Loost Koos jätti herutuksen ja bostailun sikseen ja nosti herkän rakkauden kunniaan

Kun Loost Koosin Särre, Väiski ja Arsi löysivät sisältään portin, syntyi ennenkuulemattoman vilpitöntä tunneräppiä.

Teksti: Marko Ylitalo, kuva: Vuokko Salo

Ironia ja sarkasmi on nyt jätetty himaan. Helsinkiläisen Loost Koosin Pienempi kuin kolme -albumilla puhutaan avoimesti rakkaudesta ja muista herkistä tunteista, mutta täysin ilman kerskailevaa herutusta tai läskiä huumoria.


”Räpissä on usein joku teflonpinta. On uskottavuus- tai huumori-teflon, tai vaikka ironia-, päihde- tai syrjäytyneisyys-teflon. Kerronnassa on jokin maski. Me yritimme levyllämme raottaa sitä, onko mahdollista puhua tunteista ilman mitään kopioitua tai stereotyyppistä roolia”, kertoo Särre eli Miika Särmäkari, jonka mielestä räppärillä on silti aina jonkinlainen rooli yleisönsä edessä.

”Olin oppinut sen viihdytysaspektin, se kortti oli jo katsottu. Mitä seuraavaksi? Tavoitteena oli kirjoittaa biisejä tunteista, välittää omia fiiliksiä, rikkoa vähän rapin imagoa.”

Peruna & timantti -debyytti ilmestyi vuonna 2007 ja edellinen Ei väistetä jos ei tunneta -albumi heti seuraavana vuonna. Siitäkin on siis jo neljä vuotta. Loost Koos tosin teki levyllisen musiikkia, mutta tekstit tuottivat ongelmia. Tuntui, että tutut lokerot oli ammennettu tyhjiin, kunnes itsetutkiskelusta löytyi uusi näkökulma.

”Se levy oli toukka, ja tämä on perhonen”, kuvailee Väiski eli Antti Salimäki ja jatkaa:

”Oli tärkeää, että välivaihe käytiin läpi. Ilman sitä ei olisi päästy tähän. Meillä ei ole nyt mitään muuria musiikissamme.”

Kolmantena kokoonpanoon kuuluu dj Arsi Hyvärinen, joka ei nyt istu muiden seurana nepalilaisessa ravintolassa kertomassa levystä.

Muste riiminkirjoituskynästä ei ole vieläkään kuivunut, vaikka materiaalia jäi runsaasti yli. Seuraava levy ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys.

”Musiikkia tullaan tekemään, mutta julkaiseminen on sitten eri asia”, Salimäki sanoo.

Särmäkari jatkaa filosofisesti: ”Sitä on kuin kalastaja, elämässä kalastelee erilaisia projekteja. Aina ei kannata haalia kaikkia kaloja, ettei vene ala keikkua.”

Viimeaikaisiin Salimäki-tuotantoihin kuuluu Ruudolfin Asfalttisoturin viimeinen hidas -levy ja No Smoking Teamin tuleva albumi. Särmäkari puolestaan on tehnyt biisivierailuja sekä heittänyt freestyle-katukeikkoja. Lisäksi Monsp julkaisi kaksikolta Payperwork & Andy Gymhill -nimellä aikoinaan tehdyn Motor Man -albumin.

”Kaikkea on tapahtunut, mutta kyllä tämä uusin levy on erittäin tärkeä juttu meille kaikille. Olemme halunneet tehdä oman klassikkoteoksemme. Se vastaa eniten tämänhetkistä omaa ilmaisuntarvettamme”, Särmäkari sanoo.

Sampleja kuullaan aikaisempaa vähemmän, ja Salimäen mc-vastuu on nyt kasvanut tuplaajasta tasavertaiseksi Särmäkarin kanssa.

”Ainakin itse olen aikaisemmin verrannut omia tekemisiäni siihen, mitä suomalaisessa räppiskenessä tai Jenkeissä tapahtuu. Nyt ei ollut sellaisia ajatuksia”, jälkimmäinen kertoo.

Detroitin klassikkobändin Slum Villagen vaikutus myönnetään, mutta verrokkien sijaan studioon kannettiin pikemminkin anti-referenssilevyjä.

”Kuunneltiin paljon räppiä ja oltiin sitä mieltä, että eihän tämä räppäri ole sellainen ihminen kuin se esittää olevansa. Voisimmeko me päästä levyllä lähemmäksi sitä, mitä olemme muulloinkin?”

Pienempi kuin kolme on ennen kaikkea kokonaisuus – samalla tavalla kuin Loos Kooskin, mihin levynnimi viittaa.

”Nyt Loost Koos on enemmän Loost Koos kuin se on koskaan ollut. On täysin erilainen vire kuin ennen. Itselle tämä on vilpitöntä, joten siinä mielessä ei voi mennä väärin.”

Haastattelu on julkaistu Rumbassa 7/12.