Positivus-blogi II: Saksisiskot tanssittaa parhaiten

Rumban Oskari Onninen oli edelleenkin totaalisen haltioitunut latvialaisesta festarimeiningistä, kun helteen hellimä Positivus sai jatkoa lauantaina. Balttiyllättäjien lisäksi lavalla nähtiin Scissor Sisters ja Muse, joista ensimmäinen hurmasi ja jälkimmäinen floppasi.

Positivus Festival 2010
16–17.7.
Salacgriva, Latvia

Teksti: Oskari Onninen
Kuvat: Santeri Sarkola

Hotellihuone oli kuin sauna, vaikka ilmastointilaite pöhötti läpi yön. Kotoisa hellehelvetti piinasi myös Riikaa, jossa kuumuus oikein velloi kaduilla.

Kun selvisimme Baltian suurimmasta kaupungista tuskanhikisenä nukutun yön jälkeen takaisin Baltian suurimmalle festivaalille, ei voinut kuin kiittää Itämereltä puhaltanutta miellyttävää tuulenvirettä, joka teki festivaalisäästä poikkeuksellisen mukavan.

Muuten Positivus-matkaajalle ei voi varauksetta suositella majoittumista Riikaan. Puolentoista tunnin matkustus päivittäin on unipoliittisesti yllättävän rankkaa, joskin varsin kohtuullisen hintaista myös taksilla.

Jos välttämättä hotellimajoitus Positivuksessa kiinnostaa, niin suosittelen tsekkaamaan läheisiä pikkukyliä Viron ja Latvian rajan molemmilta puolin. Silloin matkustuskustannukset jäävät taksillakin olemattomiksi, kun 10 kilometrin matkan hinta on Latviassa noin 10 euroa.

Käytännössä puolentoista päivän mittainen festivaali on kuitenkin varsin helppo ja kevyt hoitaa teltassa, jos vain säät ovat suotuisat. Leirintäalueelle pääsy maksaa muutaman euron ekstraa festarilippuun. Aivan toista kuin Suomen festareiden telttailukustannukset siis.

Jos perjantaina ihmiset vasta saapuivat hiljalleen festaripaikalle, lauantaina oli täysi tungos päällä. Tämä näkyi kaikissa mahdollisissa jonoissa, joissa sai jo odotellakin hetkittäin. Mitään hälyttävää hidastelua ei silti koettu.

Päivän ensimmäinen bänditsekkaus, venäläinen Everything Is Made in China soitti festarin kakkoslavalla iltapäivällä. Suomessakin useaan otteeseen nähty yhtye muistutti ennen kaikkea The Twilight Sadia soittaessaan post-rockin ja suureellisen stadionrockin hybridiä. Nämä maalailut toimivat monin paikoin komeasti, mutta välillä venäläisbändi lipsahti kehnon Placeboa matkivan vaihtoehtopäästelyn puolelle.

Uusien tuttavuuksien ihmettely ei tuonut muutenkaan vastaavia helmiä kuin edellisenä päivänä. Paikallinen Tribes of the City oli keskinkertaista shoegazeilua. Brittiläisen Ten Bearsin tanssi-indie ja irlantilaisen And So I Watch You From Afarin post-metallia ja Mastodon-kikkailua yhdistävä jymistely olivat puolestaan aivan väärässä paikassa päälavalla

Päivän ensimmäisen todellisen pääesiintyjän Scissor Sistersin keikka paljastui loistavaksi jo siinä vaiheessa, kun bändillä oli taustakankaanaan massiiviseen kokoon venytetty uutuuslevy Night Workin pyllykansi.

Scissor Sisters on takuuvarma festaribändi. Sen katalogista ei tarvitse tuntea kuin hitit, ja silti bändi tanssittaa ja viihdyttää keikan alusta loppuun. Lisäksi yhtyeen keulakuvat Jake Shears ja Ana Matronic ovat poikkeuksellisen taitavia esiintyjiä.
Rammsteinin Till Lindemannin ruipeloversiota kostuumiaan myöten muistuttanut Shears oli pukeutunut tiukkaan ja avonaiseen nahkahaalariin, joka yllään hän marssi ja loikki ympäri lavaa keikistelemässä ja pyllistelemässä.

