Pimppiä! Pimppiä! Pimppiä! Nalle Österman irstaili Damian Cullen Bandin keikalla – katso teksti!

Östermalmille kävi hassusti – pimppi vaihtui Damian Cullen Bandiin. Samalla vanha likainen setä valaistui ja ymmärsi, että Yö on Suomen Led Zeppelin. Reportaasi sisältää myös kohupaljastuksen Sööristä sekä selvityksen siitä, millaisesta seksistä Hybrid Children -yhtyeen basisti pitää.

Teksti: Nalle Österman, kuva: Damian Cullen Band

Damian Cullen Band, Suicide Love Boat, Matthau Mikojan
8.4.2010 Helsinki, Alakerta

Juon aamukahvia. Kersantti Karoliina sanoo, että tänään olisi sellainen keikka tiedossa, mistä voisi tarinoida Rumbablogiin.

Jaahas. Mikäköhän keikka on kyseessä?

PMMP:n ilmaiskeikka Grand Casinossa!

Upeeta!

Mahtavaa!

PMMP.

Pimppi.

Tänään saa Pimppiä!

Ja vielä ilmaiseksi!

Ilmaiseksiä.

Pimppi.

Pimppi.

Pimppi.

Tekstiviesti herättää minut kiimasta.

Se tulee Jyrki 69:ltä. Jyrki 69 laulaa yhtyeessä nimeltä The 69 Eyes.

Paljastan tekstiviestin sisällön teille.

Vai paljastanko?

No, okei, paljastetaan.

”Damien Cullen Band.”

Mikä vitun Damien Cullen Band?

Tämä aihe vaatii lisäselvityksiä. Käy ilmi, että Damien Cullen on brittiemigrantti, joka on hiljattain tullut Suomeen Lontoon musiikkiskeneen kyllästyneenä. Hemmon lempinimi on Spider.

Päätän avata tietokoneen ja googlata Damian Cullen Bandin – joka suomentuu tietysti Tami Kullinpääksi – Myspace-sivut. Jyrkin hehkutuksiin on yleensä voinut luottaa.

Silti kaiuttimista tuleva musiikki yllättää vieläkin positiivisemmin. Katurockia, punkkia ja goottirockia yhdistettynä sopivassa suhteessa. Hetkinen, tämähän kuulostaa miltei The 69 Eyesiltä!

Seuraavat neljä tuntia kuluvat kuin siivillä Tami Kullinpään neljän Myspacesta löytyvän biisin parissa. Ei mitään uutta tai omaperäistä auringon alla, mutta yllättävän tarttuvia ja toimivia sävellyksiä.

Opin myös paljon lisää yhtyeestä bändin netistä bongaamani keikkamainoksen yhteydessä julkistetusta tiedotteesta – jota en todellakaan ala näillä liksoilla suomentamaan. Suomentakaa te.

”Irish musician Damian Cullen began his career in 1998 when his band Endorfiends released their début album in Japan and the USA. Amongst others, Endorfiends’ line-up included Dave Tregunna (Lords Of The New Church/Shooting Gallery) and Steve Von Saint (Johnny Thunders and Stiv Bators). At the time Endorfiends was signed up to the same management that represented Guns ‘N’ Roses, Poison and Faster Pussycat. After the demise of Endorfiends Damian has played with renowned musicians such Alvin Gibbs (UK Subs/Iggy Pop), Les Riggs (Cheap And Nasty) and Darrel Bath (Ian Hunter/Dogs D’amour).”

”Disenchanted with the present state of the music scene in London, Damian decided to move to Helsinki, Finland in the fall of 2009, where he rounded up a group of like minded musicians. By November 2009 the Damian Cullen Band was born and débuting at the Seasons of Sounds Festival in Helsinki on New Year’s Day 2010.”

”Damian’s uncanny ability to attract some of Helsinki’s best underground musicians paid off – the Damian Cullen Band has managed to generate an exceptional amount of attention in a astonishingly short period of time.”

Jumalauta!

