Turisas tien päällä, osa III – miehemme maailmannäyttelyssä

Teknisistä, musiikillisista, ulkopoliittisista, psykofyysissosiaalisista, tuntemattomista ja yleisistä syistä johtuen aika–avaruusjatkumoon tuli ryppy ja reissupäiväkirja Turisas-yhtyeen taannoisesta Aasian-reissusta putosi hetkeksi madonreikään. Nyt raportin kolmas osa on kuitenkin saatu kaivettua maapallon läpi suoraan suomalaiseen internetiin.

Teksti ja kuvat: Olli Vänskä / Turisas

26.5.2010

Aamu koitti aivan liian varhain. Kaikki bändit matkustivat samalla, hyvin aikaisella lennolla Shanghaihin, mutta ammattitaitoiset (joskin krapulaiset) muusikot saatiin kokoon aikataulun mukaisesti.

Matkaan lähdettiin niin aikaisin, että hotelliaamiaiselle nouseminen ei käynyt mielessäkään, joten ruokailu hoidettiin hyvinkin eksoottisessa aamiaispaikassa kentällä. Ei paha.

Lento itsessään sujui taas jossain torkkumisen ja ahdistuksen välitilassa, joka ei ravinnut sielua eikä mieltä. Lisäksi en voi näköjään koskaan kieltäytyä tarjotusta kahvista. Silläkin kuulemma on stimuloiva vaikutus. No, aina ei voi voittaa.

Shanghai, Mao Livehouse

Shanghaihin saavuttiin väsyneenä ja sekaisin. Negativen kaluston määrä herätti ihmetystä, hemmot kun olivat roudanneet toiselle puolelle maailmaa omat bassovahvistimet ja kaikki. Ylikilomaksuilta jampat eivät voineet välttyä. No, olihan siellä lavalla ihan hyvä soundi, ei siinä. Näin monen lennon kanssa riski matkatavaroiden häviämiseen vain oli aika iso, mutta onneksi kaikki kamat taisivat saapua samaan aikaan kuin muusikotkin.

Kyytiä saimme odotella tovin, kiinalaiset isännät juoksuttivat parikymmenpäistä seuruetta pysäköintitasolta toiselle kaikkien kamojen kanssa. Ei paljon naurattanut. Viimein bussin mentävä taso ilmeisesti löytyi, ja pääsimme ulostautumaan kentältä.

Bussi pudotti kamoja klubille ja jatkoi hotellille – tai yritti jatkaa. Sen sijaan jäimme suurelle, torintapaiselle sisäpihalle jumiin, kun kuski ei tiennyt voiko niin korkealla bussilla ajaa ulos porttikongista.

Kiinalaisiahan tunnetusti on aika paljon maailmassa, ja niin myös Shanghaissa, joten bussin taakse kertyi mukava jono. Paikalliset eivät myöskään ole äärimmäisen järjestelmällisiä (eroten muun muassa japanilaisista, kuten saisimme myöhemmin huomata), ja tilanteesta muodostuikin mieletön härdelli.

Viimein jotkut paikalliset kiipesivät tikkaita pitkin bussin katon tasolle ja huutelivat kuskille tietoja siitä, kuinka paljon senttejä oli katon ja holvikaaren väillä. Mahtuihan se lopulta, vaikka paljon ei voinut väliin jäädä tilaa.

Osa porukasta sai ottaa pienet nokoset ja painua sitten takaisin klubille kasaamaan kamoja ja valmistautumaan soundcheckiin, osa sai jäädä hotellille. Itse kuuluin tietenkin ensin mainittuun onnellisten joukkoon.

Pienen koomailun jälkeen jouduimme siis takaisin klubille säätämään laitteiston kanssa. Turisaan tapauksessa soittimien huoltoon kuuluu muun muassa tekoveren ja maalin putsaaminen edellisen keikan jäljiltä.

Kitaran ja basson kohdalla huollon tekee yleensä teknikko, mutta oman viuluni putsaan yleensä itse. Erityisesti jousi tuottaa päänvaivaa: kyseessä on siis ihan perinteinen hevosen jouhilla varustettu kapine, ja mikäli jouhet likaantuvat tai kuluvat liikaa, viulun soundi kärsii. Bändimme keikoilla lentää säännöllisesti melko paljon hikeä ja tekoverta, ja ilman säännöllistä puhdistusta soitto kärsii aika nopeasti.

Lounaaksi saimme paikallista pikaruokaa. Itse olen hyvinkin kaikkiruokainen ja avoin eksotiikalle, mutta kieltämättä jonkun Negativen kaverin ruoasta löytämät lihakimpaleet, joissa oli kiinni mustia karvoja, hiukan epäilyttivät. Hyvää ruokaa silti. Toivottavasti ei ollut koiraa.

Soundcheck saatiin tehtyä ajallaan paikallisten teknikoiden persoonallisesta velttoilusta huolimatta, joten suuntasimme takaisin hotellille koomailemaan taas hetkeksi. Tavallaan otti päähän tuhlata suurin osa päivästä pelkkään nukkumiseen, mutta toisaalta keikat tuppaavat sujumaan paremmin, jos pää toimii edes jotenkin.

Takaisin klubille saavuttiin Before the Dawnin juuri lopettaessa settinsä. Takahuoneessa oli uskomattoman kuumaa ja kosteaa, hyvinkin 35 astetta, ja karvaisten lavakuteiden vetäminen päälle ei juuri houkuttanut.

