Lanttuva, kaaliva, se on Ameriikan herkkuva

Mitä yhteistä on Amerikalla, Axl Smithillä, J. Karjalaisella ja Nalle Östermanilla? Miksi Yö on Suomen Led Zeppelin? Mitä tapahtui Tavastian katolle Polkabilly Rebelsin keikalla? Kaikki tämä ja paljon muuta saattaa selvitä tästä blogista. Jos on selvitäkseen.

Teksti: Nalle Österman, kuvat: Doris

Axl Smith
29.4. Helsinki, Miltton Showroom)

Soul Night 2 (UMO, Tony Momrelle, Max C, Axl Smith, Higher Ground -kuoro)
29.4. Helsinki, Savoy-teatteri

J. Karjalainen Polkabilly Rebels
29.4. Helsinki, Tavastia

I NÄYTÖS (klo 8.59):

Seison sateessa. Kello on 8.59. Vituttaa. On kylmä. Sataa. Onneksi nainen seisoo vierelläni.

Doris.

”Doris, Doris. Sä veit mun sydämen. Doris, Doris. Tuo se pois, takaisin sydäntäni vielä tarvitsen.”

Olen saanut mystisen sähköpostiviestin Rumban toimituspäälliköltä edellispäivänä. Siinä kerrotaan Miltton Showroomilla tapahtuvasta lehdistöpäivästä, missä esitellään kaikkia huitsin fantsuja juttuja.

Ja Bemari tulee hakemaan pressipäivään oikein kotoa saakka!

Autoja vilisee mutta Bemaria ei vain näy.

Kello on 9.05.

Yhtäkkiä eteemme kaartaa punainen Mini Cooper.

Bemari tai Mini, ihan sama.

Molempien edustus on Helsingissä Autotalo Laakkosella.

Autotalo Laakkosella ovat asioineet muun muassa Sony Musicin toimitusjohtaja Kimmo Valtanen ja entinen rap-artisti Henri ”Pikku G” Vähäkainu huollattamassa Bemareitaan.

Vaikka Pikku G:n tapauksessa oli tosin kyse hänen isänsä ajokista.

Tosin Bemarissa olisi varmasti ollut paremmat jalkatilat satakiloiselle kontulalaiselle suomenruotsalaiselle kuin pikku-Minissä.

Kuljettajana toimivan nuoren neidin on tarkoitus esitellä matkan aikana Nokian Ovi-palvelua näpsäkällä uudella trendiluurilla.

Ki-tois!

Esittely ontuu.

Ensiksi trendiluuri haluaa meidän tekevän U-käännöksen, vaikka siinä ei ole minkään sortin järkeä.

Näistä navigaattorien aiheuttamista turhista ja yllättävistä U-käännöksistä on usein saanut viime aikoina lukea liikenneonnettomuuksista kertovien uutisten yhteydessä.

Seuraavaksi nokialainen kertoo, että Hämeentieltä on matkaa Milttonin Showroomiin Uudenmaankadulle 3,6 kilometriä ja että matka kestää 6 minuuttia.

No tämä nokialainen ei suomalaisista juuristaan huolimatta ole näemmä ollut aamuruuhkassa Helsingin keskustassa.

3,6 kilometrin matka kestää 25 minuuttia.

Nopea päässälasku tekee nopeudeksi noin 10 kilometriä tunnissa.

Kävellen olisit ollut jo perillä.

Paitsi tässä kelissä.

Onneksi perillä odottaa aurinkoinen yllätys Suosikin toimitussihteerin Sanna Viertolan muodossa.

Pieni mutta pippurinen Sanna on yleensä aina iloinen ja avulias, mutta tarvittaessa myös tiukka ja napakka. Ilmeistä sihteeriainesta siis!

Miltton Showroomin sisään on sulloutunut paljon nuoria, kuumia, seksikkäitä, ihania, kauniita ja kaikin puolin täydellisiä naisia sekä miehiä.

Ja Nalle Österman.

Myös tarjoiltava aamiainen on suussa sulavan herkullinen.

Voinko syödä itseni kauniiksi?

Ki-tois!

Pötyä pöydässä.

Löytyy satamäärin erilaisia pikkusuolaisia, jotka on väkerretty pieteetillä.

Näihin on mennyt rutkasti aikaa!

Muhkeat croissantit sekä mansikkapohjainen hedelmäsalaatti luovat viimeisen silauksen.