Lords Of The New Church! Shooting Gallery! Johnny Thunders! Stiv Bators! Guns ‘N’ Roses! Poison! Faster Pussycat! Alvin Gibbs! UK Subs! Iggy Pop! Les Riggs! Cheap And Nasty! Darrel Bath! Ian Hunter! Dogs D’Amour!

Jumalauta!

Aitoa katurockia!

Suoraan Sohosta Suomeen!

SSS.

Sound Storm Shock!

Milloinkohan Johnny Lee Michaelsin Sound Storm Shock tekee comebackin?

Olisi jo korkea aika.

Kersantti Karoliina valittelee vatsakipuja. Suunnitelmat menevät uusiksi.

En lähdekään tänään katsomaan Paula Vesalan ja Mira Luodin tissejä ja perseitä.

Lähden katsomaan aitoa katurockia Nosturin alakertaan!

Kersantti Karoliina antaa minulle luvan poistua kotiarestistani ilman hänen valvovaa katsettaan.

Ohhoh! Saan siis virallisen luvan tiirailla vieraita tissejä ja perseitä!

On tämä orjana olo aika jees.

”Huumeita, viinaa, naisia ja rahaa, maailma on täynnä kaikenlaista pahaa”, kuten tamperelaisen Popedan Pate Mustajärvi toteaisi tähän.

Popeda on tuttu yhtye myös Matthau Mikojanille.

Matthaun edesmennyt isä Arwo Mikkonen soitti Popedassa kitaraa.

Senhän useimmat teistä toki varmasti tiesivätkin.

Edellisviikolla helsinkiläinen Nalle Österman kävi katsomassa stadilaista katurockia Andy McCoyn akustisen keikan muodossa Tampereen Vastavirralla.

Tällä viikolla tamperelainen Matthau Mikojan tuo vastavuoroisesti tamperelaista katurockia helsinkiläisten ja Nalle Östermanin ihmeteltäväksi Nosturin Alakertaan.

Same difference.

Ei mene huonosti.

Pakkohan tämä ihme on todistaa.

Jälleen kerran.

Kello on 21.35. Matthaun piti aloittaa keikkansa jo viisi minuuttia sitten. On aikaa tiirailla ympärilleen. Salissa on noin viisikymmentä nuorta tyttöä ja heitä kohden viisi kundia.

Suhdeluku on siis 10/1.

Tissejä ja perseitä silmänkantamattomiin!

Pimppiä!

Pimppiä!

Pimppiä!

Tunnen oloni irstaaksi vanhaksi likaiseksi sedäksi vilkuillessani näitä nuoria nymfejä, joista suurin osa on todennäköisesti vasta hiljan ylittänyt rajan täysi-ikäisyyden oikealle puolen.

Mieleen tulee se eräs suomalainen hevirumpali, joka takavuosina teki lähempää tuttavuutta eräällä festivaalilla erään nuoren 16-vuotiaan nymfin kanssa. Tai näin rumpali ainakin luuli niillä tiedoilla, mitä nymfi hänelle syötti.

Kun seuraavaksi yhteyttä ottivat äiti, virkavalta ja sosiaaliviranomaiset haasteen muodossa, kävi ilmi, että neito olikin vasta kaksitoista.

Voi rähmä!

Kuinkakohan moni näistä neidoista on liikkeellä isosiskonsa tai feikatuilla papereilla?

God gave rock’n roll to you! I love rock’n roll! Let’s go through the wall! Kun kitara soi, ei itkeä saa!

Erityisesti eräs sekopään oloinen nuori neito vaaleanpunaisessa satiinitakissaan ja massiivisessa tukkalaitteessaan kiinnittää huomioni. Päätän kutsua häntä Pehkoksi. Hänen blondi hiuspehkonsa ja suuret silmänsä tuovat mieleen nuoren Michael Monroen. Neito suorastaan vangitsee katseeni. Olen lumottu. Kirottu minä. Nyt minulla ei ole edes Raamattua turvanani. Apua! Likaiset ajatukset täyttävät mieleni. Yritän huuhdella ne pois oluella.

Tuhma poika.

Hyi olkoon!

