Riku Mattilan laulajatarlöytö Milla Rumi esittää melkein tosia lauluja

Muutaman singlen julkaissut näyttelijä-muusikko Milla Rumi vasta valmistelee debyyttilevyään, mutta Johanna Kustannuksen Riku Mattila uhkuu luottamusta kiinnitykseensä. Millainen lisäys Rumista on tulossa Suomen vilkkaalle naisartistikentälle? Lue Rumban 2/14 Nousussa-haastattelu tästä.

Teksti: Saku Schildt

Vielä elää Johannassa isien henki. Kun levyjätti Universal osti Johanna Kustannuksen vuonna 2010, omaehtoisen pienyhtiön pelättiin muuttuvan kasvottomaksi, voiton perässä juoksevaksi firmaksi muiden joukkoon. Epäluulot vahvistuivat, kun Johannan A&R-työläisenä toiminut Nick Triani poistui yhtiöstä riitaisissa tunnelmissa ja moni marginaalibändi siivottiin firman artistikatalogista.

Milla-Mari Pylkkäsenä siviilissä tunnettu Milla Rumi on kuitenkin muistutus siitä, ettei Johannassa vieläkään kiinnitetä artisteja pelkästään hittimittarikertoimen perusteella. Yhtiön taiteellinen johtaja Riku Mattila kuuli Rumin teatteriesitykseen säveltämää musiikkia ja otti parikymppiseen, omintakeista popmusiikkia tekevään muusikkoon yhteyttä.

”Opiskelin tuolloin Lahdessa, ja toteutimme siellä naisvoimin teatterikappaleen Nurmijärvelle. Rikun tytär Alli oli mukana ryhmässä, ja sitä kautta hän kuuli tuotantoani”, Rumi kertoo.

”Alli on edelleen oikea käteni kaikessa muussa paitsi musiikissa. Hän kuvasi ensimmäisen musiikkivideoni, tekee julisteita, ottaa promokuvia ja sellaista. Ja kyllä, hän on ihan omasta tahdostani mukana. Oikeastaan sain vakuuttaa Rikun, että Allin on hyvä pysyä apuna.”

Mattila itse muistelee, kuinka Millan musikaalisuus ja ääni tulivat hänen näkemissään teatteriesityksissä ”läpi kaikesta”.

”Lahjakkuuden tunnistaa heti, tämä on työni avainasioita. Pyysin Millalta demoja hänen mahdollisista omista lauluistaan, ja hän toi viikon päästä kuultavakseni 20 viehättävää teosta”, Mattila kertoo sähköpostitse.

Kun Johanna-johtajalta kysyy, miksi entisaikoja tulostavoitteellisempi yhtiö kiinnitti persoonallisen mutta oletettavasti radioasemia vähemmän kiinnostavan laulajan, vastaus on tiukkasävyinen. Mattila kirjoittaa, että Johannan perinteet velvoittavat ennakkoluulottomaan otteeseen.

”Millan kaltaiset omaehtoiset artistit sopivat meille täydellisesti genrestä riippumatta. Paperi T ja Milla Rumi sopivat molemmat Johannalle”, Mattila kirjoittaa.

Samaan hengenvetoon Mattila kyseenalaistaa näkemyksen, että laulelmallista poppia tekevä Rumi olisi vaikea saattaa suuren yleisön suosioon. Hän huomauttaa, että kuulijat haluavat säännöllisesti jotain uutta, ja siitä uudesta voi yhtäkkiä tulla suosittua.

”Olen kokenut tämän useita kertoja urani aikana. Pointti on, ettei kusi sukassa synny mielenkiintoista uutta. Toivoisin, että Milla Rumi kirjoittaisi oman lukunsa suomalaisen popin isoon tarinaan. Hänellä on siihen kaikki mahdollisuudet.”

Milla Rumi itse ei tunnu järin stressaantuneelta suosiostaan. Hän vaikuttaa innostuneelta ja iloiselta, tilanteeseensa tyytyväiseltä nuorelta naiselta. Eikä ihmekään: Johanna-sopimuksen lisäksi Rumi opiskelee ensimmäistä vuotta Teatterikorkeakoulussa, jonne pääseminen lienee jokaisen näyttelemistä arvostavan haave.

