Miltä kuulostaa, kun Gossip Girl -tv-sarjan tähti esittää Jeff Buckleyta uudessa elokuvassa?

19.09.2012

Sehän kuulostaa videoklippien perusteella itseasiassa yllättävän hyvältä.

Kuva: Last.fm/Jeff Buckley

Kerroimme toukokuussa, että vuonna 1997 menehtyneestä laulaja-lauluntekijä Jeff Buckleysta on vireillä elokuva, jonka työnimi kulki nimellä Mystery White Boy.

Ilmeisesti meneillään on nyt jonkinlainen Buckley-elokuvien buumi, sillä reippaasti ennen kyseisen elämänkertaleffan valmistumista on teattereihin jo saapumassa toinenkin elokuva samaisesta miehestä.

Greetings from Tim Buckley -nimisen leffan keskeisenä teemana ei ole niinkään Jeff-pojan itsensä elämä, vaan hänen ja muiden artistien valmistautuminen Jeffin isän, kuuluisan folk-muusikko Tim Buckleyn muistokonserttiin vuonna 1991.

Leffassa Jeffiä esittää suositusta Gossip Girl -sarjasta tunnettu Penn Badgley. Mukana on muuten hyös Richard Helliä esittävä Anthrax-yhtyeen Frank Bello (!).

Badgley myös laulaa ja soittaa elokuvassa itse. Heti lohdutuksen sana niille, jotka epäilevät, että nyt kustaan Buckleyn muiston päälle oikein urakalla: Badgley vetää lauluosuutensa alla olevien klippien perusteella oikein mallikkaasti.

Alla leffan traileri (mukana Badgley laulamassa Tim Buckleyn biisiä Once I Was) sekä sen jälkeen klippi Badgleysta tulkitsemassa Jeffin Grace-levyllään coveroimaa 50-luvun klassikkoa Lilac Wine:

Lisää luettavaa