Matronic puolestaan keskittyi heiluttelemaan nahkamekkoaan ja esittelemään taitojaan muun muassa mikrofonifellaatiossa. Hän jäi kuitenkin auttamattomasti kollegansa varjoon, mitä tulee karismaattiseen säteilyyn.

Vaikka Suomen nykyiselle suvaitsevaisuusilmapiirille bändin seksuaalisuus on varmasti liikaa, tiedustelen voitaisiinko saksisiskot saada esiintymään kristillisdemokraattien puoluekokoukseen? Tai edes Senaatintorille?

Jukka Takaloa ei coveroitu, vaikka aihetta olisi ollut. Silti bändillä oli huippubiisejä vaikka muille jakaa. Yleisö pistettiin sekaisin lukuisia kertoja, kun saksisiskot räiskivät ilmoille I Don’t Feel like Dancingin, Take Your Maman, Lauran ja Fire with Firen kaltaisia hittejä.

Puhumattakaan typerryttävän nerokkaasta Comfortably Numb –coverista, joka pieksee Pink Floydin originaalin jo levylläkin – elävästä esityksestä puhumattakaan. Vastakkaiset mielipiteet ovat typerää kaanonfanaattisuutta ja progepuritanismia.

Keikan jälkeen ei voi taaskaan kuin kysyä, miksi homobändit saavat aikaan parhaat diskot?

BBC:n Sound of 2010 –listalla vilahtanut ja sitä kautta levydiilin saanut Stornoway kuulosti parin biisin mittaisen kaljajonoilun pohjalta kivalta Mumford & Sons- ja Fleet Foxes –henkiseltä folk-indieltä, mutta on vaikea uskoa silti bändin nousevan erityiseen suosioon.

Festivaalin paras bändi tuli Virosta. Ewert and the Two Dragons ilmestyi tyhjästä ja soitti kananlihalle vetäneen keikan. Istuallaan esiintyneen bändin musiikkia voisi ehkä parhaiten kuvata Radioheadin ja post-rockin värjäämäksi kamarifolkiksi. Riipaisevan kauniita crescendoja, musertavaa herkkyyttä ja huikeaa paisutusta. Tutustukaa! Festarialueelta levyä ei löytynyt, joten testaan virolaisten nettilevykauppojen toiminnan lähihetkinä.

Toivottavasti tämäkin bändi nähdään jossain vaiheessa Suomessa. Faneja löytyisi varmasti.

Musesta on sen sijaan tullut naurettavan etääntynyt ja stadionpöhön tuhoama bändi. Bändin esityksen kannalta olisi ollut ihan sama, jos koko etuhäkki olisi ollut lavan korkeudelta täynnä mustaa graniittia, josta olisi vilkkunut valoja ja lasereita.

Muse ei ottanut minkäänlaista yleisökontaktia, ja biisien väleissä kuullut ”improvisaatiopätkät” ovat muuttuneet laskelmoiduksi pahaksi. Kehuttavaa ei ollut myöskään settilistassa, vaikka bändin katalogista löytyy kolme loistavaa ja varsin tasalaatuista albumia.

Keikalla kuultiin viisi biisiä uusimmalta levyltä Resistancelta, joka noin puolen vuoden kuuntelemattomuuden jälkeen vaikutti vielä entistäkin keskinkertaisemmalta. Ja näiden viiden biisin (Uprising, The Resistance, Undisclosed Desires, Unnatural Selection ja United States of Eurasia) kustannuksella jätettiin sitten soittamatta bändin kovimpia vetoja kuten Stockholm Syndrome ja Bliss.

Sanokaa mitä sanotte, mutta ei mene montaa vuotta siihen, kun Muse on muuttunut uudeksi U2:ksi. Jos bändi haluaa korjata kurssiaan, sen soisi unohtavan oheishärpäkkeet ja keskittyvän hoitamaan perusasiat nyt kuntoon. Pelkillä lasereilla ei nimittäin tehdä hyvää keikkaa. Kuultavaksi jää, onko tämän illan Kaisaniemen-keikka mistään kotoisin, mutta Positivuksen pohjalta sen missaaminen ei ainakaan harmita.