Aivan kuten tammikuussa julkaistulla Luulaulu-musiikkivideolla, Rumi katsoo keskustelukumppaniaan järkähtämättä silmiin. Mutta toisin kuin viileästi flirttailevalla videolla, hän hymyilee ja nauraa herkästi.

”Eikö olekin! Minäkin tykkään siitä”, Rumi huudahtaa, kun hänelle kehuu Luulaulun olevan hyvä biisi.

21-vuotiaalle artistille ei ole vielä ehtinyt kertyä pitkää musiikkihistoriaa. Omia sävellyksiä hän alkoi tehdä vasta muutama vuosi sitten. Muusikkoperheen lapsena Rumi on opiskellut pianonsoittoa pienestä pitäen, ja ajan mittaan hän on opetellut myös kitaraa ja tietenkin laulamista.

”Olen minä tehnyt biisejä myös ukulelella. Se on helppo oppia”, Rumi lisää virnistäen.

”Toisaalta aloin yhtenä päivänä opetella sellonsoittoa, kun tuli tilaisuus vastaan. Enhän minä sitä oikeasti osaa, mutta se on hauskaa.”

Rumin kotona kuunneltiin ahkerasti Ultra Brata ja Kerkko Koskisen soololevyjä. Myös Jonna Tervomaan ja J. Karjalaisen tuotantoa on jäänyt lapsuusvuosilta mieleen.

”Sitten jossain vaiheessa yläasteella tai lukiossa tutustuin Fiona Applen musiikkiin, ja hänestä muodostui minulle tosi tärkeä artisti. Otan häneltä ihan tietoisesti vaikutteita. Fionan sanoituksissa on tasoja kuin pienessä novellissa. Myös Laura Mvula tekee hienoa musiikkia.”

Rumi on julkaissut virallisesti vasta kaksi kappaletta, joten syväluotaavaa analyysiä hänen musiikistaan on varhaista tehdä. Artistin taustavoimat ovat kuitenkin painottaneet erityisesti Rumin sanoituksia. Levy-yhtiön tiedotteessa mainittiin väljähtynyttä ihastusta käsittelevän Luulaulun kertovan esittäjästä itsestään, kun Rumi muutti Helsinkiin ja alkoi tapailla junassa tapaamansa miestä, ”kun ei muitakaan tuntenut”.

Rumi kuitenkin toppuuttelee tekstiensä väitettyä päiväkirjamaisuutta.

Luulaulu on ihan dramatisoitu kappale. Kirjoitan kyllä omasta elämästäni, mutta samalla biisi voi kertoa muistakin aiheista, ystävistä tai muusta”, Rumi sanoo.

”En oikein uskalla sanoa, miten omaelämäkerrallisia kappaleeni ovat, koska nautin niiden elävöittämisestä. En ole hyvä keksimään fiktiivisiä tilanteita, joten biisien lähtökohta on aina totta. Tai toisaalta tein juuri kappaleen, jonka alle olin lukenut kirjoja ja kuvittelin tekeväni laulun niistä kirjoista, mutta sitten huomasinkin tehneeni sen omista jutuistani.”

Kaikki puhe dramatisoimisesta menee hyvin yhteen Rumin teatteriopiskelujen kanssa. On selvää, että laulaja on tosissaan myös näyttelemisen suhteen – Teatterikorkeakouluun ei kulkeudu sen enempää harrastelijoita kuin Sibelius-Akatemiaan sunnuntaimuusikoita. Kuvaan sopii sekin, että Rumi on soittanut ainoat keikkansa esittäviä taiteita ja musiikkia yhdistävällä nimikkoklubillaan Helsingin Kansallisteatterissa.

Kumpi Milla Rumi loppujen lopuksi sydämessään on, näyttelijä vai muusikko?

”Kirjoittaja!” Rumi hihkaisee.

”Taiteen tekeminen kiinnostaa ylipäätään. On sinä syynsä, miksi olen teatterikoulussa näyttelijälinjalla enkä soita kitaraa Metropoliassa, mutta ei se tarkoita, että mikään olisi ehdotonta. Kaikkihan tässä ovat renessanssitaiteilijoita nykyään.”

Haastattelu on julkaistu Rumbassa 2/14.