Positivus-blogi I: ”Täällä on lämpöä ihmiselle.”

Rumban Oskari Onninen pakkautui AirBalticiin ja lähti todistamaan, kuinka latvialaiset pieksevät suomalaisia miten tahtovat ihmisystävällisen festivaalin järjestämisessä.

Positivus Festival 2010
16–17.7.
Salacgriva, Latvia

Teksti: Oskari Onninen
Kuvat: Santeri Sarkola

Suomalaisilla on lähifestivaali, josta he eivät tiedä. Nimittäin Positivus, joka järjestetään Latviassa aivan Viron rajan tuntumassa, Via Baltican varrella Salacgrivassa.

Suomalaisia ei ole festivaalin sijainnista (vajaa 200km Tallinnasta) huolimatta tullut toistaiseksi vastaan yhtäkään. Syytä olisi. Positivus on nimittäin lipuiltaan ja hintatasoltaan edullinen, pääesiintyjiltään huippumielenkiintoinen ja erinomaisesti  sekä täysin yleisön viihtyvyyden ehdoilla rakennettu festivaali.

No verrataan. Kahden päivän lippu leirinnällä maksaa alle 50 euroa, yhdeksi päiväksi pääsee noin 25 eurolla – sattuneista syistä en googlaa varsinaisia hintoja. Ja varsinaisen festivaalipäivän pääesiintyjinä ovat Muse ja Scissor Sisters, jotka lyövät jokaisella mittarilla kevyesti laudalta esimerkiksi Ruisrockin Ozzyn (eli siis latvialaisittain Ozija Osbornan) ja Slashin tai Provinssin 30 Seconds to Marsin ja Rammsteinin.

Lipun hintojen vuoksi olisi melkeinpä halvempaa lähteä kimppakyydillä Latviaan katsomaan Musea kuin hilpaista maanantaina Kaisaniemen puistoon.

Toisekseen, Positivus on mainio pakopaikka myös niille, joita ärsyttää isojen Suomi-festareiden kohtuuttomuuksiin paisunut metallipainotus. Kyllä heviä toki Latviassakin kuullaan, mutta vähemmän ja monipuolisemmalla painotuksella. Sen sijaan post-rock on genrenä hyvinkin runsaasti edustettuna.

Puhumattakaan hintatasosta. Mainion festarikebabin saa parilla latilla, eli vajaalla kolmella eurolla. Puolen litran olut maksaa noin 2,20 euroa ja jekkuredbull noin 3,60 euroa. Niin, eikä niitä kaljahäkkejä tai juomajonoja tosiaan ole.

Festivaalin ainoan suomalaisesiintyjän Jessen toista puoliskoa, Kalifornia-Kekeä siteeratakseni: ”Suomi on kieltojen ja tylsyyksien maa.” – ainakin festareiden suhteen.

Festarialueelta löytyy mäntymetsään rakennettu riippumattokeidas, telttoja, joissa pääsee maksutta pelaamaan retropelikonsoleita tai Wiitä porukalla, ja alueen yksi sivu on kokonaisuudessaan Itämereen rajoittuvaa hiekkarantaa.

Suorastaan nerokas keksintö on myös, että pienet lavat muutetaan keikkojen roudauksen ajaksi klubeiksi dj-vieraineen. Suomessa moista taitaa harrastaa vain Ilosaari reggaediskoineen. Positivuksessa bilelavoja on kuitenkin neljä, joista yksi sijaitsee Itämeren rantahietikolla. Systeemi pitää huolen siitä, että kaikilla lavoilla suurimpia lukuun ottamatta toiminta jatkuu taukoamatta.

Helteisen päivän ensimmäinen positiivinen yllätys oli virolainen Bad Apples, joka soitti Belle & Sebastianista ja The Smithsistä muistuttavaa kitarapoppia mies- ja naislaulajan voimin. Pääosan lauluvastuusta hoitavan Henriks Essen ääni on lisäksi mitä mainioin yhdistelmä Morrisseytä ja Jens Lekmania. Myös biisipuoli nousi reilusti plussan puolelle.

Juuri Bad Applesia katsellessa tuli ihmeteltyä, miksi Suomeen raahataan kaiken maailman ruotsalaista blogisontaa, mutta Viron indieskene on sivuutettu lähes kokonaan. Ja muutenkin virolainen musiikki tuntuu edelleen Metsatöllin synonyymiltä keskiverron suomalaisen musanörtin korvassa. Miksi?

Liettualainen ja Baltiassa ilmeisen suurta suosiota nauttiva Happyendless puolestaan oli suurta yleisöä ilmiselvästi kosiskelevaa konesävyistä vaihtoehtorockia. Bändillä oli allekirjoittaneelle täysin tuntematon hitti, jonka pärähtäessä soimaan kymmenittäin ihmisiä alkoi virrata lavan edustalle tanssimaan.

