Olavi Uusivirta: ”Munkit ja nunnat näyttäytyy mulle kadehdittavina. Ei niitä vituta!”

Olavi Uusivirta on vasta 26-vuotias, mutta haaveilee jo luostarielämästä tai vähintäänkin sapattivuodesta. ”On ollut kuukausia, että pitää suihkussa ja paskallakin katsoa kelloa, että kauanko mulla on aikaa tähän”, hän kertoo. ”Se on ihan elämätöntä elämää!”

Teksti: Janne Flinkkilä, kuva: Niko Mitrunen

Olavi Uusivirran edellisen levyn (Minä olen hullu, 2008) teema oli hänen mukaansa perimmäinen yksinäisyys. Se yhdistää kaikkia riippumatta siitä, miten paljon läheisiä ympärillä on.

”Ajatus siitä, että joko minä olen hullu tai kaikki muut ovat hulluja, liittyy seisahtumiseen ja havahtumiseen. Katsoo ihmisiä, jotka kulkee huolestuneet ilmeet kasvoilla, ja yhtäkkiä ymmärtää, ettei ne ole menossa mihinkään”, Uusivirta sanoo ja viittaa ravintolan ikkunan läpi Porvoonkadulle.

”Kaikki on kuin robotteja, jotka on ehdollistettu kulkemaan tiettyyn suuntaan. Yhtäkkiä se näyttää täysin käsittämättömältä ja absurdilta. Silti itsekin löytää itsensä juoksemasta siihen kutosen ratikkaan.”

Joskus Uusivirta haaveilee, että voisi vain hypätä oravanpyörästä ja erakoitua ”johonkin tölliin” pariksi vuodeksi. Ensimmäisen vuoden voisi käyttää vaikka lukemiseen, toisen kirjoittamiseen.

Viime vuosina allakasta ovat joskus loppuneet päivät, kun tiiviit opinnot Teatterikorkeakoulussa ovat törmänneet levyttävän ja keikkailevan lauluntekijän arkeen.

”On ollut kuukausia, että pitää suihkussa ja paskallakin katsoa kelloa, että kauanko mulla on aikaa tähän. Laittaa hoitoaine vähän silleen nopeasti päähän”, Uusivirta naurahtaa ja hinkkaa hätäisesti tukkaansa. ”Se on vittu ihan paskaa”, hän sanoo miltei vihaisesti. ”Ihan elämätöntä elämää!”

Uusivirta kaivaa kassistaan pienen vaaleanpunaisen vihkon, jonka kannessa on valkoinen hevonen.

”Olen yrittänyt opetella sitä, että kieltäydyn ottamasta liikaa hommia. Ostin jopa tällaisen kalenterin, jossa yhdelle päivälle on niin pieni tila, että se näyttää täydeltä, kun siihen on kirjoitettu kaksi asiaa.”

Uusivirta on huono sanomaan ei. Jos on kerrankin vapaa-aikaa, mutta kaveri pyytää esiintymään polttareihin Tervasaareen, eihän siitä voi kieltäytyä, kun kerran asuu ihan lähellä. Siksi hänellä on tapana välillä paeta pidemmäksi aikaa ulkomaille.

”Enkä vittu käy katsomassa nähtävyyksiä”, Uusivirta naurahtaa. ”Roomassakin ois ollut kaiken maailman colosseumeja, mutta mä menin eläintarhaan. Stressi alkaa tykyttää jo ajatuksestakin, että nyt pitäisi nähdä kaikki kuuluisat paikat.”

”Ehkä övereintä on se, että jos lähtee mökille ja ottaa kirjan mukaan, siitäkin tulee olo, että pitäisi nyt lukea sitä kirjaa. Huomaa, että on ehdollistunut tekemisen ja saavuttamisen kautta syntyvään omanarvontuntoon. Sehän on jo sairautta.”

Uusivirta sanoo ymmärtävänsä ihmisiä, jotka menevät Valamon luostariin ja kaksi ensimmäistä päivää itkevät kuolemanpelon kourissa. Yksinäisyyttään ei voi paeta tarttumalla kännykkään, eikä saa edes puhua kellekään.

”Silloin joutuu oikeasti kysymään itseltään, mikä merkitys kaikella hötkyilyllä on. Eikä sillä olekaan mitään merkitystä, ellei sellaista itse sille anna. Kaiken tyhjyys on äärimmäisen raskasta hyväksyä. Mutta kun alkujärkytyksestä pääsee yli, voi oikeasti löytää rauhan.”

Hektinen popkulttuuri on yksi pakokeino. Viihteellä voi vaientaa omat pelkonsa. Toinen on loputon suorittaminen. Oli se sitten urheilua, työntekoa tai mitä tahansa.

”Eksistentiaalinen tyhjyys unohtuu väkisinkin, jos vaikka juoksee maratonin. Ei siinä mieti muuta kuin että tuleeko oksennus. Tai jos tekee raskasta työtä. Kun tulee himaan, mielessä on vain ruoka ja uni. Ei sitä voi tuomita, se on onnellista elämää. Mutta se on erilaista elämää kuin munkilla, joka on paikallaan koko ajan. Joka ei edes… nussi”, Uusivirta tokaisee ja nauraa.

”Munkit ja nunnat näyttäytyy mulle kadehdittavina. Ei niitä vituta! Ei niitä vituta, ettei ne saa rellestää, dokata ja nussia ympäriinsä. Enemmän meitä vituttaa, jotka ollaan täällä.”

”Sitten ihmetellään, miksi ihmiset voi henkisesti pahoin. Miksi kaikki käyttää mielialalääkkeitä, unilääkkeitä, rauhoittavia. Päinvastoin olisi ihme, jos näin ei olisi.”

Lue koko haastattelu Rumbasta 5/10.

Olavi Uusivirta keikalla:
30.4. Lahti, Sibeliustalo (Finlandia-klubi)
6.5. Tampere, Klubi
7.5. Ähtäri, Club B52
8.5. Viitasaari, Pihkuri
13.5. Turku, Klubi
14.5. Forssa, Blue Pool
15.5. Helsinki, Tavastia
27.5. Kuopio, Henry’s Pub
28.5. Joensuu, Kellari
29.5. Imatra, Osmo’s Cosmos Bar