Tästä kelpaa aloittaa tutustuminen Miltton Showroomin tuote-esittelijöiden ylivertaisiin esittelyssä oleviin tuotteisiin!

Kopioin aamun ohjelman saamastani sähköpostiviestistä, koska olen laiska.

9:00 Aamiaistarjoilu
9:30 Camilla Mikama ja Puzzles- mallisto
9:35 House of Lolitan Liisa Urrila: Laatua ja luksusta sisustukseen
9:45 Polarn O. Pyretin Michaela Jäppinen kertoo syksy- ja talvikauden lasten vaatteista
10:00 Nokia Ovi Kartat – kesän matkailuvinkit
10:20-10:40 Specsavers kertoo kevään kehys- ja aurinkolasitrendeistä
11.00 Axl Smith feat. Badass Crew

”Esikoisalbuminsa People Come First julkaisseen ja So You Think You Can Dance -ohjelman juontaja Axl Smith kertoo tuoreimmat kuulumisensa. HUOM! Ensimmäiset 20 saa itselleen lipun Savoy-teatteriin illan Soul Night-konserttiin, jossa Axl esiintyy yhdessä mm. UMO Jazz Orchestran kanssa. Axlin piinapenkissä mukana Badass Crew.”

Selvä.

Asia vilpitön.

Tutkimme Doriksen kanssa tarjolla olevaa ilmaiskrääsää ja sullomme kassit ja taskut täyteen erilaisia näytepakkauksia.

Shampoita, suihkugeelejä, voiteita ja ehkäisyvälineitä.

Terve ja puhdas sielu terveessä ja puhtaassa ruumiissa.

Voi miten ihanaa!

Näiden tuotteiden avulla kenties minustakin voi tulla puhdas ja kaunis jonakin kauniina päivänä.

Tai kuten Janne Joutsenniemi laulaa Stone-yhtyeen kappaleessa Get Stoned: ”Got a hair cut, took a shower, shaved and sprayed macho deodorant. Put on your brand-new jogging suit, which cost a lot to your dad. And you feel so fresh. Daddy promised to borrow his Mercedes-Benz, you’re ready to show yourself to your friends, meet ’em and say ’hello’, think ’Ain’t I a jolly good fellow?’”

Nätti tarjoilijatar kysyy, haluanko kenties lasillisen shampanjaa?

Voi vinde mikä kysymys, wautsi wau!

TIETENKIN haluan lasillisen shampanjaa!

Voi miten ihanaa!

Sanna Viertola on ollut jo aikeissa palata työmaalleen, mutta palaa vielä rikospaikalle nauttimaan lasilliset Doriksen ja minun kanssa.

Kilistelemme.

Voi miten ihanaa!

Voi kun elämä olisi aina tällaista.

Shampanjaa, herkullista pikkusuolaista, mansikoita, croissanteja, shampoita, suihkugeelejä, voiteita, ehkäisyvälineitä, luksuskännyköitä navigaattoreilla, autokuljetuksia sekä kauniita, ihania ja upeita ihmisiä upean tyylikkäissä vaateparsissa.

Voi miten ihanaa!

Millaiset tarjoilut Warner-levy-yhtiön kevätbileissä illalla on ja millaisia ihmisiä siellä tapaan?

Valitettavasti joudun tässä kohtaa suremaan sitä tosiseikkaa, etten ole tervetullut Warnerin samana iltana järjestettäviin kevätpippaloihin, vaikka Rumban toimituspäällikkö valtuutti arvon seurapiiritoimittajanne kirjoittamaan sieltä tarinan Rumbablogin lukijoiden iloksi.

Luulisi, että levy-yhtiöt suorastaan kilpailisivat kaikesta mahdollisesta medianäkyvyydestä näinä vaikeina taloudellisina aikoina, jolloin uutiset levyalasta kirjoitetaan lähes poikkeuksetta hiipuvista myyntiluvuista piratismin ja Spotifyn seurauksena.

Puhutaan koko levyalan lamasta ja jopa kuolemasta.

Onneksi tällaisesta pikkusieluisuudesta ei ole tietoakaan Miltton Showroomissa.

Täällä syömme mansikoita ja juomme shampanjaa!

Voi miten ihanaa!

Kilistelemme jälleen.

Bling!

Bling bling!

Tällä välin Axl Smith on saanut estradin valmiiksi esiintymiselleen.

Taipuisikohan Badass Crew saunasolmuun?

