Neil Young – Fork in the Road

Autoilurockia – kirjaimellisesti

Neil Youngille tuli sitten tähän väliin tarve tehdä ekoautoilun puolesta puhuva levy. Valitettavaa vain, että musiikillisesti Fork in the Road kuuluu 63-vuotiaan rockvaarin heikoimpiin esityksiin 2000-luvulla.

Fork in the Road on kaikkea muuta kuin tuunattu Young-levy, jos sellaista ylipäänsä on olemassakaan. Vakavahenkisten teostensa ohella herra on aina tykännyt tehdä myös hölmöä kieli poskessa -rockia, ja nyt on taas sinne tänne roiskimisen aika.

Mullan- ja bensantuoksussa piehtaroiva levy tarjoaa parhaimmillaan mukavan räkäistä Ragged Gloryn (1990) tuntua kuin myös tuulahduksia salaa rakastamastani, umpikahjosta Re-ac-torista (1981).

Muutama näppärä automobiiliralli, kuten Fuel Line ja Get Behind the Wheel, ei kuitenkaan riitä nostamaan Fork in the Roadia pois välityösarjasta. Tunnelmat ja sävellykset ovat liian yksipuolisia.

Poikkeuksena mainittakoon herkkä Light a Candle. Youngin akustinen kitara ja Ben Keithin lap steel ovat kuin haukkaus raitista ilmaa pakokaasun täyttämässä parkkihallissa pyörimisen jälkeen.

Youngin huikeaan tuotantoon rinnastettuna Fork in the Road ei silti ansaitse kahta tähteä enempää. Archives-boksia odotellessa.