Latvialainen Alise Joste herätti hilpeyttä totaalisen latviankielisen festarioppaan artisti-infollaan. Latviassa on nimittäin tapana kääntää myös nimet tekstistä. Siispä Josten vaikutteiksi listautuivat lauluntekijät ”Tori Amosu”, ”Ani Difranko” ”Niku Dreiku” ja ”Eliotu Smitu”. Nokkelammat tietävät varmasti kenestä onkaan kyse.

Juuri infon mukaiselta yksinään kitaraa soittanut, arviolta parikymppinen Joste kuulostikin. Eniten hänen kunnianhimoisiin sointurakenteisiin nojanneet folk-kappaleensa muistuttivat PJ Harveyn White Chalk -albumia kitaralla esitettynä. Huippuhurmaavaa oli myös, kuinka Joste punastui ja meni aivan sekaisin saatuaan yleisöltä valtavat aplodit. Ja tästä innostuneena seuraavan biisin jälkeen taputettiinkin sitten entistäkin kovemmin. Sympaattista, kaunista ja jälleen kerran Suomeen tuonnin arvoista.

Josten jälkeen ehti kurkata hetken Jessen keikkaa Red Bull Music Academy –lavalla, jonka edustalla toimii käytännössä disko valoineen. Väkeä ei ollut erityisen paljoa katsomassa suomalaisedustusta, mutta ne muutamat kymmenet tytöt tanssivatkin sitten senkin edestä.

Päivän kovin juttu oli kuitenkin latvialainen Mona De Bo. Lavalla oli kuusi ihmistä, rumpusetti, pasuuna, käyrätorvi ja kaksi kitaraa. Niiden lopputulemana kuultiin Sunn O))):n dronesta, Earthin avantgarde-metallista ja kitaramelusta vaikutteita saanutta taidemusiikkia. Kaikkien perinteisten muotojen sijaan Mona De Bo laittoi enemmänkin ääniä toistensa perään ja sai nämä abstraktit rytmit ja äänet kuulostamaan häikäisevän hienoilta avantgarde-rakennelmilta.

Bändin sielu oli sen kitaristi Edgars Rubenis, joka riuhtoi huipputaitavasti murinaa ulos kepistään ja näytti  jatkuvasti siltä kuin hän huutaisi.

Tässä olisi maailman kärkibändi lajissaan, jos sen vain saisi kaivettua Latviasta ihmisten ja erityisesti alan musiikkilehtien tietoisuuteen. Ja edes Suomeen keikalle. Mona De Bon kakkoslevyn saa ladattua ilmaiseksi yhtyeen kotisivuilta.

Järjestäjät toki ilmoittivat myös, että perjantai on festivaalin lämmittelypäivä. Siitä huolimatta ihmettelin hieman, kun pääesiintyjäksi oli listattu Unkle, jonka piti olla vaikea pystyä täyttämään Musen jättilavaa tai edes illan finaalislottia.

Olin väärässä. Latvialaisyleisö tarjosi bändille tervetulotoivotukseksi valtavan huuto- ja yhteislaulumyräkän. Ja samaten Unklen musiikki olikin voimakasta ja jyhkeää vaihtoehtorockia triphoppailun ja downtempohimmailun sijaan.

Sitä siis bändin James Lavelle tarkoitti aiemmin illalla pitämässään lehdistötilaisuudessa, jossa hän ilmoitti Unklen esiintyvän kirjaimellisesti livenä.

Unklen vielä jatkaessa keikkaansa oli hyvä lähteä tsekkaamaan illan rantabileiden laatu, jossa ei juuri valittamista ollut. Sadat ihmiset tanssivat hiestä märkinä helteisessä baltialaisessa kesäyössä, auringon laskettua Itämeressä siintävään horisonttiin.

Lauantaina on luvassa jälleen kasa balttibändejä sekä huikea pääesiintyjäkaksikko Muse ja Scissor Sisters, joista jälkimmäisen I Don’t Feel Like Dancing -biisi sekoitti jo perjantain diskoissa väen aivan täysin. Ennen sitä siteeraan kuitenkin siteeraan Kalifornia-Kekeltä yöllä saamaani ja kaiken Positivuksesta kiteyttävää tekstiviestiä.

Ihan uskomaton festivaali. Housea rannalla äidinmaidon lämpöisessä vedessä, hyvät tanssit kesäyössä bailaten ja oma keikka oli mahtava. Toista se on Suomen festareilla. Tääl on lämpöä ihmiselle.

Väsymyksen iskiessä pääsee makoilemaan riippumattokeitaaseen
Mona Be Don kitaristi Edgars Rubiens vastasi päivän parhaasta yksilösuorituksesta ja keikasta.
Unkle toi lavalle useita vierailevia laulajia. Tässä joku heistä.
Madchester latvialaisittain. Lavalla Happy Mondays.
Latvialaiseen festarieuforiaan ei paitaa tarvita.