Axl Smith laittaa levyn pyörimään ja Badass Crew aloittaa joraamisen.

Voihan kiesus mitkä moovit!

Olen kateellinen kahdelle nuorelle verryttelyasuihin pukeutuneelle tummahipiäiselle naiselle.

Jos yrittäisin vastaavia liikkeitä, saisin sydänkohtauksen.

Jos taipuisin noihin liikkeisiin, tekisin saunasolmun.

Valitettavasti Axl Smithin ja Badass Crew’n yhteisesiintyminen jää vain yhteen biisiin.

Olen vaikuttunut.

Syvästi vaikuttunut Badass Crew’n tanssikyvyistä.

Eikä se Axl Smithin biisikään hassumpi ollut.

Ki-tois!

Axl Smith, Smithin Axl.

Seuraavaksi Music Televisionin juontajana tutuksi tullut Axl istuu nuoren ja kauniin tummaverikön haastateltavaksi. Haastattelijalla on hyviä peruskysymyksiä.

Tunnelma on leppoisa eikä lainkaan vaivautunut.

Yritän muistella mitä Axl kertoilee. Ainakin hän haukkuu suomalaisen levybisneksen pystyyn kuolleeksi.

”Toivottavasti täällä ei ole isoista levy-yhtiöistä ketään.”

Seuraavaksi hän puhelee laveasti, miten hänen julkinen työnsä MTV:n videojukkana on vaikuttanut hänen saamaansa arvostukseen muusikkona.

”Jotkut ovat kelanneet, että julkisuus auttaisi muusikon uralla eteenpäin. Itse asiassa homma on täysin päinvastoin. Jos sä olet ollut sellaisessa duunissa kuin minä, niin sun uskottavuus on mennyt siinä. Ainakin Suomessa. Ja ainakin suomalaisten levy-yhtiöiden mielestä. Siksi mun levy ilmestyy omakustanteena.”

Tuttu juttu musiikkilehtiin kirjoittavalle hevirokkirumpalille.

Puhutaan myös Axl Smithin suurimmista vaikuttajista, Princestä ja Michael Jacksonista.

”Ne teki syvän vaikutuksen muhun jo skidinä. Ne sai mut myöhemmin kelaamaan, että mä halusin tehdä jotain valoisampaa ja iloisempaa musaa tähän synkkään maahan, minne aurinko ei paista puolet vuodesta.”

Hyvä, itse asiassa helvetin hyvä!

Axl vaikuttaa mukavalta ja maanläheiseltä hepulta.

Olisikohan mahdollista saada promokappale Axl Smithin debyyttisooloalbumista People Come First?

Ki-tois!

Nappaan lähtiessäni vielä pari flabaa itselleni ja Dorikselle Savoyn teatteriin Uuden Musiikin Orkesterin UMO:n isännöimään tilaisuuteen, missä Axl Smith tulisi illalla esiintymän yhdessä brittiläisen Tom Momrellen, jenkkiläisen Max’C:n sekä Higher Ground -kuoron kanssa.

”Tony Momrelle on ainoa mieshenkilö, jonka kanssa Sade on suostunut tekemään dueton”, Smith muistuttaa.

Nyt mennään nauttimaan korkeakulttuurista!

Mikä parasta, Miltton Showroomin edustaja on luvannut palauttaa meidät takaisin lähtöruutuun.

Nokian navigaattori on Minissä paluumatkan ajan pois päältä.

II NÄYTÖS (klo 18.55):

Savoy-teatterin narikassa on jonoa. Tuttu juttu. Tuntuu olevan talon tapa.

Yleisörakenne on hyvin heterogeeninen, on nuorta ja vanhaa, miestä ja naista, tyttöä ja poikaa, popparia ja rokkaria, hippiä ja ministeriä.

Savoy-teatterissa on upea akustiikka. Kenties jopa Helsingin paras. Täällä kelpaa käydä katsomassa konsertteja. Viimeksi olen ollut täällä katsomassa -yhtyeen konserttia Loisto-konserttisalikiertueella, tuolloin Kuorotytön kanssa.

Tänään seuranani on Doris. Toivottavasti Kuorotyttö ei ole masentunut.

Yö-yhtye on hieno yhtye. Herättää suuria ja suureellisia tunteita, aivan kuten englantilainen Led Zeppelin. Siksi Yö on Suomen Led Zeppelin. Ja Olli Lindholm on suurempi kuin Robert Plant. Siksi Yö-yhtyeen on oltava suurempi kuin Led Zeppelin. Hyvä Suomi,

Suomi bailaa!

