Roskilde 2010 -blogi: Osa 3 – Seireenejä suihkussa ja älytön yllätys

Roskilden toinen festivaalipäivä toi muassaan yhden ison yllätyksen ja liudan loistavia rytmejä. Lämpö ja aurinko ovat tähän asti päästäneet ensikertalaisen helpolla, sillä aiempina vuosina kävijöitä on koeteltu rankoillakin sateilla.

Teksti: Heini Strand
Kuva: www.hypnoticbrassensemble.com

Roskilde Festival
1.-4.7.2010 Tanska, Roskilde

Neitsyen ensimmäinen kokonainen festivaalipäivä alkoi yltä päältä hiessä. Vaikka yöllä kylmyys koetteli ihan tosissaan villaan puettuja varpaita, oli teltasta aamuauringossa kehittynyt pieni ja tuskallinen sauna.

Aamupesu hoitui yhteissuihkussa tanskalaisten seireeninaisten välittömässä läheisyydessä. Tanskattarien paljaan ihon kauneus ei varsinaisesti ihmetyttänyt, sillä kokeneempi rumbalainen oli ehtinyt asiaa aiemmin hehkuttaa. Rintavarustuksen suuruus suhteessa meikäläisiin sen sijaan ihastutti.

Festivaalin ensimmäinen todellinen yllätys oli näin jälkeenpäin ajateltuna täysin älytön. Jo torstai-iltana alueelle saapuessa kaikkialla kaikuva kieli oudoksutti. Nämähän puhuvat kaikki tanskaa! Eli ovat siis tanskalaisia. Mitä ihmettä?

Niin, mitäpä ihmettä siinä nyt olisi. Vaikkakin kyseessä on ehkä yksi maailman parhaimmista, suosituimmista ja kai kansainvälisimmistäkin rock-festivaaleista, järjestetään se kuitenkin TANSKASSA, jonka asukkaista suurin osa on TANSKAA puhuvia TANSKALAISIA. Hiljalleen paikallisen kielen ensisijaisuus on alkanut käydä järkeen.

Perjantaina puoleltapäivin Odeon-lavalla soittanut Hypnotic Brass Ensemble oli loistava aloitus hikiselle päivälle. Chicagolainen puhallinorkesteri veti ensitahdeista lähtien teltan äärimmilleen nousuhumalaista yleisöä. Musiikkinsa mukana jammailleet soittajat hyppyyttivät ja kyykyttivät kuulijoita mielensä mukaan. Ja kuulijat mielellään tottelivat.

Jos Hypnotic Brass Ensemble houkutteli kansaa sankoin joukoin, ei väkimäärä ollut mitään verrattuna samalla lavalla myöhemmin iltapäivällä esiintyneen Florence + the Machinen kuulijakuntaan. Koko Odeon-lavan edusta anniskelualueita ja ruokakoppeja myöten oli niin täyteen turvonnut, ettei liikkumaan päässyt kuin kompuroiden tai jonossa madellen.

Brittiläisen punapään yhtye päästi itsensä valloilleen kritiikittömän yleisön edessä. Kokoonpano revitteli koko kappalepotentiaalinsa voimin. Levylläkin äkkiväärällä popillaan ihastuttava yhtye rytmitti tiensä kuulijoiden sydämiin sykettä kiihdyttäen. Odeon oli valitettavasti ihan liian pieni areena heille.

Florence + the Machine olisi voinut vallan hyvin vaihtaa esiintymislavaa ja -paikkaa vaikkapa Biffy Clyron kanssa. Skottibändi soitti keikkansa Arenalla, festivaalin toiseksi suurimmalla lavalla, varsin väljälle yleisölle. Paidatta settinsä aloittaneet miesmuusikot miellyttivät toki naiskatsojan silmää, mutteivät juuri muita tai muuta. Ruutukilttiin pukeutunut Biffy Clyron maanmieskin asteli pois teltan alta parin biisin jälkeen. Raivokkaassa rockissa oli vahvuutta, muttei voimaa. Tatuoitujen miesten soitosta uupui tunne.

Yhden illan odotetuimmista akteista tarjosi Them Crooked Vultures. Superkokoonpano asteli päälavalle arvonsa hyvin tietäen. Dave Grohl syleili yleisöä leveällä hymyllä ennen kuin istuutui rumpupatteristonsa taakse. Väsyneelta Elvikseltä näyttänyt Josh Homme ei tapansa mukaan tuntunut juuri nauttivan olostaan, kun taas konkarein kaikista, John Paul Jones, hoiti hommansa onnellisena myhäillen. Kiertuekitaristi Alain Johannes antoi varsinaisille päätähdille tilaa ja pysytteli pääosin taustalla. Näytöillä hän vilahti vain soolojensa aikana.

Them Crooked Vultures vaikuttaa massiivista mainettaan huomattavasti pienemmältä bändiltä. Toki on hienoa, jos miehet saavat yhtyeestä itse jotain. Kuulijoille heillä ei tunnu olevan mitään uutta annettavaa.