”Pojat pääsi lavalle” – Iconcrash Semifinalissa

Iconcrash kirjaimellisesti häikäisi Auroora Vihervallin Enochian Devices -levynsä julkistuskeikalla. Häikäistyminen ei tosin johtunut musiikista.

Iconcrash
4.6.2010 Helsinki, Semifinal

Teksti: Auroora Vihervalli, kuva: Riina Honkimäki

Taustalla keikkuu vihreä Jeesus ristillä. Kaverikseen hän saa Neitsyt Marian, kryptisiä koodeja ja arvoituksia. Helsinkiläinen Iconcrash laulaa uudella Enochian Devices -levyllään henkimaailmasta parisuhteiden sijaan, ja tämäniltaisten levyjulkkareiden videoshow on idioottivarma muistutus siitä.

Semifinal on täynnä bändin perheenjäseniä ja ystäviä. Heidät huomioidaan heti välispiikissä. Siinä ei ole mitään pahaa, että ystävät ja perheet kannustavat Iconcrashin uraa. Päinvastoin, sehän on hienoa! Mutta valitettavasti bändi on asennoitunut soittamaan vain eturivissä kannustaville äideille ja ystäville. ”Tässä me nyt vähän soitellaan, siistiä, että olette täällä” -tyylinen asenne ei vakuuta niitä, jotka eivät kuulu soittajien lähipiiriin.

”Pojat pääsi lavalle!” ystävä karjaisee kesken keikan. Äänessä on ylpeyttä mutta myös rahtunen vittuilua. Itse asiassa huudahdus summaa yhteen koko illan. Siitä tässä on kyse: pojat ovat päässeet lavalle. Siellä vain ei osata olla.

Lavaesiintyminen on koko yhtyeellä jäykkää kitaristia lukuun ottamatta. Jos liikettä nähdään, se on kammoksuttavan opetellun oloista. Kun basisti menee kyhnäämään laulajan kylkeen, tarkoituksena lienee ollut intensiivinen jammaussessio. Tarkoitukseen se kuitenkin jää.

Kaikki biisit kuulostavat samalta, mutta äidit ja isät osoittavat suosiotaan kappaleiden välissä innokkaasti. Jotenkin meno savukoneineen tuo mieleen 90-luvun The Rasmuksen. Ainoa ero on se, että Iconcrash ei soita hittejä, koska niitä ei ole.

Ysäri tulee mieleen myös valotekniikasta. Alkeellinen strobovalon käyttö saa parhaimmatkin ystävät irvistämään. Kun yleisöä ei saada sokaistumaan musiikilla, se tehdään kirjaimellisesti stroboilla. Vaivalloiseen esitykseen lisättynä lopputulos on hapuileva.

Yhdessä vaiheessa lavalla sekoillaan soittojärjestyksen kanssa. Hämmennystä selvitettäessä ystävä heittää taas läppää osuen uudestaan asian ytimeen: ”Kuka tän on käsikirjoittanu?”

Kaikki nauravat, vaikkei ehkä pitäisi. Sillä vastaus on selvä: ei kukaan.