Tänä iltana Savoyn lava täyttyy ihmisistä. Lavalle kun nousee 30 hengen Higher Ground -gospelkuoro, 17 musikantista koostuva UMO Jazz-orkesteri sekä illan solistit, Axl Smith, Max’C ja Tony Momrelle. Kapellimestarina toimii Mikko Pettinen.

Poimin illan ohjelman lattialta ja kopioin sen sisällön tähän.

”Miltä kuulostaa, kun kaksi sielukasta soulmammuttia kohtaavat toisensa? Vuonna 2008 Tavastialla järjestetty ensimmäinen UMO Soul Night -ilta saa nyt massiivisempaa jatkoa, kun Savoyssa 29.4.2010 lavalle 17-henkisen UMOn kanssa nousevat 30-henkinen gospelkuoro Higher Ground ja upeat laulusolistit Tony Momrelle (UK), Max’C sekä rapartisti Axl Smith. Konsertti on Suomessa ensimmäinen laatuaan, jossa big band –kokoinen orkesteri ja suuri gospelkuoro yhdistyvät. Kapellimestarina toimii UMOn oma soul-asiantuntija, trumpetisti Mikko Pettinen.”

”Soul Night — Back to Soul sisältää soul-, funk, gospel- ja R’n’B-musiikkia ja mustan rytmimusiikin historiaa 1960-luvulta aina nykyhetkeen saakka. Konsertissa kuullaan klassikoita mm. Stevie Wonderilta, Al Greeniltä, Michael Jacksonilta ja Marvin Gayelta. Luvassa on myös kuorogospelia mm. Kirk Franklinilta ja New Directionilta.”

Ki-tois!

Illan esiintyjien näytöt ovat vahvat.

Higher Ground on konsertoinut aiemmin muun muassa Kora ”Alin tytär” Greenin (USA), Freddie Moffetin (USA), Jipun, Axl Smithin ja Janna Hurmerinnan kanssa.

Hyvä!

Tony Momrelle on puolestaan kiertänyt taustalaulajana monien kuuluisien soul- ja R’n’B-kokoonpanojen kanssa (mm. Brand New Heavies, Elton John, Gloria Estefan, Celine Dion, Janet Jackson, Sade, Andrea Bocelli ja Gwen Stefani).

Ohhoh!

Neljän oktaavin äänialalla siunattu Charles Salter alias Max’C on alun perin USA:sta kotoisin oleva soullaulaja, joka on tuttu usean suomalaisen yhtyeen ja artistin taustoilta (mm. Bomfunk MC’s, Mighty 44, Blacknuss, Beats and Styles ja Dallas Superstars).

Mieletöntä!

Neljä oktaavia!

Mieletöntä!

Itse venyn vain kahteen ja puoleen.

Ja sokerina pohjalla Axl Smith, Music TV:n  coolina juontajana ja nykyisin myös Suomen kanavan musiikkipäällikkönä tunnetuksi tullut rapartisti, joka taitaa funkkaavan hiphopin.

Loistavaksi tunnelmanluojaksi luonnehditulta Smithilta julkaistiin 7. huhtikuuta 2010 oma levy People Come First, jossa kuullaan kaikuja Michael Jacksonin ja Princen maailmasta.

Vielä on Axl Smithillä näemmä matkaa edellä mainittujen artistien näyttöihin. Toivotetaan miehelle kuitenkin onnea ja menestystä tällä tiellä.

Ohjelman pienessä präntissä kerrotaan, että liput tähän ainutlaatuiseen iltaan olisivat maksaneet 32/25 euroa henkilöltä.

Nyt nekin rahat voi sijoittaa shampanjaan!

Paitsi Savoy-teatterissa ei juoda.

Paitsi väliajalla.

Savoy-teatterissa istutaan mukavasti ylellisillä tuoleilla ja seurataan intohimoisesti lavalla tapahtuvaa toimintaa.

Paitsi tänään.

Tony Momrelle, Max’C ja Axl Smith ovat päättäneet, että meidän kuuluu osallistua esiintymiseen huutamalla, laulamalla, taputtamalla ja tanssimalla, sekä nousemalla penkeiltä ylös ja alas.

Kyykkyyn-ylös.

Kyykkyyn-ylös.

