KUMU ÖÖ Festival: Yöbileet museossa

Festivaali valtasi taidemuseon viime yönä Tallinnassa. Psykedeelinen ote yhdisti nousevien kykyjen kohellusta.

Teksti: Emmi Laukkanen
Kuvat: Emmi Laukkanen ja Merita Vänskä

KUMU ÖÖ Festival
4.6.2010, KUMU Art Centre, Tallinna, Viro

”Presidendi loss”, taksikuski huikkaa ja viittilöi punertavaksi rapattua jugendhuvilaa tien vierustalla. Presidentinlinna. Silmänkantamattomiin huoliteltuja istutuksia ja suihkulähteitä. Pian myös päätepysäkki: Tallinnan taidemuseo. Jaahas, ei mitkään kiljuntuoksuiset ördäysfestivaalit nämä.

Epäilys on silti ensimmäinen ajatus taidemuseon fiinillä pihalla. Kun on matkalla festareille, museon ovella seisominen tuntuu väärältä – kuin etsisi Ankkarockia Ateneumista.

Festivaali järjestettiin sangen sivistyneissä puitteissa.

Viidettä kertaa järjestettävä KUMU ÖÖ -festivaali on uuden musiikin ja visuaalisten installaatioiden sekamelska. Läsnä on Tallinnan taideväki, lavalla lupaavat nousevat lahjakkuudet.

Tapahtuman pääorganisaattori, tuoreita kykyjä esiin nostavan MusicCase-yhtiön Helen Sildna on työskennellyt promoottorina vuodesta 2001. Hän on löytänyt ja buukannut kaikki tapahtumassa esiintyvät yhtyeet.

Päälavan ensimmäisenä valtaava Iiris ei ole vielä isosti pinnalla, mutta suosio on vakaassa kasvussa. Samettimekkoon, pitsihanskoihin ja platform-korkoihin sonnustautuneen Iiriksen tomera olemus jää mieleen.

Pikkuruinen nainen aloittaa performanssinsa ympäristön poikkitaiteellisessa hengessä makaamalla lavalla selällään, ja on siitä noustuaan tuskin hetkeäkään aloillaan.

Onko Iiris Vesik Viron Regina Spektor?

Kepeys, ailahtelevuus, pienen naisen ja suuren äänen ristiriita leimaavat esitystä. Regina Spektorilta Iiris kuulostaa enemmän kuin Regina Spektor itse. Iiriksen valppaus muistuttaa myös Chisun lavapreesensin hallitusta teatraalisuudesta.

Valppaana Iiriksen on syytä ollakin. Itse Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves on saapunut naapuritontilta seuraamaan esitystä. Kuulemma juuri Iiriksen keikka on houkutellut presidentin paikalle.

Siinä missä Iiriksen aloittaessa päälavan edusta vasta täyttyi hiljalleen ihmisistä, Wildbirds & Peacedrumsin aikaan se on jo täynnä ruotsalaisduon musisoinnista hullaantuneita.

Wildbirds & Peacedrumsin konsepti on erikoinen. Yhtyeen lumoava sointi leijuu rumpujen, steel-pannujen, polkuharmonin ja perkussioiden varassa. Soitingarderoobi on häkellyttävä jo itsessään.

Wildbirds & Peacedrumsin Mariam Wallentin tummaa tulkintaa.

Lisää hämmennyksen aihetta tarjoaa Mariam Wallentin huima karisma. Tumma ja vahvaääninen solisti ei pelkää tulkita.

Välillä improvisaatio yltyy tasolle, jolla mikrofoniin laulaminen unohtuu. Yleisö muuttuu äänteitä hokevaksi a’cappella-kuoroksi ja steel-pannujen maaginen kumina kaikuu korvakäytävissä.

Päälavan lisäksi myös alakerran auditoriossa on ohjelmaa. Siellä tunnelma on seesteisempi. Kuulijat istuvat siivosti penkeillä, ja juomien tuominen on kiellettyä. (Kaikkialla muualla niiden kanssa kekkuloiminen sallitaankin. Ei ikinä tapahtuisi Kiasmassa.)

