Rumba 10/14 – eli kun Elli Haloo, Elastinen ja Rane Raitsikka istuivat samaan pöytään parantamaan maailmaa

04.12.2014

Huomenna ilmestyy vuoden viimeinen Rumba, jee! Tällaista on tarjolla:

• Kuten Rumban perinteisiin kuuluu, vuoden lopussa on aika listata VUODEN VOITTAJIA. Ketkä artistit ja yhtiöt ovat kunnostautuneet tänä vuonna merkillepantavan hyvin? Voittajaryhmään kuuluvat ainakin ELLI HALOO, ELASTINEN ja RANE RAITSIKKA, kukin eri syystä. Kutsuimme keskenään erilaiset muusikot samaan pöytään puimaan hieman musiikkiasioita, julkisuuden iloja ja kiroja sekä Suomen synkkää vuotta 2014.

• Samoihin perinteisiin kuuluvat toki KRIITIKOIDEN VUOSILISTAT. Mitkä levyt ja biisit nousivat tänä vuonna Rumban tekijäkunnan suosikeiksi? Entä mitkä olivat vuoden pettymyksiä? Molempiin ääripäihin riitti ehdotuksia.

• My Chemical Romance -laulaja GERARD WAY esiintyy ensi vuonna soolokeikalla Helsingissä. Rumban agentti pääsi jututtamaan miestä Lontooseen ja kysyi, millä mielin Way käynnistelee soolouraansa. Neuvojia on kuulemma riittänyt: artisti kertoi, että hänen toivottiin siirtyvän rockista dancepopin puolelle. Ei siirtynyt.

• Ysärirapin jättiyhtye WU-TANG CLAN on edelleen olemassa ja julkaisee levyjäkin – A Better Tomorrow ilmestyi 2. joulukuuta. Vaan onko yhtyeen näköpiirissä enää uutuusalbumin nimen mukaista parempaa tulevaisuutta, tai tulevaisuutta laisinkaan? Vuoden 2014 Wu-Tang kun on aivan eri asia kuin 1990-luvun puolivälin yhtye. Riku Vassinen kirjoitti pitkän Wu-Tang-esseen.

• Kysymys & vastaus -puolella puhuu Teflon Brothersin levyä promotoiva, Johanna Kustannuksen A&R managerinakin tunnettu PYHIMYS. Miten armoitettu rap-taiteilija on viihtynyt musiikkibisneksen babylonissa? ”Minua ällöttää edelleen levy-yhtiön toimintamekanismi”, Pyhimys tuumaa.

• Psst, kiinnostaisiko Jason Donovanin debyyttilevyn super deluxe -versio? Entä Latoya Jacksonin floppialbumin uusi painos? Levybisnes natisee liitoksissaan, minkä seurauksena markkinoille ilmaantuu ylättäviäkin UUSINTAJULKAISUJA. Janne Siironen esittelee superduper deluxe -maailman ihmeellisyyksiä.

• Vieraissa-osastolla mennään metsään BATTLE BEASTIN kanssa. Laulaja Noora Louhimo ja basisti Eero Sipilä kun osoittautuivat vanhoiksi partiolaisiksi.

• Nousussa-palstalla katsotaan, mitä tapahtuu, kun Kakka-hätä 77:n, Eleanoora Rosenholmin ja Magyar Possen muusikot lyövät viisaat päänsä yhteen ja perustavat bändin. Haastattelussa SAIJAA SAIJAA, joka kertoi myös, mistä yhtye keksi kummallisen nimensä. Tarinaan liittyvät miehen sukuelimet ja Kula Shaker.

• Ajankohdissa Jean Ramsay kirjoitti tuntojaan AC/DC:STÄ ja haastatteluja saatiin sellaisilta tapauksilta kuin EWERT AND THE TWO DRAGONS, MUSTA VALO ja PIMEYS. Kuukauden suorasukaisin artisti -palkinnon pokkaa tällä kertaa REINO NORDIN, joka ei säästele sanojaan suomirapin tai -reggaen nykytilasta.

• Levyarvioissa puolestaan perehdytään kattavasti ARIEL PINKIN uutuuteen ja melkein yhtä kattavasti sellaisiin nimiin kuin Foo Fighters, Bob Dylan, Aino Venna, Räjäyttäjät, Pink Floyd, Bonnie Prince Billy, Milla Rumi, Paleface, Faarao ja kakspäinen narttu, Smashing Pumpkins, Slash, Puppa J, Lotus Thief, We Want More, Slipknot, Neil Young, Damien Rice, Azealia Banks, She & Him, Gerard Way, Kari Tapiiri, Victims of Ikuri, Calvin Harris, Reino Nordin, Ghost Brigade, Apulanta, Kuningasidea, Taylor Swift, Röyksopp, Weezer ja Daniel Lanois.

Lisäksi on Miettisen kolumnia, Hittikarusellia, listakolumnia ja harvinaisen komea tapaus Soitinnurkassa: skeittilauta-kitara-kannel!

Tämä onkin sitten viimeinen nykymallinen Rumba, ensi vuonna on tulossa taas jotain aivan uudenlaista. Palaamme siihen myöhemmin, nyt hyviä joulun odotuksia kaikille!

rumba10_2014_low

Lisää luettavaa