Negativen vetäessä settiään me hikoilimme ja yritimme maalata naamojamme, hien virratessa kuin Jangtse-joki konsanaan. Lavalle kuitenkin päästiin aikataulussa, ja yleisö oli hyvä, mutta se kuumuus oli oikeasti jotain todella raskasta. Taas niitä hetkiä, jolloin tuli unelmoitua Floridan death metal -skenen tyylisestä univormusta, eli shortseista ja T-paidasta…

No, ääni meinasi loppua hapen mukana, mutta selvittiinhän siitä lopulta voittajina. Paikalle oli runsaslukuisen yleisön lisäksi eksynyt myös pari heppua ilmeisesti työ- ja elinkeinoministeriöstä. Hyvä hyvä.

Suihkuja klubilla ei ollut, joten etenimme klassisen lavuaari- ja italialaisen suihkun kombon avulla kohti hotellia. Ilta sai päätöksensä hyvin eksoottisen ravintolaillallisen muodossa – ei paha, puolenyön jälkeen maksoin ihan tavallisen oloisessa ravintolassa alle 20 € kolmen ruokalajin osteri-härkäsammakko-munariisi-ateriasta. Mielenkiintoinen maa.

Shanghain maailmannäyttely
27.5.2010

Suomen maailmannäyttelypaviljonki.

Seuraavana päivänä oli vuorossa keikka Shanghain maailmannäyttelyssä. Bussimatkalla näimme paljon kaupungista, jota ilmeisesti on uusittu nimenomaan Expoa silmällä pitäen. Komeaa jälkeä, joskin melkoista kosmetiikkaa – kuulemma Pekingissä oli tehty samanlainen kasvojenkohotus olympialaisten alla.

Alue oli huikean kokoinen, mutta saimme jostain syystä taittaa ison osan matkasta jalan. Helteessä instrumenttien kanssa sekin oli aika mahtavaa. Loppumatkan pääsimme matkaamaan näyttelyalueen julkisella bussilla… tai siis, ”pääsimme”, kun pari paikallistakin kaveria tarvitsi näköjään kyytiä.

Viulukotelo toimii ihan hyvänä aseena väkijoukon läpi kulkiessa. Ei saanut organisaatio ihan täysiä pinnoja tästä esityksestä (sama säätö muuten toistui myös illalla, paitsi että silloin suunnaton kaksihenkinen teknikkojoukkomme sai kuljettaa KAIKKI soittokamat jalkaisin ja julkisella bussilla keskeltä aluetta porteille; ei mennyt sekään ihan nappiin suomalaisilta organisaattoreilta, vaikka yleisesti homma toimikin ihan hyvin).

Jengiä oli paljon, ja lava hyvän kokoinen. Esiinnyimme siis Suomen isännöimän Finland Dayn osana Eurooppa-aukiolla; kaikki maat saavat yhden päivän aikana tarjota haluamaansa ohjelmaa julkisesti, ja nyt oli siis armaan kotimaamme vuoro viihdyttää vieraita varsin raskaalla tarjonnalla.

Toki ohjelmaan kuuluivat (pakolliset) Kimmo Pohjoset sekä kevyempi ja jazzahtavampikin puolensa. Klassisen tarjonnan määrästä en sano juuta enkä jaata, vaikka sen puutteesta taidettiin Suomen otsikoissa jotain kiistaakin käydä…

Ravitsimme itseämme monikansallisten riistoketjujen tarjonnalla ja ehdimme katsastaa myös Suomen paviljongin. Itse näin ihan mielenkiintoisen näyttelyn normaalin väen keskellä koettuna, mutta pari muuta kaveria oli kuulemma eksynyt paikalle juuri kun Mato Valtonen veti kutsuvieraille kiertokäyntiä. Kävipä Tarjakin avaamassa tilaisuuden. Maagista.

Stratovariuksen bassotaiteilija Porra oli varta vasten etsinyt tiensä Pohjois-Korean paviljonkiin; ”Paradise for people”. Okei.

Keikka itsessään oli varsin erikoinen. Suurin osa katsojista oli tietenkin aivan normaalia messukansaa, varsinkin kun konserttiin ei myyty erillisiä lippuja. Negativella oli hämmästyttävä joukko faneja, jotka osasivat myös käyttää ääntään; meillä ensikertalaisilla hieman vähemmän, mutta silti varsin tyydyttävästi. Pakko johtua mieskauneudesta, ominaisuus jonka Negativen kanssa selvästi jaamme.

Omalla keikalla yleisö syttyi mukavasti, vaikkei yhteislauluna toteutetun Rasputin-biisin ohjeistus ehkä mennytkään ihan täysin perille. Biisi toimi myös entiselle Sleepy Sleepers -miehelle Mato Valtoselle, joka innostui kunnolla ja hoiti MTV3:n reportterit kuvaamaan hyvän matkan keikkaa. Oli varmaan mielenkiintoista katsottavaa seuraavan päivän Aamu-TV:ssä!

Valtonen hoiti myös sekä meidät että Straton hemmot paviljongin esittelysaunaan keikan jälkeen – kiitos! Vielä kun Arajärven olisi saanut mukaan löylyihin.

Maailmannäyttelyn keikka oli aivan erityinen tilaisuus, ja oli taas kerran hienoa nähdä, että materiaalimme upposi hyvin myös ensikertalaisille. Kiinaan pitää päästä takaisin, ehdottomasti.

Toinen ilta Shanghaissa päättyi hotellin viereisen katukeittiön grillivarras-/ oluttörttöilyyn, jonka jälkiä ehdittiin korjailla vain muutaman tunnin unilla ennen matkaa Tokioon…

Miten sankariemme käy Nipponissa? Lue jatkokertomuksen viimeinen osa vielä ennen heinäkuuta!