Vierustoverit puhkuvat ja puhisevat.

Tätäkö Axl Smith tarkoitti päivän haastattelussa halutessaan tuoda iloa ja aurinkoa tähän pimeään maahan?

Itselleni eivät tule mieleen Blues Brothers -elokuvan mielettömän hauskat kuoro-osuudet kirkossa, jotka hakevat vertaistaan elokuvahistoriassa.

Mieleen tulevat ne lukemattomat turhauttavat tunnit ala- ja yläasteen voimistelutunneilla ja aamuhartauksissa, missä piti taputtaa ja ottaa osaa hauskanpitoon.

Todella hauskaa.

Iloitkaamme.

Solistit esiintyvät illan aikana yleensä erikseen, mutta välillä myös yhdessä, kuten ensimmäisen setin James Brown -potpurrissa.

Axl Smith vaikuttaa kuitenkin jotenkin hermostuneelta ja jännittyneeltä. Ei mikään ihme, onhan edessä lähes loppuunmyyty Savoy-teatteri.

Loppuunmyytynä Savoyssa on 735 asiakaspaikkaa.

UMO soittaa ammattitaitoisesti, mutta se ei tule yllätyksenä.

Higher Ground -kuorolta olisin tosin odottanut enemmän heittäytymistä. No, valkoisen suomalaisen on kenties hieman hankala heittäytyä Blues Brothersin maailmaan ja kärrynpyöriin.

Mutta kuka on tuo mustiin pukeutunut, kalju, charmantti vanha mies saksofoninsa kanssa, joka hyökkää yhtäkkiä puskista lavalle?

Se ei selviä googlaamalla eikä illan ohjelmasta.

Mikä mieletön sielukkuus, mikä tunnelataus, mikä intohimo instrumenttiin, mikä tulkinta, mikä kokemus, mikä ammattitaito!

Axl Smithissä voi kenties olla nuorta energiaa ja virtaa, mutta tänä iltana tuo kalju charmantti vanha mies koskettelee syvimmin sieluni syvimpiä näppäimiä.

Trööt trööt!

Upeaa, ihanaa, mahtavaa!

Trööt trööt!

Trötöti trööt!

Olen syvästi vaikuttunut charmantin vanhan miehen rautaisesta ammattitaidosta.

Valitettavasti miksaaja ei ole samalla tavalla ajan tasalla kuin charmantti vanha mies.
Max’C:n mikrofoni on pitkän aikaa pois päältä erään kappaleen aikana, ja muutenkin miksaajalle tuntuu sattuvan helppoja lapsuksia.

Onkohan miksaaja kännissä vai krapulassa?

Toisaalta, ehkä noin 50 hengen miksaus ei ole helpoimpia tehtäviä. Silti tällaisena iltana laulajan soolomikrofonin kadottaminen miksauksesta ansaitsee pyyhkeitä.

Ei näin.

Laulakaa!

Taputtakaa!

Kyykkyyn-ylös!

Taputtakaa!

Laulakaa!

Kyykkyyn-ylös!

Savoyn lavarakennelmat kestivät Yön spektaakkelin ja näemmä kestävät myös tämänkin illan bakkanaalit.

Päätämme poistua Doriksen kanssa paikalta ennen encoreita ja suurinta narikkaruuhkaa.
Tässä vaiheessa esitys on kestänyt reilun pari tuntia väliajan kanssa. Encoreissa olisi varmaankin tullut Princeä ja Michael Jacksonia.

Kyykkyyn-ylös.

Kolme cowboyta? Ei, vaan Polkabilly Rebels. Sattumaako?

III NÄYTÖS (klo 21.48):

Kello on 21.48.

Pokla viittilöi meitä astumaan sisään.

Polkabilly Rebelsin keikka on ilmoitettu alkavaksi 21.30.

Näemmä ollaan aikataulussa.

Voi pahus!

J. Karjalaisen Polkabilly Rebels on jo lavalla leipomassa.

J. Karjalainen teki rohkean irtioton vuonna 2005 hylätessään menestyksen ja lihavat vuodet ryhtyessään banjoa rämpytteleväksi ja juopon örinällä laulavaksi Lännen-Jukaksi.

Karjalainen kuvaili Lännen-Jukan biisejä amerikansuomalaisiksi lauluiksi.

Eli tavallaan J. Karjalainen yrittää tehdä jotakin samaa kuin Axl Smith: tuoda amerikkalaisuutta Suomeen.

