Sepultura Oulun Jalometallin pääesiintyjäksi


Ensi kesänä kymmenettä kertaa järjestettävä Jalometalli-festivaali julkisti ensimmäiset artistikiinnityksensä loppuviikosta. Brasialaisyhtyeen lisäksi esiintyjälistalta löytyvät saksalainen Sodom, amerikkalainen Exhumed sekä Grand Magus ja Nifelheim Ruotsista.

Vuonna 1984 perustettu Sepultura julkaisi ensimmäisen albuminsa, Morbid Visionsin,vuonna 1986. Yhtyeen menestyneimmät levyt ovat vuonna 1991 ilmestynyt Arise, vuonna 1993 julkaistu Chaos A.D. sekä Roots vuodelta 1996. Viimeisin albumi, A-Lex ilmestyi 2009. Maailmanlaajuisesti yli 20 miljoona levyä myynyt yhtye esiintyi Suomessa edellisen kerran viime kesän Nummirockissa.

Jalometalli järjestetään Oulun Club Teatrian ympäristössä elokuun 12. ja 13. päivä. Lipunmyynti käynnistyi maanantaina 21. helmikuuta.