jonottaa katsomaan dj-keikkoja tai puolituntemattomia artisteja aivan täyteen ahdettuihin klubeihin. Varsinkin, kun esimerkiksi Rustin ovellekin pääseminen oli jo silkka mahdottomuus loppuillasta. Toisaalta, tuskinpa ne enää mitään tajuntaaräjäyttäviä kokemuksia voisivat näiden massabailujen jälkeen olla.

Tyynysodan jäljiltä Pyhän Hansin tori, eli virallinen tanssilattia muuttui pumpulimössöksi.
Distortion on ikärajaton riemu. Seuraavassa kuvassa näkymä selkäni taakse.
Bailusodomaa pahimmillaan.
Possujengillä oli todellinen mobile disco pyörän perässä vedettävässä kärryssä.
Kadulle ulkoistetut kotibileet.
Piknik-tunnelmia Dronning Louisen sillalta.
Kaikki on hauskempaa, jos sattuu olemaan tiikeriasu päällä.