Haastattelussa Viron keijukaistyttö Iiris: ”En inhoa mitään musiikkia. Iskelmäkin toimii kännissä kuin häkä!”

15.04.2011

Virolainen Iiris voitti viime vuonna Rumban ”paras virolainen biisi”-kilpailun Astronaut-kappaleellaan. Tänään hän esiintyy Jyväskylän Jyrockissa. Tässä artistin haastattelu pohjustukseksi illan elektropop-seikkailulle.

Teksti: Tomi Nordlund, kuva: Jyrock

Iiris on elektronisesti maustettua poppia esittävä 19-vuotias neitokainen Virosta. Viime vuonna hän voitti Astronaut-kappaleellaan Rumban Tallinn Music Week -tapahtumaan kytketyn kilpailun, jossa etsittiin parasta virolaista biisiä. Sen jälkeen hän on ehtinyt keikkailla siellä sun täällä Berliinin Popkomm-tapahtumasta Helsingin Bar Looseen. Rumballa oli tilaisuus tavata Jyväskylässä perjantaina esiintyvä keijutyttö kotikonnuillaan Tallinnassa.

Mitä kevääseesi kuuluu?

”Paljon keikkoja, musiikintekoa ja auringonpaistetta. Etenkin jälkimmäistä odotan innolla, aurinko on sen verran harvinainen näky meillä päin.”

Sinulle on tapahtunut paljon lyhyessä ajassa.

”Totta. Soitimme viime vuoden Tallinn Music Weekissä kolmannen keikkamme ikinä. Sen ja muiden kivojen sattumusten kautta kiinnostus alkoi sitten herätä. Hienointa oli saada tehdä paljon keikkoja. Rakastan keikkailua ja ylipäänsä matkustamista eri kulkuvälineissä. On kiva istua paikallaan, mutta liikkua silti eteenpäin. Toivottavasti elämäni ja urani ovat myös jatkuvaa kehittymistä ja eteenpäin menoa.”

Millaisia tavoitteita sinulla on?

”Haluaisin olla onnellinen. Se on tärkeintä. Toki haluan myös olla olla mahtava ja ainutlaatuinen artisti, mutta sen saavuttaminen vaatii paljon työtä. Musiikillisesti on tärkeää olla rajoittamatta itseään mitenkään. Poppia, alternativea, elektroa, eri todellisuuksien välisiä tiloja, symboliikkaa ja vaikkapa yksisarvisia – Iiris on kaikkea sitä.”

Kerro vähän vaikutteistasi.

”Lapsena Björk ja Annie Lennox olivat suosikkejani. Nykyään pidän muun muassa Patrick Wolfista. Parhaissa artisteissa inspiroi intohimo ja intensiteetti, joka välittyy musiikin kautta ihmisille. Siihen pyrin itsekin.”

Entä mikä musiikki on kertakaikkisen sietämätöntä?

”En inhoa mitään musiikkia, kaikella on oma on merkityksensä. Esimerkiksi todella kännissä iskelmä toimii kuin häkä!”

Onko korvaasi tarttunut mitään suomalaista musiikkia?

”En ole kuunnellut paljoakaan suomalaista musiikkia, mutta seitsemän vuotta Suomessa asunut tuottajani pitää kovasti 22-Pistepirkosta. Ehkä eniten olen kuunnellut The Rasmusta (kikatusta). Tiedän HIMin ja tykkäsin yhdestä Hi-Horsen biisistä. Niin, ja viime vuoden Lost In Musicissa esiintynyt LCMDF oli mainio tuttavuus.”

Heittäydytäänpä syvällisiksi. Millaista elämänfilosofiaa kaltaisesi nuori artisti kannattaa?

”Uskon, että kaikki on yhteydessä toisiinsa ja että me suurimmaksi osaksi luomme oman maailmamme. Lisäksi uskon, että aikaa ei ole. Tästä syystä kaikki vaihtoehdot ja asiat, joista voi valita, ovat olemassa eri universumeissa. Jokainen hetki on universumi. Ja kaikki minkä uneksit tai kuvittelet, on olemassa toisissa universumeissa.”

No, mites, onko jumalaa olemassa?

”Jumala on olemassa, jos uskoo niin. Tärkeintä on luoda itselleen maailma, johon voi uskoa. Oma musiikkini on vahvasti sidottuna näihin henkilökohtaisiin maailmoihini.”

Kerro vielä lopuksi, miksi suomalaisten kannattaa vaivautua kuuntelemaan Iiristä?

”Jos haluat avaruusmatkalle omaan itseesi, kuuntele Iiristä.”

Iiris keikalla Jyväskylän Jyrockissa perjantaina 15.4. Yhden päivän lippu maksaa 18 €, kahden päivän lippu 28€.

Lisää luettavaa