Likainen vanha setä.

Yäk!

Matthau nousee lauteille. Matthau on hieno mies. En halua arvailla, onko tuo lavalla laulava ja kitaraa kurittava kaveri kova panemaan vai ei, mutta veikkaan että onhan hänen pakko olla.

Onhan hän rocktähti.

Tamperelainen rocktähti.

Aivan kuten Pate Mustajärvi.

Matthaun mustaan kitarahihnaan on painettu valkoisilla isoilla tikkukirjaimilla kolme kirjainta pystysuorassa.

Ne kirjaimet ovat:
S
E
X

Jumalauta! Matthau tekee kunniaa Neumannin vanhalle S.E.X.-yhtyeelle! Vai onko tässä takana sittenkin takana jotakin muuta? Yrittääkö Matthau vietellä yleisön orgioihin?

Suhdeluku 10/1.

Olen huolissani mieskuntoni puolesta. Miten itselleni moisissa orgioissa kävisi?

Luultavasti huonosti.

Jostakin mieleeni juolahtaa Hybrid Childrenin haastattelu edesmenneessä punklehti Pillussa. Siinä oli hyvä lehti. Kyseisen lehden Hybäreiden haastattelussa bändin basisti Pale heitti kuolemattoman kommentin kysymykseen, ”millaisesta seksistä pidät”.

”Hyvästä seksistä. Jotakin suihinottoa ja takaapäin vetoa. Ja… Siinähän sitä jo onkin.”

Sitten viime näkemän on Matthaulla vaihtunut basisti. Ennen bändissä nelikielistä kuritti Teemu Broman, myös Topi Sorsakosken yhtyeestä tuttu veitikka. Nyt tilalle on vaihtunut joku hippi. Näillä liksoilla ei googlailla.

Tiedä sitten, johtuuko kaikki Matthaun seksiä tihkuvasta kitarahihnasta, nuorten naisten määrästä, kokoonpanovaihdoksesta tai Lontoosta ostamastani borsalinosta, mutta Alakerrassa Matthau vetää hienoimman keikkansa, mitä olen bändiltä tähän mennessä nähnyt!

Trio soi hienosti balanssissa, setin rakenne toimii ja myös soundit ovat kohdallaan. Oikeastaan ensimmäistä kertaa huomaan, kuinka paljon hienoja melodioita Matti on onnistunut ujuttamaan biiseihinsä. Coverit (Billy Idolin Don’t Need A Gun ja GNR:n Paradise City) viihdyttävät, mutta tuntuvat jotenkin tarpeettomilta.

Hyvä Matti! Hyvä Manse! Hyvä Poko!

Mimmit joraavat, äijät juovat kaljaa. Häppäri on voimassa kymmeneen asti.

Myös Sir Christusta näyttää hymyilyttävän. Sööri seisoo katsomassa veljensä edesottamuksia kahden naisen kanssa. Tyttöystävänsä ja Silke Yli-Sirniön.

Pimppiä!

Silke Yli-Sirniö on hieno nainen. Ei voi olla läpeensä huono promoottori ja tiedottaja, jos on saanut aikoinaan hoitaakseen muun muassa HIMin, Nightwishin, Lordin, 69 Eyesin ja Waltarin läpimurtoja Saksassa. Sieltä Waltarin leiristähän se tätä nykyä entinen aviomieskin aikoinaan löytyi.

Antakaa Silkelle rakkautta, hän on ansainnut sitä.

Tänään Silke on tullut katsomaan omien suojattiensa Suicide Love Boatin edesottamuksia. Laskut on maksettava.

Päätän siirtyä pihalle röökille. Erään tuhkakupin ympärillä seisovat Silke ja Söörin ystävätär sauhuttelemassa ja rupattelemassa keskenään.

”Christus told me he would never move to Helsinki, but then he came to my place. And already after a week he said, ’Ok, I’m moving to Helsinki!'”

Silkeä naurattaa.

”Maybe in a couple of years we will move to London.”

”Oh, really?”

”Yeah, I plan on continuing my studies there. Right now I am a clothing designer. We have been talking with Christus that he would move together with me.”