Mutta siinä missä Smith luottaa kansoja yhdistävään kieleen, ovat Karjalaisen laulut tarkoitettu suomalaisille tai suomea ymmärtäville.

Miltäköhän Karjalaisen kappaleet kuulostaisivat englanniksi laulettuina? Mitäköhän amerikkalaiset tykkäisivät Lännen-Jukan lauluista? Karjalaisen tarinoista? Juopon örinästä?

Jokunen vuosi sitten tuli nähtyä Lännen-Jukka Libertéssä keikalla. Silloin J. Karjalaisen rinnalla esiintyivät Ninni Poijärvi viulussa sekä Mika Kuokkanen kitarassa.

Tämän katsojan mielipide tuosta keikasta oli artistin kannalta varmaankin pahin mahdollinen.

Keikka oli ihan jees.

Tavastialla J. Karjalaisen rinnalla esiintyy tänään Veli-Matti Järvenpää hanurissa, Tommi Vikstén kitarassa ja Mitja Tuurala läskibassossa.

Tämä keikka on kaikkea muuta kuin ihan jees.

Tavastian yläkerta on suljettu, joten alakerrassa on melko tiivis tunnelma.

Paikalla on arviolta 300 henkeä.

Nuorta ja vanhaa, miestä ja naista.

Eläkeikäiset herrasmiehet ovat kaivaneet vaatekaapista puhdasta ruutukauluspaitaa ylleen ja sutineet hiuksensa taakse. Eläkeikäisiä herrasmiehiä näkyy yleisössä yllättävän paljon.

Kuten näkyy myös nuoria kauniita neitosia kauniissa kukkamekoissa. Iloluontoisia tyttöjä.

Lavalla on puolestaan neljä komeaa urosta, jotka esittelevät parasta osaamistaan juurimusiikin saralla.

J. Karjalainen laulaa Nancysta ja Sallysta.

”Vuorilla se sattu mulle hirveä mälli, kun kämpilleni tuppasivat Nancy ja Sally. Nancy ja Sally! Nancy ja Sally! Nancy ja Sally! Lännen-Jukka hellutti ne molemmat.”

Voihan helvata mikä fiilis!

Päätän siltä seisomalta hakea itselleni ja Dorikselle kaksi tuoppia mieheen ja naiseen, nancyt ja sallyt molemmille.

Uloskäynnin luona lavan edustalla on eräs ruutukauluspaitainen kolmekymppinen herrasmies näemmä nauttinut hieman liikaa urheilujuomaa.

Hänellä tuntuu olevan kovasti asiaa J. Karjalaiselle.

Päätän kutsua miestä huutajaksi.

Huutaja ei ole kuitenkaan J.K. Juntunen.

Huutaja ei huutele Paranoidia.

Huutaja huutaa juopon örinällä. Sanoista ei saa selvää.

J. Karjalainen puhuttelee huutajaa.

Kaikkia naurattaa.

Hyvä meininki!

Itse asiassa jumprahuiti, miten kova meininki!

Katselemme Doriksen kanssa Polkabilly Rebelsin poikia.

”Katso nyt, miten tyylikkäitä nuo kaverit ovat. Tämä saattaa olla Suomen tyylikkäin orkesteri.”

Totta tosiaan, Polkabilly Rebelsin herrasmiehet ovat ilo silmälle.

Sekä myös ilo korvalle.

On hauskaa huomata, kuinka yksinkertaisilla elementeillä kokoonpanon musiikki toimii ja elää.

Yleisö nauraa, pomppii ja tanssii ripaskaa iloisen ja onnellisen näköisenä.

Vaikka J. Karjalainen ei ole kertaakaan kehottanut eikä opastanut yleisöä ottamaan osaa toimintaan.

Omituista.

Mieleen tulee ne kohtaukset Blues Brothers -elokuvasta, joissa ollaan gospelkirkossa sekä etelävaltiolaisessa kapakassa.

Mitenköhän Polkabilly Rebelsin musiikki olisi kolahtanut kanaverkon takana?

J. Karjalainen huikkaa jotakin lavamiksaajana toimivalle Antti Kirvesmäelle.

Antti Kirvesmäki käy lavan takana backstagella ja hakee Karjalaiselle Karhu-merkkisen keskioluen.

Ki-tois!

Tutkin lavalta löytyvän baaripöydän antimia tarkemmin.