Ja palataan vielä festivaalin järjestelyihin. Positivuksessa on noin 20 000 hengen päiväkapasiteetti ja järjestelyissä on ilmeisesti pyritty siihen, että jokaiselle olisi jotain. Nimittäin kun kävelee päälavalta parisataa metriä meren rantaan, on siellä jatkuvasti käynnissä jonkinsorttinen beachparty, jossa voi keskittyä kunnianhimoisemman musiikin sijaan tanssimiseen housejumputuksen tahdissa. Tai vaihtoehtoisesti pulahtaa lämpimässä Itämeressä.

Hauska idea oli myös brittiläisten kulttuurisuhteiden edistämiseen pyrkivän British Councilin kierrätyspahvista rakennetulta kojulta saadut esitteet, joihin oli printattu Musen isoimpien hittien sanat yhteislaulun onnistumisen varmistamiseksi.

Ruokapuoli oli niin ikään komeasti hoidossa. Yhtenäiselle alueelle kasatuista kojuista sai perinteistä festarimättöä, kuten esimerkiksi wokkia, kebabia ja kiinalaista. Kakkospäivänä päädyimme kuitenkin testaamaan Latviassa monin paikoin käytössä ollutta systeemiä, jossa osoittelimme sorminemme ruokakippoja, joista ravintolan työntekijät kasasivat annokset toiveiden mukaan ja laskuttivat niistä painon mukaan.

Mukaan tarttui kananfileetä, mozzarellasalaattia, täytettyjä lihanyyttejä ja uusia perunoita. Hintaa tälle huikean hyvälle festariannokselle muodostui kuutisen euroa. Jälleen meiningissä näkyi, että pääperiaatteena on palveleminen ja laadukkaan ruoan tarjoaminen, eikä niinkään bisnes. Vastaavanlaista todellista ”Ihmisten juhla” –asennetta olen tavannut vain Roskildessa.

Ainoa valittamisen aihe oli kohtuuttoman kehno, joskin festareille ominainen vessapaperitilanne bajamajoissa. Toisaalta, kun samaan ongelmaan törmäsi neljän tähden riikalaishotellin aulassakin, voidaan vain todeta, että paperittomuus lienee maan tapa.

Positivuksen jälkeen pinnassa olivat jälleen samat tunteet kuin jokaisella kerralla aiemminkin ulkkarifestareilla. Hyvän meiningin käsite saa nimittäin aivan uudet mittasuhteet, kun vaihtaa Ilosaaret ja Provinssit vierasmaalaisiin juhliin. Tietysti kotiinpäin pitäisi vetää, mutta se on varsin vaikeaa. Kaikki ulkomaille festarireissuja tehneet tietävät varmasti miksi.

Positivus on paraatiesimerkki väitteeni pitävyydestä, ja varmasti helpoin tapa korkata ulkkarifestarineitsyys. Edelleen olen hämmentynyt siitä, kuinka yhtään suomalaista ei tullut festivaalilla vastaan. Salacgriva on kuitenkin lähempänä Helsinkiä kuin esimerkiksi Seinäjoki tai Joensuu. Jos kanssafinskejä Positivuksessa oli, kertokaa ihmeessä tunnelmistanne kommenttikenttään.

Kokonaisuutena Positivusta ei tosiaan voi kuin suositella. Baltialainen bändiskene oli kokonaisuutena huippupositiivinen yllätys, ja festariördäys loisti poissaololtaan. Jos ensi kesänä metalli, arkit ja soundsit masentavat Suomi-festareilla, kannattaa suosiolla hypätä laivaan ja kiiruhtaa Latviaan. Sitä päätöstä ette voi katua.

Ei jääne epäselväksi, mitä bändiä nämä tytöt odottivat.
Näinä hetkinä latvialainen olut alkoi vaikuttaa, ja aloin nähdä Matthew Bellamyn kahtena.
Klassista festarifiilistelykuvaa tällä kertaa saippuakuplien muodossa.
Musen laserit viistivät ilmaa latvialaisyleisön yläpuolella ja maalautuivat päälavaa ympäröineen havumetsän puustoon
Laatikkomies piirtää seinään.