Sisätiloissa Sööri näyttää hyväkuntoiselta ja iloiselta. Se tekee minutkin kovin iloiseksi. Vielä pari vuotta sitten asian laita ei ollut näin. Nyt Söörillä on uusi bändi, The Salvation, ja nähtävästi myös uusi, ihana nainen.

The Salvation, Pelastus. Me kaikki tarvitsemme pelastusta. Jotkut pelastuvat Jumalan, toiset Jumalattarien ansiosta.

Ajattelen mielessani Kersantti Karoliinaa. Naisissa on voimaa!

Muistelen joskus näkemiäni paitatekstejä: ”Rock’n roll pelasti minut Jeesukselta.”

Stratovariuksesta tuttu kitaristi Timo Tolkki kantoi puolestaan aikoinaan yllään tekstiiliä, jonka etupuolella luki ”Jeesus tulee” ja selässä ”Jeesus menee”.

Se nauratti.

Sir Christusta naurattaa myös. Sööri ja Matthau halaavat Matthaun keikan jälkeen.

Hienoa, että veljesten välit ovat kunnossa.

Päätän mennä röökille. Pehko on kavereidensa kanssa myös röökillä. Päätän uida liiveihin viattomalla tulenpummauskysymyksellä. Ei mene läpi. Tunnen oloni kiusaantuneeksi. Päätän uida takavasemmalle.

Kuulen sivukorvalla rokkarin keskustelevan Damien Cullen Bandista erään pariskunnan kanssa. Päätän työntää lusikkani soppaan.

”Sä muistutat jotenkin Nalle Östermania”, roku heittää.

Niin, se johtuu siitä, että olen Österman, Nalle Österman.

Östermalmi.

Käy ilmi, että sälli on T.T. Tuominen, tuuraava kitaristi-taustalaulaja Suicide Love Boatissa.

T.T.T.!

Timo Tolkin vanha studio Herttoniemessä!

Tolkista muistuu mieleen kuulemani hauska tarina Helsinki-Vantaan lentoasemalta, kun Tolkki oli vielä Stratovariuksessa.

Timot Tolkki ja Kotipelto sekä silloinen basisti Jari Kainulainen olivat lähdössä keikalle jonnekin pitkälle maamme rajojen ulkopuolelle. Kaverit olivat jo rajusti myöhässä, joten lentokentähenkilökunta kuulutti kolmikkoa kiirehtimään portille.

”Matkustajat Kainulainen, Kotipelto ja Tölkki, pyydämme teitä siirtymään välittömästi portille 32, kone lähtee. Matkustajat Kainulainen, Kotipelto ja Tölkki.”

Portille kiirehtimisen sijaan Tolkki päättää lähteä läheiselle palvelutiskille rähisemään.

”Ilmoittakaa sille kuuluttajalle, että mun nimi on Tolkki, ei Tölkki! Nimi on Tolkki!”

Matka jatkuu.

”Kirjoitatko vielä niitä levyarvosteluja Soundiin? Se oli hieno se yksi levyarvostelu, mikä se nyt oli… Feiled-yhtyeestä! Midnight Perse!”

Niin oli. Niin hieno, että yhtyeen solisti Anton Laurila yritti hoitaa blogikirjoittajallenne kenkää syöttämällä valheita Soundin päätoimittajalle Timo Kanervalle. Lähtönihän tapahtui täysin muista syistä.

Myöhemmin Laurila on tullut uskoon ja muuttunut jälleen hienoksi mieheksi. Auttoihan laupias samarialainen miestä hädässä lainaamalla haitsutelinettä hajonneen tilalle Louhela Jameissa viime vuonna.

Ki-tois!

Hyvä uskovainen, a good christian.

Käy ilmi, että Tuominen laulaa ja liidaa omaa Clefsnake-bändiään.

”Ota tuosta meidän cd. Olisi hienoa, jos voisit haukkua meidät joskus samalla tavoin kuin Feiledin!”

Jaahas. Haukut ansaitaan, ei niitä tilata tuosta noin vain.

