Liveraportti Gloriasta: Riistetyt, Kakka-hätä 77 ja Rakkaus

Elintila! Vittuun velvollisuudet! Poliisivaltio! Nalle Österman pohtii tämänkertaisessa tekstissään, ollako porvari, pohatta vai punkkari. Pohdiskeluun innoittivat Glorian punk-iltamat, joissa esiintyi myös kuvan Kakka-Hätä 77. Valokuva ei tosin ole Gloriasta, mutta raportin muistikuvat ovat. Ainakin osittain.

Teksti: Nalle Österman, kuva: Kakka-hätä 77

Riistetyt, Rakkaus, Kakka-hätä 77
19.2.2010 Helsinki, Kulttuuriareena Gloria

Istun taksin takapenkillä. Kumijalka kiidättää katuvalojen hohteessa pimentyneessä illassa halki lumisten kortteleiden. Ollako porvari, pohatta vai punkkari? Ollako vai eikö olla? Kun saavun paikalle, murjoo Suomen parhaan yhtyeen, The Heartburnsin laulaja Teemu Bergman kitaraa ja mölyää mikkiin.

Teemulla on myös muita bändejä The Heartburnsin lisäksi. Ne eivät ole yhtä hyviä kuin The Heartburns. Nazi Death Campin taannoinen viimeinen keikka Lepakkomiehessä oli umpisurkea. Niin surkea, että jouduin reklamoimaan keikan ankeudesta Nazi Death Campissakin soittaneelle, Suomen parhaan bändin The Heartburnsin rumpalille Maukalle.

Kakka-hätä 77 on myös Teemu Bergmanin yhtye. Kun näin Kakkiksen edellisen kerran keikalla Wallun Kasinon (= Hybrid Childrenin Jassen antama lempinimi Wallu Valpion pyörittämälle Helatorstai-klubille Kampin Narinkkatorin Henry’s Pubissa) 2-vuotissynttäreillä, jouduin poistumaan kesken keikan paikalta, koska yhtyeen esitys oli niin heikko. Jäivät viimeiset drinkkiliputkin juomatta. Teemu, skarppaa!

Lavan edustalla pogoavat teinit eivät kuitenkaan välitä. Heille Teemu on ilmeisesti Jumala. Tai ainakin Punk-Jumala. He nousevat lavalle. He hyppäävät lavalta. Kaverit ottavat vastaan. Uusi kierros. Menen lavan eteen katsastamaan Teemun hikikarpaloita. Ne näyttävät aidoilta.

Jouduin pogoajien pyörteisiin. Alan olla liian vanha tällaiseen. Tältäkö Lepakon mustan salin takaosan fossiileista näytti, kun laitoimme jalalla koreasti 1980-luvun lopulla ja hyppäsimme toistemme sekaan?

Näen Kakkista Gloriassa puolitoista biisiä. Se vaikuttaa sopivalta annokselta.

Salin takaosassa myydään levyjä ja asusteita. Myyntipöydän takana istuu Riistetyt-yhtyeen solisti Lazze. Lazze tunnetaan myös muilla nimillä. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Lazze on piakkoin lähdössä Ameriikkaan Riistettyjen kanssa kiertueelle. Muistelen mielessäni taannoista, pitkällistä keskusteluani Lazzen kanssa. Tuolloin hän harmitteli eräiden kollegojensa (kutsuttakoon yhtyettä vaikka Kohu-63:ksi) Ylen Teema-kanavalla näytetyn dokumentin aiheuttaneen ongelmia muiden suomalaisten punk-ja hard core-yhtyeiden keskuudessa tukien saamisessa matkakuluja varten Esekiltä. Apuraha-punkkia. Kaikki me apurahan ansaitsisimme.

Mietin Lazzen tuolloista kommenttia: ”Jos meidän rundit olisivat tuollaisia, en astuisi edes kotiovesta ulos.”

