Siellä alhaalla 80-luvulla – Markku Roinilan johdatus Australian ja Uuden-Seelannin rockiin

Viime viikon Kalifornia-punkista liihotellaan nyt valtameren toiselle laidalle, kun Markku Roinila esittelee Australian ja Uuden-Seelannin 1980-luvun musiikillisia tuulia.

Teksti: Markku Roinila
Kuva: Last.fm

1980-luvulla Australiasta ja Uudesta-Seelannista tuli kitarapopin ja –rockin ystävien luvattu maa, kun toinen toistaan upeammat bändit valloittivat NME:n sivut ja Euroopan keikka-areenat. Taustaa oli toki ollut: -60-luvulla Friday on My Mind-hitistä tunnettu Easybeats ja –70-luvun hardrockjyrät AC/DC, Rose Tattoo ja The Skyhooks.

Mutta koko –80-luvun räjähdyksen taustalla oli kaksi bändiä: vuonna 1974 Sydneyssä perustettu Radio Birdman ja The Saints. Radio Birdman tykitti Stooges-vaikutteista rockia tyylillä ja pumpun laulaja Rob Younger perusti myöhemmin myös arvostetut New Race- ja New Christs -ryhmät sekä tuotti monia keskeisiä Citadel-levymerkin bändejä. The Saints sai alkunsa niinikään vuonna 1974 Brisbanessa ja siitä tuli vahingossa ensimmäisiä punk-suuruuksia Englannissa. Molempien ryhmien tunnusomainen piirre on monipuolisuus: vaikka päävaikutteet tulevat Stoogesilta ja MC 5:lta ja kumppaneilta, myös melodisuutta ja pop-vaikutteita on huomattavasti. Samaan tapaan Australian kasari-ihmeeseen kuuluu se, että musiikkia oli joka makuun: garagea, kitarapoppia, dramaattista vaihtoehtorockia, gotiikkaa, outoilua. Ehtymätön aarrearkku.

Vaikka esimerkiksi Suomessa Miettisen Räkärodeo-radio-ohjelman, Fennica-levykaupan ja Rumban ansiosta aussirockista tuli lähes valtavirtaa, suuressa maailmassa se jäi marginaaliseksi ilmiöksi. Tämä heijastuu myös siinä, että Spotifystä puuttuvat kokonaan monet ilmiön keskeisistä bändeistä kuten Lime Spiders, Screaming Tribesmen, Eastern Dark, Clean, Someloves, Psychotic Turnbuckles ja Died Pretty. Siten tämä johdatus on väistämättä puutteellinen, mutta lohdutukseksi olen poikennut myös Australian naapurimaahan, Uuteen Seelantiin, jossa kehittyi hieno popbändien vyöry Flying Nun -levymerkin ympärille.

Tämän yhden cd:n mittaisen soittolistan voit ladata tästä.

Easybeats: Friday On My Mind
Pannaanpa taustaksi aussibändin ensimmäinen maailmanlaajuinen hitti. Mm. David Bowien ja Hectorin coveroima helmi vuodelta 1966 kestää kuuntelua edelleen loistavasti. Yhtyeen voimakaksikko George Young ja Harry Vanda sävelsivät aika liudan hittejä tämän jälkeenkin ja tuottivat mm. Rose Tattoota ja AC/DC:tä (Youngin veljekset Malcolm ja Angus kun sattuivat olemaan Georgen nuorempia veljiä).

Radio Birdman: Remorseless
Stoogesin nojannut Radio Birdman oli se peruskivi, johon koko Australian 1980-luvun kitarabändiaalto nojasi. Yhtyeen kaksi upeaa levyä Radios Appear (1977) ja Living Eyes (1981) kuuluvat kitararockin all-time kaanoniin. 2000-luvulla yhtye on tehnyt paluun ja näyte on vuonna 2006 ilmestyneeltä kelpo levyltä Zeno Beach. Radio Birdman kävi myös Suomessa samana vuonna ja osoitti olevansa hienosti iskussa.