Mutta valitettavasti Suicide Love Boat ei vakuuta.

Kuiskaan Silke Yli-Sirniölle, että bändi yrittää liikaa eikä biisimateriaali vakuuta. Näillä eväillä ei kirjoiteta suomalaisen rockin historiaa – ainakaan vielä.

Eikä kirjoiteta myöskään Clefsnakella.

”Let’s go for a smoke. Oh my God, did you look at those chicks. Oh fuck, in the Eighties we used to have class, but these girls… oh my God!”, Silke Yli-Sirniö pyörittelee päätään.

Katselen ympärilleni. Totta tosiaan. Nämä tytöt eivät kisaile ”Huippumalli haussa”-skabassa. Mutta näyttäisi siltä, että Hellsinki Sleaze-skene elää ja voi hyvin. Tässä vaiheessa salissa on varmasti jo sata ihmistä.

Ehkä nämä tytöt ovat tykänneet katsoa enemmän Sex Pistolsin ja Johnny Thundersin videoita kuin vaikkapa Kissin All Hell Breaks Loose -promopätkää, jolla Silke Yli-Sirniö esiintyy.

Pimppiä!

Takaisin sisätiloissa Misty Fingez poimii minut yleisöstä. Hän on Damian Cullen Bandin toinen kitaristi, tuttu edesmenneestä PSG:stä.

”Nalle, mennään röökille. Mä haluan esitellä sut Spiderille.”

Kättelemme. Spider muistuttaa ulkonäöllisesti The Curen Robert Smithiä, mutta kuulostaa Misfitsin Michale Gravesilta.

”Hey, we have some issues with our drummer. Do you know anyone who could help?”

Lupaan harkita asiaa. Olen kuullut tuon kysymyksen joskus ennenkin.

Spider haluaa heittää minulle Damian Cullen Bandin cd:n.

Ki-tois!

Bäkkäriltä löytyy iloinen yllätys! Pehkohan se siinä!

Pimppiä!

Päätän esittäytyä.

”Nancy.”

Uijjui! Sid ja Nancy! Vaan missä on Sid?

Ei ainakaan tässä ruhossa.

Kerron Spiderille terveiset Jyrkiltä. Nancy innostuu.

”Mä näin Jyrkin viimeks Bäkkäri-baarissa. Oli tosi ihqua kun yhtäkkiä joku koputti mua selkään ja kysyi, mistä mä oon saanu tän takin. Kun mä käännyin, siinä oli Jyrki! Mä olin ihan iik ja kääk! Apua!”

Wau!

”Ok, girl, can you leave, we gotta talk.”

Nancy poistuu.

Juttelemme Spiderin kanssa.

Spideristä huokuu brittiläistä charmia, eleganssia ja huliganismia.

Aito katurockari siis.

Kello on 23.47.

Lavalle astelee Damian Cullen Band.

Mutta oi ja voi!

Jos Myspace-näytteillään Tami Kullinpää kuulosti kelpo goottihenkiseltä katurockilta, runnoo rumpali nyt mutkat suoriksi, tehden musiikista Misfitsiä. Eihän Misfitsissä mitään vikaa ole, mutta Spiderin kappaleissa on aineksia myös moniulotteisempaan ilmaisuun.

Kuiskaan Silkelle, että onneksi tämä ei ollut ensivaikutelmani bändistä.

”Hey, HIM used to play this as a cover as well.”

Kappale on Ramonesin Poison Heart. Tami Kullinpään cd:ltä löytyy myös versio Chris Isaakin Wicked Gamesta.

I wonder where that idea came from?

Damien Cullen Bandin setin viimeisenä kappaleena kuullaan lisää covereita. Mutta tällä kertaa kyseessä ei ole mikä tahansa lainaveto, vaan englanninkielinen versio Pelle Miljoonan kappaleesta Tahdon rakastella sinua!

”Baby, I wanna make love to you, hey baby, I wanna make love to you, do you wanna, love me too.”

Tämähän toimii!

Muistelen muita suomenkielisiä biisejä, joista voisi saada mukavan kuuloiset englanninkieliset versiot.