Dead Kennedys-paitainen nuori neiti ilmestyy viereeni. Päätän kutsua häntä DK-naiseksi. Olen katsovinani pöydän myyntiartikkeleita. Salaa vilkuilen neidin tissejä. Ne näyttävät puristeltavilta. Terhakoilta ja kypsiltä. Kysyn DK-naiselta, haluaako hän Riistetyt-paidan. Hän vastaa kieltävästi. Päätän ostaa sellaisen itselleni. Valtion vankina. Kymmenen euroa.

Pohdin mielessäni, mahtuukohan rätti päälleni. Myös Lazzelle on ilmaantunut kaljamahaa. Vanhat miehet. No kunnon huumeilla tai rasvaimulla tuostakin päästäisiin eroon.

Glorian alakerrassa ei ole anniskelua. Alakerta on varattu alaikäisille. Yläkerta on varattu yläikäisille. Päätän siirtyä yläkertaan. DK-nainen seuraa minua. Mitäköhän hän ajattelee takapuolestani?

Yläkerrasta saa alkoholia ja onnetonta palvelua. Tarjoilijat sähläävät. Lasken kymmeneen.

”Ki-tois!” vastasi Simo Rantalainen Maria Veitolalle Veitolan nuollessa Rantalaisen persettä taannoin suorassa televisiolähetyksessä. Nykyään Rantalainen tunnetaan myös nimellä Mujahed Bin Risto Faisal.

Saan siiderin. Ki-tois!

DK-nainen juo kaljaa. Siirrymme pöytään. Pöydässä istuu eräs Mannhain roudarinakin ansioitunut vaihtoehtorokkipunkkari naisineen. Vertaan seurueelle Kakka-hätä 77:aa Klamydiaan. Sitä minun ei olisi pitänyt tehdä. DK-nainen ripittää minua siitä, ettei Klamydialla ole mitään tekemistä Kakkiksen kanssa, vaan Kakkis on enemmänkin Ratsiaa. No, urpo hevirokkitoimittaja ei ole ikinä kuunnellut Ratsiaa, ainoastaan Klamydiaa.

Kerron seurueelle, että Kakkiksella on paljon yhteistä varhaisen Klamydian kanssa. Molempien yhtyeiden nimi alkaa K-kirjaimella, molemmissa on/oli kitaristi-laulaja, molemmat laulavat suomeksi ja molempien debyyttialbumien kannet ovat mustavalkoiset.

”No olipa hyvät perustelut”, DK-nainen tuhahtaa.

Niin minustakin. Ainoa ero Kakkiksen ja Klamydian välillä on, että Klamydia oli ja on parempi.

Salista kuuluu möykkää. Lavalle on noussut Rakkaus Tampereelta. He eivät näytä kermaperseiltä. Huomio kiinnittyy solistina toimivaan laulajattareen. Hänessä on karismaa. X-Factoria. Mitäköhän X-Factori tuomari Renne sanoisi? Rennekin on punklaulaja. Vaan onko enää?

Rakkauden solisti vetää helvetin hyvällä asenteella. Rakkauden rumpali lyö rumpua kuin nuori Nicke Andersson. Nuori nainen rääkyy puolestaan vallan vastustamattomasti. Huomaan rakastuvani. Myös yhtyeen musiikki miellyttää. Se kuulostaa ruotsalaiselta. Mieleen tulee ruotsalaisten Disfearin ja Entombedin risteytys. Rakkauden laulajatar on kuitenkin kuumempi pakkaus kuin Tomas Lindberg ja L.G. Petrov. Yhdessä ja erikseen. Mieleen tulee Holy Moses -yhtyeen laulajatar Sabina Classen. Ja tämäkin on kehu.

Huomaan katsovani koko Rakkauden keikan alusta loppuun. Näemmä tämä ei ollutkaan mikään hukkareissu. Miten se voikaan olla, jos Suomesta löytyy uusi fanituksen kohde. Alakerrassa meno on kuitenkin laimeampaa kuin Kakkiksen aikana. No, tykätäänhän Suomessa myös Ultra Brasta, Don Huonoista ja PMMP:stä. Annettakoon se heille anteeksi. Ehkä ennen Kakkista esiintyneet Yleislakko ja Lähdön aika olisivat voineet olla yhtä hyviä kuin Rakkaus. Sitä en saa koskaan tietää.

