In memoriam: Juhani Palomäki (1977–2010)

Kahden kotimaisen doom metal -yhtyeen kantava voima siirtyi ajasta ikuisuuteen.

Kuva: Janne Rämö

Sävellettyään kahdeksan kokopitkää albumia yhtyeille Yearning ja Colosseum Juhani Palomäen musiikillinen ura päättyi, kun hänet löydettiin kuolleena lauantaina 15.5.2010.

Hänen viimeinen sävellystyönsä, vastikään nauhoitettu Colosseumin kolmas albumi Chapter 3: Parasomnia, julkaistaan suunnitelmien mukaan Juhanin muiston kunnioittamiseksi.

Tämä merkitsee loppua myös Colosseumille yhtyeenä, mutta Juhanin musiikillinen nerokkuus ja taiteellinen periksiantamattomuus säilyy levyillä ja mielessämme ikuisesti.

Olemme menettäneet loistavan muusikon ja mitä parhaimman ystävän, jota meidän ohellamme myös Juhanin läheiset sekä lukemattomat taiteen ystävät ympäri maailman jäävät kaipaamaan.

Hyvästi, Juhani. Lepää rauhassa.

– Olli, Janne, Sameli

Kirjoittajat ovat Colosseum-yhtyeen jäseniä.