”Baby, I’m on my way to Alabama, let’s go together to the bakery, I’m on my way to Alabama, ’cos the baking master I am, the baking master I am, oh yeah!”

”Tia-maria, I miss you so, Tia-maria, I’m so alone, Tia-maria, I miss you so, Tia-maria, you stay in my dreams, Tia-maria, in my dreams.”

Kummastelen, miksi kukaan Suomessa ole vielä kääntänyt Yö-yhtyeen tuotantoa englanniksi. Yö-yhtye, The Night. Legenda-kokoelma, Legend. Ihan Zeppeliniä. Laulu jää todellakin pystyyn.

Yö on Suomen Led Zeppelin!

Halleluja!

Koko Yö-yhtyeen Legenda-kokoelma englanniksi käännettynä möisi varmasti vähintään yhtä paljon kuin Led Zeppelinin koko tuotanto. Tässä on takuuvarma myyntihitti!

Annan viisi tähteä (five stars!) varmasti sille, joka ottaa tämän urakan kontolleen. Kelatkaa nyt, hei, kriitikko antaa viisi tähteä jo kättelyssä! Tämän on oltava kova juttu! Varsinkin nyt, kun Led Zeppelin arpoo comebackiaan, niin Suomen Led Zeppelin, Yö-yhtye sen kun porskuttaa.

Seuraavassa The Night-yhtyeen Legend-kokoelman biisilista.

CD 1: ”Tia-Maria / Take Me Everywhere And Anywhere / Song For Love / Fragile / Man’s Road / Dirty Legends part 1 / Choir Girl / Queen Of The Streets / Only One Man Can Raise The Storm / Glass Eye / Golden Wing / Black Days Can Be Left Behind / Song For Both Of Us / Broken Angel / Mystery / Son Of Man / A Moment Together / Here Comes The Night”
CD 2: ”Swan Song / Receiving The Night / So Much We Trusted You / I Can’t Forget About You / Stay Until 6 AM / He Dances With Angels / Vagabond Boy / You Can’t Live Out Of Love / Finland Bailas / Guided By A Spring Road / Satellites / Mona / Angelique / Moon Madness / For An Angel / I Couldn’t Bring You To The Clouds / Boys / The Kings Die On Sundays”

Ihan Zeppeliniä!

Seuraavaksi te odotatte minun sanovan, että Olli Lindholm on Suomen Robert Plant.

En sano.

Sanokaa te.

Pelle Miljoona -coverin jälkeen rumpali potkii kannusetin kumoon.

Hyvä meininki!

”Mitä pidit?”, kysyy tiukkaan nahkahameeseen, seksikkäisiin sukkahousuihin ja tiukkaan toppiin sonnustautunut basisti Heidi minulta keikan jälkeen.

Pimppiä!

Totean, että toki bändillä on oikeus runnoa biisit Misfitsiksi, mikäli se tuntuu oikealta, mutta Spiderin biiseissä olisi niin paljon enemmän potentiaalia.

”Spiderillä on noin 30–40 biisiä plakkarissa.”

Kehun myös Heidin lavaesiintymistä, mutta yleisön kanssa olisi voinut flirttailla vielä enemmän.

”Ai vielä enemmän?”

Hey, girl, as Andy McCoy would put it, too much ain’t enough!

Taksimatkalla takaisin Kallioon vieressäni istuva Silke Yli-Sirniö kertoo minulle tarinoita HIMin juuri käynnissä olevalta Yhdysvaltain-kiertueelta. Kuulemani tarinat tekevät minut surulliseksi. En viitsi kuitenkaan kertoa julkisesti enempää. Jotkut asiat on parempi pitää omana tietonaan.

Koska olen täynnä rakkautta, päätän lähettää suomalaisille rakkausmetallin lähettiläille rakkautta. Avaan taksin ikkunan.

Pitkä hönkäys.

Puuuuuuhhhhh!

Näen höyryävän hengitykseni poistuvan ikkunasta ja saavan siivet.

From Kallio to America with love.