Roskilde 2010 -blogi: Osa 7 – Erään festivaaliviikonlopun yhteenveto

Vaikka Roskilde saatiin juhlittua jo toissapäivänä, blogitulva jatkuu yhä. Pettymykseksi jääneiden Princen ja The Prodigyn sijaan festivaalin paras esiintyjä tuli Laura Haapalan näkemyksen mukaan Koreasta.

Teksti: Laura Haapala
Kuva: dulsori.com

Roskilde Festival
1-4.7.2010 Roskilde, Tanska

Torstai

Roskildessa vietetään jälleen hellekesää. Viikonlopulle on lupailtu jopa 28 asteen lämpöä, ja sehän sopii hyvin yhteensä noin 100 000 festaajalle, festarityöntekijälle ja mediatyypille, jotka ovat kerääntyneet Tanskan suurimpaan ja kauneimpaan festivaalitapahtumaan. Vuoden 2010 teemoja Roskildessa ovat pohjoismaisuus, jolle on pyhitetty oma vyöhykkeensä festarialueelta, sekä muistelot. Tänä kesänä tulee kuluneeksi kymmenen vuotta yhdeksän henkeä vaatineesta onnettomuudesta Pearl Jamin Roskilden keikalla. Virallisen muisto-osion suoritti Roskilden päälavan ensimmäisenä vallannut Patti Smith kitaristinsa Lenny Kayen kera.

Roskildeen on virrannut jengiä koko viikon, mutta varsinaisesti kinkerit alkoivat torstaina. Päivän artistikattaus oli määrällisesti suppea, sillä ensimmäiset esiintyjät päästettiin irti vasta puoli kuudelta, mutta tyylillisesti tarjonta oli lavea. Torstain ensimmäisiä artisteja olivat mm. norjalainen noisehkosti soinut Serena-Maneesh sekä Tanskan oma tyttö RebekkaMaria. Festivaalin opasvihkonen hehkutti RebekkaMariaa Björkin ja Roisin Murphyn veroiseksi poppariksi, mutta kaunissoundisen neidon biisivalikoima oli pikemminkin keskinkertaista r’n’b:tä kuin taiteellista erikoispoppia.

Pettymys oli myös Sick of It All, joka ei HC-ärinässään onnistunut olemaan lainkaan miehekäs, ilkeä tai uskottava. Päivän iloisimmasta yllätyksestä sen sijaan vastasi islantilainen Sólstafir, joka soittaa prätkäilyyn taittuvaa taidemetallia ja täyttänee Isisin lopettamispäätöksen aiheuttaman aukon mainiosti. Erinomaisen hyvän keikan soitti myös illan viimeinen bändi Porcupine Tree. Muita torstain esiintyjiä olivat mm. animaatioyhtye Gorillaz, brasilialainen nouseva tähti Céu sekä LCD Soundsystem, joka tungoksesta päätellen oli sijoitettu liian pienelle lavalle.

Perjantai

Roskilden perjantain ensimmäinen esiintyjä oli Hypnotic Brass Ensemble, nimensä veroinen jazzia ja hiphopia yhdistellyt vaskipuhallinorkesteri Jenkeistä. Grooven jälkeen oli viihdyttävää vaihtaa tyylilaji vihaiseen metalliin: toisin kuin edellisen päivän Sick of It All, ruotsalaisyhtye Meshuggah soitti aggressiivisen intensiivisen keikan. Aurinkoinen iltapäivä jatkui Meshuggahin jälkeen suomalaisella Circlellä, jonka esitys oli sekopäisen mainio ja veti puoleensa paljon muitakin kuin Roskildessa hörhöileviä suomalaisia.

Circlen jälkeen vuorossa oli malilainen Tinariwen, tuaregimuusikoista koostuva, armottoman tehokkaasti rullaava etnobluesorkesteri. Iltapäivän antia tarjoili myös serbialainen vaskipuhallinyhtye Boban I Marko Markovic Orkestar, Kusturican elokuvistakin tuttu balkanilaiseen ilotteluun keskittyvä isän ja pojan luotsaama ryhmä. Sen sijaan Casiokids, psykedeliaretkue Wooden Shjips ja Dj-parivaljakko Beat Torrent eivät tehneet erityisen suurta vaikutusta.

Perjantaipäivään osui myös totaalisia huteja. Torstaita aavistuksen viileämpi päivä pakotti suorittamaan lisävaatetuksen hakureissuja, joiden myötä Alice in Chainsin ja Them Crooked Vulturesin keikat jäivät näkemisen sijaan vain etäältä kuulemisen tasolle. Yö jatkui kuitenkin vielä ranskalaisen räpin, eli Hocus Pocusin sekä beniniläisen Orchestre Polyrythmo de Cotonoun tahtiin. Orchestre Polyrythmo de Cotonou on ollut toiminnassa jo nelisenkymmentä vuotta, ja sen tiukasta soitosta huomaakin. Soulia ja afrikkalaisia sävyjä yhdistelevään kansantanssittajaan yö olikin jo hyvä päättää.

Lauantai

Roskilden lauantai alkoi niin hyvällä keikalla: algerialais-ranskalainen Speed Caravan soitti intensiivisen, arabialaissävyjä konemusiikkiin yhdistävän setin laulavan perkussionistin, dj:n, rumpali basistin ja ud-luuttu-virtuoosin voimin. Omien kappaleidensa lisäksi bändi coveroi Chemical Brothersia.