Puoli yhden tietämillä aloittava The Whale Watching Tour on folk-improvisaatiota oikeassa paikassa väärään aikaan. Mies ja kitara. Piano ja rummut, joita kumautetaan harvakseltaan. Puoli yhdeltä menon tulisi olla villeimmillään, ja tämä tällainen pistää unettamaan.

Samaan aikaan päälavalla koheltavan Shogun Kunitokin instrumentaalipsykedeliakaan ei sykähdytä liiemmin. Missä keskiyön kreisibailut viipyvät?

Päälavan anti ainakin muuttuu hetki hetkeltä psykedeelisemmäksi. Opium Flirtin aikaan epilepsiakohtauksen riskit ovat jo ilmassa. Neonvaloja, instrumentaalipainotteista kohellusta ja roolinvaihtoja. Andres Lõo ei osaa päättää, esiintyisikö yhtyeen laulajana vai rumpalina.

Norjalainen Mungolian Jet Set taistelee järkeä vastaan.

Ilta huipentuu norjalaisen Mungolian Jet Set -kokoonpanon elämöintiin. Koomisuuden ja mauttomuuden äärirajoilla ratsastaviin kaapuihin ja päähineisiin sonnustautunut yhtye pistää vihdoin pystyyn toivotut tanssit.

”Näyttää ihan joukahaisilta”, ystäväni kommentoi yhtyeen visuaalista antia.

Menninkäismongerruksen ja sekopäisen diskon yhdistämisessä ei ole mitään järkeä. Juuri siksi Mungolian Jet Set onkin niin mainio.

Tarjonnan kirjosta huolimatta KUMU ÖÖ:n esiintyjillä on yhteistäkin: improvisaatio, psykedelia ja kreisit soittimet.

Keikkojen lisäksi KUMU ÖÖ tarjoaa silmänruokaa. Festivaalin yleisö on keskimääräistä tyylitietoisempaa väkeä, mikä ei yllättäne ketään taidemuseoympäristössä. Tolppakorkoja, puukenkiä, imagolaseja ja pussihousuja.

Museon viidennessä kerroksessa on avoin taidenäyttely. Sinne vievään hissiinkin on rakennettu baari. On pakko epäillä, ettei vastaava konsepti menisi läpi Suomessa. Baaritiskein varustettu festivaali Kiasmassa kuulostaa absurdilta toiveajattelulta.

Eleanoora Rosenholm antoi videotervehdyksensä Viron yöhön.

Museon sisäpihalle taas on pystytetty suuri valkokangas, jolla esitetään muun muassa Fonal Recordsin musiikkivideoita. Raukea festivaalikansa tiirailee videoiden päättömiä juonenkäänteitä valkokankaan eteen kannetuista valtavista säkkituoleista. Eleanoora Rosenholmin Noora Tommilan värisyttävä ääni kumpuilee kesäyössä. Kylmiä väreitä ja kansallisylpeyttä!

Elokuvaohjauksen opiskelija ja KUMU ÖÖ:n vakiokävijä Emer tulee esittäytymään. Hän kuvailee tapahtumaa näyttäytymisfestariksi, mutta nauraa päälle. Saman pistää merkille helposti itsekin, mutta ero suomalaiseen näyttäytymiskäsitykseen on silti huima.

KUMU ÖÖ:ssä tyylitaju ei mellasta tunnelman kustannuksella. Välitön, kodikas ilmapiiri kietoo kävijän välittömästi sisäänsä. Emer korostaakin, että tänne tullaan vuosi toisensa jälkeen myös ihmisten takia.

Tunnelma on kuin harvinaisen hyvissä kotibileissä. Vieraanvaraisuus lämmittää ensikertalaista ja saa sisäisen äänen marmattamaan tympeää ”miksei Suomessa ikinä” -virttä.

KUMU ÖÖ:n jatkojakin seuraa jatkot. Hotelliaamiaisella onkin hyvä noudattaa Viking Linen matkustajakortista tuttua neuvoa: kannattaa ostaa suurin sallittu määrä.

Tallinnassa hurmannut Iiris esiintyy sunnuntaina 13. kesäkuuta Helsingin Senaatintorilla.