The Saints: Know Your Product
The Saints soitti omasta mielestään tavallista rockia, mutta jotenkin heidän sinkustaan I’m Stranded (1976) tuli Englannin ensimmäisiä suuria punk-hittejä. Paikallisen levy-yhtiön PR-vastaava totesi hämmentyneenä Australian poikien olevan samettihousuissaan ja pikkutakeissaan olevan jotain aivan muuta kuin Pistolsit. Pian ryhmä sai kuitenkin oman tahtonsa läpi ja otti levyilleen torvia sun muuta epäpunkmaista ainesta. Kakkoslevyn Eternally Yoursin (1977) näyte on tämä tyrnä reipastelu.

The Birthday Party: Nick The Stripper
Sillä aikaa toisaalla oli jo vuonna 1973 syntynyt Boys Next Door, josta vähitellen kehittyi The Birthday Party, hurja gotiikkaan, Captain Beefheartiin ja Stoogesiin nojaava primitiivinen ihme. Äskettäin kuolleen Rowland S. Howardin ruosteinen kitarointi ja Nick Caven munaskuita kouraiseva ärinä ja raamatulliset tekstit ovat ainutlaatuinen yhdistelmä. Alastomasta lihavasta hyönteisestä kertova Nick the Stripper kelvannee näytteeksi.

Hoodoo Gurus: Dig It Up
80-luvun aussiräjähdyksen ainakin Suomessa aloitti varsinaisesti kai Hoodoo Gurus, joka perustettiin vuonna 1981. Miettinen soitti yhtyeen loistavaa ensilevyä Stoneage Romeos (1983) radiossa koko ajan ja onhan se silkka klassikko. Myöhemmin tämä velmu ryhmä tuli tunnetuksi upeista pop-hiteistään What’s My Scene ja Come Anytime, mutta tässä Cramps-henkinen tsiibale jätkästä, joka kaipaa kuollutta tyttöystäväänsä: ”You can’t bury love/gotta dig it up.”

The Church: The Unguarded Moment
Aussirockiin mahtuu toki muutakin kuin Stooges-vaikutteista garagea ja synkkää rymistelyä. Iki-ihana The Church on tuottanut psykedeelisen melodista kitararockia 80-luvun alusta tasaisen laadukkaasti aina tähän päivään saakka. Suuri menestys on tainnut jäädä Under The Milky Way-hittiin vuonna 1988, mutta tämä ensilevyltä Of Skins and Heart (1981) napattu The Unguarded Moment näyttää, miten nätti pop-biisi voi olla myös rock.

Go-Betweens: Streets of Your Town
Go-Betweensissa oli kiinnostavasti kaksi hyvin erilaista musiikintekijää: Grant McLellanin käsialaa olivat sydämelliset ja taivaallisen melodiset poppibiisit ja Robert Forster teki sisäänpäin kääntyneitä kieroja tutkielmia ihmisten välisistä suhteista. Tässä näyttinä ensilevyn jälkeen Englantiin muuttaneen aussiryhmän hehkeä pop (ja suurin hitti) Streets of Your Town levyltä 16 Lovers Lane (1988).

The Scientists: Swampland
Ja sitten takaisin mutaisiin jättömaihin. Perthiläinen The Scientists ei ole edelleenkään kovin tunnettu, mutta se oli vaikutusvaltainen ryhmä omassa piirissään ja antoi vaikutteita mm. Mudhoneylle. Tässä vuoden 1982 sinkun b-puolessa kuulee myös hengenheimolaisuutta The Gun Clubin kanssa.

Crime And City Solution: The Dolphins And The Sharks
Simon Bonneyn Crime And City Solution sai alkunsa jo vuonna 1977, mutta kokoonpano vaihtui jatkuvasti sisältäen mm. ex-Birthday Partyt Mick Harveyn ja Rowland S. Howardin, Swell Maps-rumpali Epic Sountracksin ja Alexander Hacken (Einstürzende Neubauten). Yhtye muutti Berliiniin Nick Cave & The Bad Seedsin tavoin ja toimi siellä 1985-1990, päätyen muistettavasti Wim Wendersin elokuvaan Berliinin taivaan alla. The Dolphins and The Sharks on yhtyeen viimeiseltä levyltä Paradise Discotheque (1990).