Kuulen baaritiskin kutsun. Ki-tois!

Siemaillessani siideriäni huomaan viereisessä pöydässä Rakkauden laulajattaren. Viittilöin hänet luokseni. Kiitos loistavasta keikasta. Onko mitään myytävää? Rakkauden laulajatar kaivaa kassejaan. Paitoja ja levyjä on. Myös vinyyliä löytyy. Hiplailen vinyyliä. Se tuntuu ihanalta. Näyttää myös. Harmi, ettei oma vinyylisoittimeni ole toiminut ainakaan viiteen vuoteen. Nyt joku toinen saa viimeisen kappaleen Rakkauden albumin vinyyliversion ensipainoksesta.

Ostan cd:n ja paidan. Rakkauden laulajatar ja DK-nainen halaavat. Tykkään. Pyydän DK-naista kantamaan Rakkauden t-paitaa ja cd:tä. Hän suostuu. Minä kannan juomia. Ki-tois!

Lavalle on noussut Riistetyt. Riistetyt on legenda. Omissa kirjoissani Riistettyjen ”Laki ja järjestys”-ep saattaa olla paras suomalainen ep kautta aikojen, jättäen jopa Mahon neitsyen ja Klamydian ep:t taakseen.

Mieleen tulee Juho Juntusen vanha singlearvostelu Soundi-lehdessä. ”Kuukauden single tulee Kouvolasta. Maho Neitsyt-yhtyeen ep on pakattu Alkon paperipussiin ja pornolehden väliin ja lähetyksen mukana tulee myös tupakkaa sekä pieni pullo viinaa.”

Nykyään levy-yhtiöt lähettävät latauslinkkejä heikkolaatuisiin MP3-tiedostoihin. Huominen on tulevaisuutta.

Lazzessa on karismaa. Kaljamahasta huolimatta. Lazzekin rääkyy kovaa. Vaan mitäköhän X-Factor-tuomari Renne sanoisi? Riistettyjen soundi on muuttunut metallisemmaksi. Ja samalla myös persoonattomammaksi.

Onneksi yhtyeellä on sentään köpörumpali. Hänen soittonsa kuulostaa Hurriganesin Remu Aaltoselta soittamassa punkkia. Remulla on kalju, Riistettyjen rumpalilla puolestaan rastat. Hän hytkyy patojen takana kuin Muppet Show’n Kermit.

”Nyt palataan Laki ja järjestys-ep:n aikoihin!” Lazze julistaa. Olen tohkeissani. Elintila! Vittuun velvollisuudet! Poliisivaltio!

Rumpali hytkyy, Lazze pyörii ympyrää. Kielisoittajat esiintyvät maltillisesti. Ehkä parempi niin. Soundit salissa ovat kaoottiset. Alakerrassa teinit pogoavat. Paikalla on noin 200 henkeä. Ihan hyvä lukema Stadissa järjestettävälle punkkitapahtumalle.

Mietin elämän ironiaa. Kun Olavi Uusivirta esiintyi samaisessa paikassa itseni järjestämällä keikalla, saapui paikalle kuusi maksanutta katsojaa. Silti Olavi Uusivirta saa noin 30 kertaa enemmän mediahuomiota. Ehkä sen kuuluukin olla niin. Ehkä todellisen punkin ja hardcoren kuuluukin olla valtavirran ja mediahuomion ulkopuolella. Amerikkalaisen punk-yhtyeen Green Dayn kesäkuun Helsingin keikalle ennustetaan saapuvan noin 40 000 henkeä. Älä luota systeemiin.

Kotona katson ostamastani levystä Rakkauden laulajattaren nimen. Hänen nimensä on Katri.