Hyvien puolelle asettuva Julma Henri ”diilaa tietoisuutta minigrip-pussissa”

04.04.2013

Toistaiseksi nimeämätöntä Euro Crack -albumia lupaillaan toukokuun lopulle. Uuden videon voi katsoa jo nyt.

Kuva: Fullsteam

Taas ne tulevat. Nimensä kirjoitusmuotoa vinhaan vaihtava Julma Henri jatkaa yhteystyötään RPK:n kanssa, ja herrojen yhteisen Euro Crack -kokoonpanon debyyttilevy tuodaan kansan saataville vielä tänä vuonna. Kaksikkohan julkaisi viime vuonna jo ep:n, jonka voi edelleen käydä nappaamassa ilmaiseksi täällä.

”Badass-biittejä, suodattamatonta tekstiä, kristallisoitunutta näkemystä, katutason estetiikkaa. Diilaamme tietoisuutta minigrip-pussissa, ja olemme ylimielisesti hyvien puolella”, duo kuvailee levyä tiedotteessaan. Tanakkaa!

Alla olevalta uutuusvideolta voi ottaa tuntumaa siihen, missä mallissa veikkojen ulosanti nykyään on. Kiintoisana detailina kerrottakoon, että tällä kertaa levyä on julkaisemassa kotikutoisen Mörssi-firman lisäksi Fullsteam.

Lisää luettavaa