Sillä on lukemattomia pulloja.

Olutta, siideriä, lonkeroa, Jaloviinaa sekä muita viinalaatuja.

Ei pääse Polkabillyn hurjilla jano näemmä yllättämään.

Välillä Karjalainen vaihtaa banjon viuluun ja viikaroi menemään.

Huutaja on tällä välin näemmä siirtynyt vaihtopenkille lepuuttamaan.

”Seuraavan kappaleen sävelsin jo kolmisenkymmentä vuotta sitten. Hauska huomata, että tajusin tehneeni amerikansuomalaisia lauluja jo tuolloin.”

Kolme cowboyta.

Yleisö menee pähkinöiksi. Reissumiestä laulattaa. Reissumies laulattaa. Yleisö tanssii ja mylvii onnessaan.

”Hän ei oo oikea cowboy, niin ystävänsä hälle sanoivat. Hän ei oo oikea cowboy, jos naista ei voi saada mielestään.”

Uskomaton meininki, kertakaikkiaan.

Fiilis on katossa.

Katson kattoa tarkemmin.

Se natisee liitoksistaan.

Nyt se irtoaa!

Katto on puoli metriä ilmassa!

”Minä se olen se pontikkapoika, ja mulla on tehdas korvessa. Viistoista litraa valmista viinaa, ja uutta tippuu torvesta. Tippuu, tippuu, viina se tippuu, vaan ei anneta kaikille. Annetaan reilulle hessulle, vaan ei anneta vallesmannille.”

Hessu Savolaiselle voisi kyllä toimittaa pullollisen kirkasta ensi tilassa.

Tästä ei kyllä meininki enää paljoa parane.

On encoreiden aika.

Lava täyttyy vierailijoista.

Katsos, Ninni Poijärvi ja Mika Kuokkanenhan ne siinä!

Ninnillä on masu pystyssä.

Onneksi olkoon!

Aniharva pääsee Tavastian lauteille, vielä harvempi noin nuorena.

Nuorna vitsa väännettävänä.

Rakas mestari.

Nyt ei puhuta enää rock-konsertista.

Tämä on hengellinen tilaisuus.

Jumalanpalvelus.

Wikipedia kertoo, että ”Jumalanpalvelus on uskonnollisen yhteisön hartaudenharjoitus vakiintunein muodoin. Kristinuskossa jumalanpalvelus on seurakunnan kokoontuminen. Kristinuskossa ymmärretään, että jumalanpalveluksessa kokoonnutaan yhtä lailla palvelemaan Jumalaa kuin olemaan Jumalan palveltavina. Sanaa jumalanpalvelus käytetään joskus muidenkin kuin kristillisen uskontojen yhteenkokoontumisista ja palvontamenoista.
Puheen ja musiikin tarkoituksena on muun muassa vahvistaa seurakunnan jäsenten uskoa seurakunnan oppeihin. Seurakunnan jäsenet uskovat jumalan olevan (näkymättömänä) läsnä jumalanpalveluksessa.”

Jumalan käsi.

Kosketus taivaasta.

Tänään Tavastia on kirkkomme, ohjelmasta vastaavat Polkabilly Rebels ja papin virkaa toimittaa J. Karjalainen.

Blues Brothers.

Polkabilly Brotherhood.

Nyt ylistetään Herraamme.

Kloori halleluja.

Sun kloorin kloorin halleluuja!

Mykistävää.

Illan virret.

Nappaan keikan päätteeksi biisilistan Tommi Viksténin edestä ja ikuistan sen jälkipolville.

Kas noin.

Tänään tehtiin historiaa.

Tämän seurakunnan edessä uskon tässä jumalanpalveluksessa Jumalan olleen läsnä.

Viimeksi yhtä hengellisen vaikutuksen on tehnyt amerikkalaisen evankelistan Billy Grahamin saarna Helsingin Olympiastadionilla reilut 20 vuotta sitten.

Halleluuja!

Tänään opin jotakin.

Opin, että vaikket voi tehdä suomalaisesta amerikkalaista, voit tuoda amerikkalaisuuden suomalaisen sydämeen kotimaisin keinoin.

Juuriamme kunnioittaen ja juuriamme unohtamatta.

Kello on 23.38.

Ulkona taivaalla tähdet näyttävät loistavan tavallista kirkkaammin astuessamme Doriksen kanssa ulos Tavastialta pimenevään Helsingin yöhön.