Flegmaatikot: 931 – Takuutiputtavaa tuotetta puistokaljoittelun taustalle

12.07.2012

”931 on kuin ilmatiiviiseen tilaan säilötty satsi rapin kultavuosikymmenen parhaita puolia”, kiittelee Mikael Helenius arviossaan.

Teksti: Mikael Helenius, kuva: Monsp

Flegmaatikot: 931
Monsp

Suomirapin kadonnut ysäri.

Tamperelaistrio Flegmaatikot nousi tietoisuuteen 2000-luvun alun suomirap-aallon harjalla. Jo varhain vuosikymmenen alussa hajonnut yhtye kokosi rivinsä juhlakeikkaa varten 2009, ja siitä lähtien myös paluulevy on ollut työn alla.

Ensimmäinen Flegmaatikot-levy 11 vuoteen on tyylipuhtainta ysäriräppiä, mitä Suomessa ei ole koskaan tehty. Tiedemiehen biitit ammentavat yhä Dj Premierin tutuksi tekemästä, lyriikkasämpleillä ja skrätseillä ryyditetystä ghettosurinasta. Tyyli on vuosien varrella kehittynyt yhä iskevämmäksi, jalostuneimpaan muotoonsa.

Räpeissäkin uudistus on vanhan viilausta: sanottava taotaan edelleen jakeluun yksinkertaisen tarttuvilla perusriimeillä ilman turhaa kikkailua, nyt ilman vähäistäkään hapuilua. Aiheina toimivat uhoaminen ja itsekehu, ylenpalttinen alkoholinkäyttö sekä satunnaiset annostukset herkistelyä ja menneisyyden kertaamista.

931 on kuin ilmatiiviiseen tilaan säilötty satsi rapin kultavuosikymmenen parhaita puolia. Takuutiputtavaa tuotetta puistokaljoittelun taustalle.

Arvio on julkaistu Rumbassa 7/12. Kuuntele levy Spotifyssa.

Lisää luettavaa