Hönkäilyä ja hyssyttelyä – Tindersticks Tavastialla

Brittiläiset taiderockseniorit loivat hämyisen tunnelman ensimmäisellä Suomen-vierailullaan 12. maaliskuuta.

Teksti: Viljami Puustinen, kuva: Richard Dumas

Tindersticks
12.3. Helsinki, Tavastia

Jos janosit 12. maaliskuuta Helsingin Tavastialta perjantai-illan huumaa, olit väärässä paikassa. Kukaan ei tanssinut, baaritiskeillä oli tilaa eikä vessassa lentänyt läppä. Tuttuja talossa saattoi olla paljonkin, mutta kukaan ei halunnut jutella, sillä lavalla musisoi englantilainen Tindersticks.

1990-luvun alussa Nottinghamissa perustettu yhtye on aina kuulunut tunnelmallisesta yökerhorockista pitävien eurooppalaisten pikkulemmikkeihin. Koskaan se ei ole yltänyt alkuaikojen esikuvansa Nick Cave and the Bad Seedsin tasoiseksi tummanpuhuvan populaarikulttuurin vaikuttajaksi, muttei se ole varmaankaan sitä halunnut.

Ranskassa majailevalle laulaja-keulahahmolle Stuart S. Staplesille taitaa riittää verkkainen levyttämis- ja kiertuetahti ja taide-elokuvien ääniraidoille laulelu. Toinen perustajajäsen, kosketinsoittaja David Boulter viihtyy perheineen Prahassa, ei lähellä Lontoota tai New Yorkia.

Maaliskuisessa Helsingissä esiintynyt Tindersticks oli lavalla niin leppoisa kuin saattoi odottaakin. Korvatulppia ei tarvittu, vaikka parhaimmillaan basson ja sellon lisäksi äänimaailmaa tukevoitti kolme kitaraa ja koskettimet.

Staplesin ääni on kieltämättä komea. Caveen, Scott Walkeriin ja Leonard Coheniin verrattu baritonilaulu värisee ja murisee, muttei teennäisenä. Verrattuna edellä mainittuihin herroihin Staples kuulostaa enemmänkin ranskalaiselta viihdetähdeltä, joka osaa tulkita englanniksi.

Keikan keskiössä oli yhtyeen kahdeksas albumi Falling Down a Mountain, jonka tyyli ei juurikaan poikkea vanhoista Tindersticks-levyistä. Mutta jättikö yhtye todella väliin ensimmäisen ja tunnetuimman hittinsä, Tiny Tearsin vuodelta 1995?

Lue Tindersticksin keikka-arvio Rumbasta 4/10.