Jussi Mäntysaari esittelee nu metalin kulmakivet

Viime viikolla Rumban uudessa blogisarjassa Antti Lähde johdatti Spotify-listallaan Arthur Russellin maailmaan. Nyt on Jussi Mäntysaaren vuoro ulkoiluttaa uusmetalliluurankoja kaapistaan.

Teksti: Jussi Mäntysaari, kuva: Slash Records

Heavy metalin, hardcore-punkin ja hiphopin fuusioksi kehittynyt nu metal on vihattu musiikinlaji. Tämä yhden cd:n mittainen Spotify-soittolista sisältää muutaman genren esi-isän sekä erehtymättömällä maulla valitun otoksen parasta poukkoiluangstia.

Faith No More: Epic (albumilta The Real Thing, 1989)
Nu metalin synnystä ja vaikuttajista voi väitellä, mutta Faith No Moren osuutta genren syntyyn on vaikea kieltää.

Rage Against the Machine: Bullet in the Head (albumilta Rage Against the Machine, 1992)
No okei, juustoisin nu metal ei koskaan ole poliittista, mutta tässä päästään hopin ja heavyn sekoituksineen ja angstailuineen aika lähelle.

Korn: Blind (albumilta Korn, 1994)
Todellinen nu metalin lähtölaukaus heti klassisesta ride-introsta lähtien. Korn esitteli muun muassa genrelle hyvin tyypillisen ”hullun kitaristin”, joka soittaessaan tuijottaa vähäjärkisen näköisesti eteenpäin tai heiluttaa päätään.

Deftones: Bored (albumilta Adrenaline, 1995)
Vaikka ”Deffareista” on aikojen saatossa kehittynyt paljon muutakin kuin nu metal -bändi, on tämä debyyttilevyn paras biisi ja bändin ensimmäinen hitti ehtaa tavaraa. Klassikko.

Limp Bizkit: Stuck (albumilta Three Dollar Bill Y’All, 1997)
Alusta asti ärsyttävä yhtye oli parhaimmillaan debyytillään, joka oli jopa omaperäinen. Fred Durstin vittumaisia tunteita herättävä laulu on tällä levyllä pahimmillaan.

Coal Chamber: Loco (albumilta Coal Chamber, 1997)
Tätä albumia ajan hammas on syönyt listan bändeistä eniten. Kornia matkiva soundimaailma ja onneton sävellys. Pidin tästä ihan oikeasti 17-vuotiaana. Näin bändin Provinssissakin. Laulaja Dez Fafaran DevilDriver on melko tavalla parempi bändi.

One Minute Silence: Stuck Between a Rock and a White Face (albumilta Available In All Colours, 1997)
Brittibändin kakkosalbumi Buy Now… Saved Later on parempi, mutta sitä ei valitettavasti löydy Spotifystä. Debyytillä muun muassa biisi nimeltä South Central, joka tämän valinnan kanssa osoittaa melkoista wiggailua irlantilaispojilta. Parhaimmillaan kova.

(Hed) Planet Earth: P.O.S. (albumilta (Hed)Pe, 1997)
Funkimpi vaihtoehto peruspomppimiselle. Idioottimainen nimi ja hiljaa–kovaa-dynamiikka ovat ehtaa nu ”metskua”.

Sevendust: Bitch (albumilta Sevendust, 1997)
Käsittämättömän määrän albumeja julkaissut baarirockia ja bluesia nu metaliin yhdistelevä Sevendust toimii, jos pitää laulajan äänestä. Tarttuva, joskin korni biisi.

System of a Down: Sugar (albumilta System of a Down, 1998)
Varsinkin ”Syssäreiden” eka albumi on tyylipuhdasta nu metalia, vaikka jo tässä vaiheessa näki, että tämä bändi saattaa tehdä vielä paljon muutakin, vaikkei sitten tehnytkään. Hieno biisi.

Slipknot: Spit It Out (albumilta Slipknot, 1999)
Vaikka Slipknotkaan ei ole ratkaisevilta osin vuosien aikana muuttunut, oli debyytti selkeä aikansa tuotos. Rouheaa tavaraa.

Glassjaw: Siberian Kiss (Everything You Ever Wanted To Know About Silence, 2000)
Hieno kappale melkoisen villisti omia polkujaan etenevän bändin debyytiltä. Laulutyyli nu metalin ja sitä seuranneen emocoren puolivälistä. Hienoa tavaraa.

Staind: Outside (albumilta Break the Cycle, 2001)
Fred Durstin ruikuttavan kaverin bändi ei ole ihan tyylipuhtainta pomppumetallia, mutta ruikuttava asenne, kappalerakenteet ja soundit paljastavat.

Orgy: Stitches (albumilta Candyass, 1998)
Nuuskariaikojen New Order, joka korosti tätä yhteyttä köpöisellä Blue Monday -coverilla. Kornin levy-yhtiöllä, ja muutenkin soundi ja biisit 1980-lukuviitteistä huolimatta käsiteltävän genren tavaraa.

Linkin Park: In the End (albumilta Hybrid Theory, 2000)
Nu metalin ”toista aaltoa” edustava Linkin Park on pysynyt kauhistuttavan suosittuna heti debyyttilevystään lähtien. Räppiä ja metalliriffejä sekä huudettu angstinen kertsi – tyylilajista ei voi erehtyä.

Clawfinger: Biggest & Best (albumilta Clawfinger, 1997)
Ruotsin vastaus maailmalta mylläävään genreen perustui todella idioottimaiseen toistoon, hölmöihin sanoihin ja tappavan tarttuviin melodioihin.

Guano Apes: Open Your Eyes (albumilta Proud Like a God, 1997)
Saksassa genren kelkkaan lähdettiin heille tyypillisesti jämäkällä ja varmasti soitetulla popmetallilla. Sandra Nasicin uimapuku-reisitaskuhousulook Provinssissa 1999 never forget!

Raging Speedhorn: Thumper (albumilta Rading Speedhorn, 2000)
Brittibändi on ehkä jopa hiukan liian rankka tähän maailmaan, mutta pomppiva eteneminen ja toisteleva sanoitustyyli oikeuttavat bändin olemassaolon tällä listalla.

Killpretty: All the World Has To Offer (albumilta The Art of Letting Go, 2006)
Oikeastaan Tampereen Killprettyltä pitäisi esittää joku vanha demobiisi, tämä albumi julkaistiin buumin kannalta aivan liian myöhään, ja soundiakin on päivitetty. Olihan tässä kumminkin Brightboyn laulajakin.