Jenni Vartiaisen mysteeri: mikä ihme tekee Vartiaisesta häkellyttävään suosioon suljetun superpopparin?

27.04.2011

Jenni Vartiaisen menestys hämmentää: Seili-levy on myynyt vuodessa multiplatinaa, rockarit ja popparit ovat rinta rinnan polvillaan, kaikki mihin hän ryhtyy näyttää onnistuvan. Mikä on Vartiaisen menestyksen salaisuus? Jussi Saarinen päätti paneutua asiaan.

Teksti: Jussi Saarinen, kuva: Warner Music

Jenni Vartiainen ei jätä ketään kylmäksi. Hän on juhlittu pop-prinsessa ja kunnianhimoinen muusikko, koko kansan lemmikki ja arvostettu taiteilija. Hänessä erikoisuus kohtaa tavanomaisen ja valtavirta yhtyy vaihtoehtoisuuteen.

Vartiaisen viimevuotinen menestys oli omaa luokkaansa. Hän kahmi Emma-pystejä kaksin käsin, ja vyöryy edelleen radioaaltoja pitkin ihmisten koteihin ja työpaikoille. Vartiaisen vuosi sitten julkaistua Seiliä on myyty vuodessa yli 100 000 kappaletta, mikä tarkoittaa maamme standardeilla multiplatinaa.

Ihmiset raavaista rokkikarjuista Iskelmä-radion tehokäyttäjiin herkistyvät Jennin edessä. Jotain populaariuden laajuudesta kertoo se, että samaan aikaan, kun Seili kruunattiin Emma-gaalassa viime vuoden parhaaksi pop- ja rock-albumiksi, voitti levyltä lohkaistu Missä muruseni on? -kappale Vuoden iskelmä 2010 -palkinnon.

Miksi kaikki rakastavat Jenniä? Mikä tekee Vartiaisesta koko kansan suursuosikin? Päätin selvittää asian juuria myöten.

Vaihe 1: Kysy viisaammilta

Vartiainen on kerännyt yli 56 000 Facebook-peukkua. Seinällä hehkutetaan menneitä keikkoja ja Jennin ihanuutta ylistetään päivästä toiseen. Myös ”Jenni team” päivittää kuulumisiaan kiitettävällä tahdilla. Ehkä aktiivinen faniyhteisö osaa selventää Vartiaisen megasuosion syitä?

Kaikenkattavaa syväanalyysia ei kuitenkaan ole tarjolla. Suosituimpia selityksiä ovat, että Jenni on ”huippu artisti”, ”maailman kaunein nainen” ja yksinkertaisesti ”niin ihana”.

Syvempää ymmärrystä janoten laitan keskustelun vireille. Muutama antaumuksellinen fani uskaltautuukin avaamaan sanaisen arkkunsa.

”Jenni on aito, ystävällinen ja lämmin persoona kauniin ulkokuoren ja heleän äänensä lisäksi. Aika täydellinen kokonaisuus, mielestäni. Myös tietynlainen mystisyys ja etäisyys luo lisää vetovoimaa”, kuuluu yksi selitys.

Lisäksi fanit hehkuttavat etenkin Vartiaisen monipuolisuutta. Esimerkiksi Missä muruseni on? -kappale taipuu heidän kuuntelussaan mitä erilaisimpiin tulkintoihin: eräs kommentoija ajattelee sen kertovan omasta raskausajastaan, toiselle se tuo mieleen edesmenneen lemmikin.

Tämä ei vielä tyydytä tiedonjanoani. Jospa rocktoimittajat, nuo musamaailman kaikkitietävät oraakkelit, osaisivat valistaa lisää.

Suomen Hunter S. Thompsonin Nalle Östermanin mukaan Jennin x-factor piilee kauneuden, älyn ja ammattitaidon tappavassa yhdistelmässä. Vartiainen on siis Suomen Marilyn Monroe, klassisesta tähtimuotista veistetty monumentti, jonka loisto ulottuu musiikin ulkopuolellekin.

Soundin Antti Luukkasen mielestä Vartiaisen lauluääni laittaa ”jalat vatkuliksi.” Ehkä Jennin menestyksen syy on se, että hänen karhean samettinen äänensä puhuttelee suomalaista sielua erityisen painokkaasti.

Rumban Teemu Fillin taas sanoo, että Vartiainen tekee musiikkia ”iskelmällisen ja paisutellun runotyttö-elektropopin kaavalla”. Onko Jennin salaisuus sittenkin eksoottisten elementtien yhdistelemisessä ja genrelokeroinnilla leikittelyssä?

Samaa vakuuttaa myös Tarja Rautiainen-Keskustalo, populaarimusiikin tutkija Tampereen yliopistosta.

