Roskilde 2010 -blogi: Osa 6 – Festivaali kuin metropoli

Roskilden päätöspäivä tarjoili helteestä uupuneelle kansalle rockenrollia, surffauspoppia ja kuulemma yhden klassikkokonsertinkin.

Teksti: Heini Strand
Kuva: Mathias Bojesen / www.roskilde-festival.dk

Roskilde Festival
1.-4.7.2010 Tanska, Roskilde

Väsynyt mutta onnellinen, ja ehdottomasti pesun tarpeessa. Olomuotoni kielii jo kaukaa, että olen viettänyt viimeiset neljä päivää kuumissa, humalaisissa ja livemusiikin säestämissä olosuhteissa. Roskilde on siis tältä vuodelta ohi. Ensimmäistä kertaa minun elämässäni.

Paluu arkeen tulee jo tarpeen, mutten olisi millään halunnut kaiken vielä päättyvän. Roskilde on festarina kuin New York kaupunkina. Vaikka olen vieraillut tuossa Yhdysvaltojen suurimmassa metropolissa jo nelisen kertaa, tuntuu minusta kuin en olisi nähnyt siellä vielä mitään. Samaten Roskildesta sai ekalla kerralla raapaistua vain hieman pintaa.

Suomalaisia kesäfestivaaleja ei tullut Tanskanmaalla kaivattua kertaakaan. Toki ilmat ja esiintyjät vaikuttavat viihtyvyyteen, mutta suurin osa mukavuudesta johtui toimivista järjestelyistä ja rennosta tunnelmasta. Paikallisten ystävällisyys päihitti jopa kestohymyisät ruotsalaiset, joita tuli tavattua Tukholmassa sekä meno- että tulomatkalla. Kuinka pikaruokalankin teinityöntekijä jaksaa toivottaa asiakkaalle vilpittömän kuuloisesti hyvää päivänjatkoa? Ei meillä Suomessa.

Helle helli Roskildea loppuun asti. Lämmön ja musiikin väsyttämät festivaalinkävijät jaksoivat urhoollisesti seurata myös sunnuntain ohjelmanumerot. Odottihan heitä päivän päätteeksi varsinainen herkkupala: Princen harvinaislaatuinen festivaalikeikka. Kuulemma se oli hieno ja hyvä. Klassikoksikin kehuttu.

Valitettavasti jouduin itse poistumaan alueelta auringon vielä paistaessa. En tosin tiedä, voinko minäkään antaa Princen missaamista itselleni anteeksi.

Sunnuntaina suurin henkilökohtainen energiapurkaukseni kohdistui teltan ja kamojen kasaamiseen. Lemmy toki vakuutti ohikulkiessa minutkin. Jack Johnsonin surffauspop sopi säähän, muttei päälavalle. The National kuulosti Arenalla hienolta, mutta aivan kuten edellisessä bloggauksessakin mainittiin, esiintymisteltat estivät monen artistin kohdalla eläytymästä kunnolla eturivien mukaan.

Viikonloppuromanssini Kilden kanssa oli kivulias, kuuma ja ihan liian lyhyt. Toivonkin, että suhteemme jatkuu vielä tulevaisuudessa. Ihastus kun on vasta alussa.