Pelkoa ja naurua – Sunn O))) Tavastialla

Helsingissä koettiin ihmeitä 19. tammikuuta, kun savu täytti Tavastian ja kaapumunkit aloittivat helvetillisen metelimessun.

Teksti: Viljami Puustinen

Järkyttävästä pakkasesta ja tiistai-illasta huolimatta rock-klubi oli täynnä. Hämmentävintä oli se, että yleisö pysyi liikkumatta ja hiiskumatta, vaikka lavalta puskeva äänivalli ylitti ajoittain kipukynnyksen.

Savuun ja munkinkaapuihin verhoutunut seattlelainen Sunn O))) ei esittänyt kappaleita, ei soittanut melodioita, vaan tuotti kitaralla ja bassolla matalaa ääntä. Möykkä ajettiin ulos niin kovaa, että se värisytti vaatteita, useimmiten se tuntui myös sisäelimissä.

Sunn O))) on livenä vaikuttava tapaus, jonka ääni aiheuttaa todellista pelkoa: voiko bassotaajuudet tappaa?

Onneksi Sunn O))) tajuaa viihteellisen visuaalisuuden päälle. ”Konsertin” koomisin hetki koettiin, kun yhtyeen vieraileva äänitaiteilija, norjalaisen blackmetal-suuruuden Mayhemin Attila Chisar leikitteli lasersormikkailla.

Tuleeko näistä Marilyn Mansoninkin käyttämistä scifi-hanskoista ensi kesän pimenevien festivaali-iltojen ykköslelu?

Sunn O))):n Helsingin-keikka arvioidaan Rumbassa 2/10.