”Sekä musiikillinen tyyli että lauluääni liukuvat innovatiivisesti yli genrerajojen: mukana on sopivassa suhteessa (suomalaista) iskelmää (ainakin pohjavirityksenä) ja poppia, jolloin musiikki puhuttelee erilaisia yleisöjä”, Rautiainen kirjoitaa sähköpostissaan.

Vaihe 2: Koe itse

”Mä en haluu kuolla tänä yönä”, hoilaa loppuunmyyty Pakkahuone. Harvoin edes kesäfestareilla saa todistaa näin hillitöntä huumaa. Väkijoukon hurmostila vertautuu miltei messiaaniseen herätysjuhlaan. On pitkäperjantain jälkeinen lauantai, ja olen Jenni Vartiaisen keikalla.

Edessäni pauhaava spektaakkeli on mykistävä kokemus. Bändi soittaa röyhkeästi, mutta antaa keulakuvan paistatella valokeilassa. Soundit potkivat palleaa, ja valot tukevat musiikillisia käänteitä saumattomasti. Silti suurimman vaikutuksen tekee yhteisöllisyys. Toisella puolellani on teinityttö, toisella keski-ikäinen mies, ja molemmat laulavat jokaisen biisin mukana ulkomuistista.

Suuri osa yleisöstä on ikäpolvea, joka diskoili nuoruudessaan Abban, Boney M:n ja Duran Duranin tahtiin. Kenties tämän vuoksi Vartiaisen 1980-lukulaisesti jytkyttävä musiikki iskee varttuneempaankin väkeen. Nuoremman polven innostuksen voi laittaa kasarikulttuurin yleisen trendikkyyden piikkiin.

Keikalla kuullaan kaikki Seilin avainraidat. Viimeistään Missä muruseni on?Nettiin-kaksikko villitsee ihmiset lopullisesti. Myös vanhemmat hitit, kuten Mustaa kahvia ja Ihmisten edessä, otetaan ilolla vastaan. Vastikään juorutusta väsymyksestä ei ole tietoakaan.

Lavalla Vartiaisen kontrastisuus ilmenee entistä kiehtovampana. Jaottelut järkeen ja tunteeseen tai taiteeseen ja viihteeseen eivät päde. Jenni on samalla femme fatale ja viaton naapurintyttö. Jin ja jang sulautuvat toisiinsa.

Vaihe 3: Ymmärrä

Filosofilegenda Hegel ajatteli, että maailma kehittyy ristiriitojen kautta. Teesin ja antiteesin yhteentörmäyksestä seuraa synteesi. Kaikki vallankumouksellinen syntyy vastakohdista.

Vartiaisen musiikki rakentuu nimenomaan vastakkaisuuksien varaan. Esimerkiksi Seilissä klassisen musiikin estetiikka kietoutuu modernin pop-muotokielen ympärille, ja iskelmämelodiat kulkevat käsi kädessä rock-uskottavuuden kanssa. Levy on sekä avoimen kaupallinen että taiteellisesti kunnianhimoinen teos.

Musiikillinen kontrastisuus punoutuu yhteen Vartiaisen kaksijakoisen imagon kanssa. Ensinnäkin hänellä on vakavasti otettava puolensa. Hän on perfektionisti ja kontrollifriikki, taitelijaluonne, joka on soittanut klassista pianoa lapsuudessaan kymmenen vuotta, ja joka suhtautuu äärimmäisen kunnianhimoisesti musiikkiinsa.

Ylen Seili: Näin se tehtiin -dokumentissa Vartiainen kertoi haluavansa pitää kaikki langanpäät käsissään, aina keikkavaatetuksen suunnittelusta pianosovitusten tekemiseen asti.

Toisaalta Vartiainen on pesunkestävä poppari ja markkinakoneiston tuote. Popstars- ja Gimmel-menneisyys varjostaa häntä vieläkin. Seiliä myytiin jopa iltapäivälehtien kylkiäisenä.

Lisäksi hänen levynsä menevät kaupaksi myös ulkomusiikillisilla avuilla. Jenni on naistenlehtien vakikasvo, ja hänet on äänestetty Suomen seksikkäimmäksi naiseksi sekä kauneimmaksi pop-tähdeksi useamman kerran.

Tämä syvä ristiriita Vartiasen imagon ytimessä erottaa hänet muista artisteista. Anna Abreun otsaan lyödään sellout-leima sen enempää empimättä. Antti Tuiskun fanittaminen kääntyy jo nolouden puolelle. Vartiaista arvostetaan, koska hän ei ole purkkapoppari, muttei myöskään heittäydy turhan avantgardeksi.

Jenni Vartiainen seisoo jalat tukevasti taiteen ja viihteen häilyvällä rajapinnalla.

Lisää luettavaa