Hauska oli myös Speed Caravania seurannut Aurelio Martinez yhtyeineen, jonka musiikissa oli vaikutteita Afrikasta, Kuubasta ja bluesista. Päälavan ensimmäinen esiintyjä oli Patti Smith bändeineen, jota seurasi viikonlopun hilpein pop-esitys, aurinkoisen suloinen ja hyvästä vastaanotosta hämmentynyt Vampire Weekend.

Alkuillasta lavalle pääsivät Tanskan oma suuruus Kashmir, Roskildessa jo ties kuinka monetta kertaa esiintynyt Muse sekä The Prodigy, joka oli pettymys. Prodigy kuulosti laiskalta, vaarattomalta ja tuhnuiselta, ja Keith Flint sekä Maxim Reality käyttivät enemmän aikaa ja energiaa ”C-mon all you warrior people” –henkisiin yleisönhuudatuksiin kuin intensiiviseen keikkaan. Huoh. Onneksi yleisöä tanssitti reippaasti paremmin yön viimeinen esiintyjä, saksalais-dj Shantel Bucovina Club Orkestar –kansanmusiikkikokoonpanonsa kanssa.

Sunnuntai

Roskilden viimeinen päivä oli pilvinen, mutta tukalan kuuma. Päivän ensimmäiset, äkäiset ärjäisyt esitti tänä iltana Helsingissä esiintyvä Converge, jonka hc-ilmaisu oli heittäen tehokkaampaa kuin Sick of It Allin laiskottelu muutamaa päivää aiemmin. Convergen jälkeen käynnistyi päivän virallinen prätkäkeikka, kun Lemmy Kilmister Motörheadeineen valtasi päälavan.

Motörheadin jälkeinen, Massive Attackin ja Portistheadin hengenheimolaiseksi lupailtu brittitrio Nedry ei sen sijaan vastannut odotuksia, vaan kuulosti lähinnä soundcheckiltä.

Nedryä onneksi seurasi festivaalin suurin ja iloisin yllätys, korealainen Dulsori. Perinneasuihin pukeutunut, pääosin naisista koostunut yhtye soitti raivoisan rytmivoittoisen keikan, kokoonpanon jokainen jäsen pystyi tarttumaan lähes mihin soittimeen tahansa, ja perkussiokööri jorasi huimia koreografioita soittaen samalla virheettömästi. Dulsori saikin niin hurmioituneen vastaanoton, että yleisö jäi aplodeeraamaan vielä kamojen roudauksen ajaksi, mitä en ole koskaan aiemmin Roskildessa nähnyt.

Dulsorin jälkeen esiintyivät mm. Jack Johnson ja yllättävän raskaasti soinut Kasabian, Stephen Malkmusin luotsaama Pavement, klezmerin suuntaan taittuva tanskalainen Afenginn, Julian Marley sekä aussibändi The Temper Trap.

Festivaalin päätti päälavalle bändeineen kivunnut Prince, joka ei valitettavasti kyennyt kohottamaan, tai edes ylläpitämään, hyvää festaritunnelmaa. Kuulemieni juorujen mukaan Prince on löytänyt elämäänsä Jeesuksen, ja uusi uskonnollinen vakaumus estää häntä esittämästä omia kappaleitaan, joiden lyriikoissa on jotain kyseenalaista. Huhut saattavat pitää paikkansa, sillä Princen vanhat, hienot hitit loistivat poissaolollaan (tai no, tulihan niitä 80-luvun hittejä, muttei suinkaan niitä hauskimpia) ja vaikka bändi soi hienosti, esitti se niin yhdentekeviä kappaleita tympeällä kasarisoundilla, että ainakin omassa lähiympäristössä yleisön tunnelma oli epäuskoisen hyytynyt.

Ei noin, Prince!

Tämän vuoden Roskildessa poikkeuksellisinta oli festivaaliyleisön tanskalaispainotteisuus. Taloustaantuma heijastuu myös festarimatkailuun, ja tänä vuonna ulkomaisia festaajia oli vain 20% lipun ostajista, kun yleensä noin puolet festariyleisöstä tulee muualta kuin Tanskasta. Tanskalaisvoittoisuus näkyi kummallisella tavalla: muutoin hyvätapainen jengi on hämmästyttävän sotkuista. Tanskalaiset eivät heitä roskiaan roskikseen, vaikka sellainen olisi metrin päässä, ja kuseskeluun näyttää kelpaavan mikä tahansa paikka. Sekä tanskalaiset miehet että naiset kävivät tarpeillaan jokaisen seinän, puun ja pöydänjalan vieressä, minkä seurauksena haju oli karmea ja maasto pahimmillaan kusista mutaa, johon ei missään tapauksessa halunnut astua. Toivottavasti ensi vuonna ulkomaisia turisteja on jälleen enemmän, jotta roskissa ja virtsassa kahlaaminen sekä hengityksen pidättäminen eivät kuulu seuraavan kesän vakiokäytäntöihin.

Musiikillisesti Roskilde oli onneksi yhtä laadukas kuin muinakin vuosina. Omaksi ykkössuosikiksi kohosi Dulsori, mutta myös mm. Meshuggah, Speed Caravan, Sólstafir, Porcupine Tree, Circle, Hypnotic Brass Ensemble, Tinariwen ja Vampire Weekend joko täyttivät tai ylittivät kaikki odotukset. Ensi kesää odotellen, kiitos Roskilde!