The Stems: At First Sight
Perthiläinen The Stems pystyi rokkaamaan räväkästi (sinkku Tears Me In Two) ja powerpoppaamaan sydäntäsärkevästi. Kuunnelkaapa vaikka tämä lyhytikäiseksi jääneen yhtyeen ainoan pitkäsoiton At First Sight, The Violets Are Blue (1987) avausraita. Onneksi Stemsin avainhenkilö Dom Mariani ei lopettanut musahommia, vaan teki myöhemmin hienoa musiikkia mm. The Somelovesin riveissä. Kuten monet muutkin aussiryhmät, The Stems aloitti uudestaan 2000-luvun lopulla ja levykin on sittemmin  tehty.

Beast of Bourbon: Chase The Dragon
Beast of Bourbon on kantriryhmä helvetistä. Tex Perkins ja Australian eri bändeistä kootut tukijoukot levyttivät loistavan ensilevyn The Axeman’s Jazz vuonna 1984 ja siitä löytyy hieno pikkuhitti, Leon Payne -cover Psycho. Vaan sitä Spotify ei meille suo. Eri miehitykselle yhtye sinnitteli aina vuoteen 2008 saakka. Liveräähkäisy Chase The Dragon antanee kuvan ryhmän vahvuuksista.

Hard-Ons: Girl In A Sweater
Hard-Ons on keikalla tyrmäävä kokemus. Kolme karvaista kerberosta tuuttaa järkyttävällä voluumilla hitin toisensa jälkeen. Säröpopin juhlaa.Girl In A Sweater on 60-lukuhenkinen helmi, joka tuo mieleen myös Eastern Darkin tähtihetket. Yhtyeen repertuaariin mahtuu toki myös toisenlaista kamaa, kuten herkkä Suck and Swallow.

The Triffids: Hell Of A Summer
Perthin The Triffids tunnetaan nykyään parhaiten kakkoslevystään Born Sandy Devotional (1986), mutta yhtyeen kaikki levyt ovat tarkastamisen arvoisia – aavikko hohtaa ja ahdistaa heidän musiikissaan poikkeuksellisen tehokkaasti. Tämä koskee varsinkin ensilevyn Treeless Plainin (1983) biisiä Hell of A Summer. Parhaimmillaan yhtye oli kuitenkin keikoilla, kuten monet vanhemmat suomalaiset musiikinharrastajat hyvin muistavat.

Mutta nyt poikkeamme vihreälle saarelle Australiasta itään ja alaspäin. Uusi-Seelanti on nykyään kai tunnetuin Lord Of The Ringsista ja Peter Jacksonista, mutta siellä Roger Shepherd perusti vuonna 1981 riippumattoman levy-yhtiön, jonka nimeksi tuli Flying Nun. Sen bändeille oli tunnusomaista helkkyvä ja jopa naivistinen kitarapop, jossa oli kuitenkin pinnan alla tummia sävyjä. Etsikääpä käsiinne joku The Cleanin levy, niin tiedätte mitä tarkoitan. Sitä ei löydy Spotifysta, mutta seuraavat näytteet antavat ymmärtää mistä on kyse.

The Bats: North By North
Esikoiselta Daddy’s Highway (1987) kuullaan hienosti kulkeva North By North. The Batsista kuuluu hyvin sukulaisuus The Cleaniin: Velvet Underground -vaikutteet, kauniit melodiat, synkkä taustavire. Tämä ei sinänsä ole ihme, sillä laulaja-kitaristi Robert Scott vaikutti myös The Cleanissa. The Bats on 2000-luvulla tehnyt paluun ja uusimmat levyt on kuultavissa myös Spotifyssä. Tyyli on pysynyt tunnistettavan samana.

The Chills: I Love My Leather Jacket
Uuden-Seelannin ehkä tunnetuin indie-yhtye on the Martin Phillipsin johtama The Chills. Kirkkaan simppeli 60-lukuinen pop on sanalla sanoen ihanaa eikä sen hohto ole haihtunut vuosien saatossa. Yhtyeen toimintaa ovat haitanneet Phillipsin terveysongelmat, mutta se toimi enemmän tai vähemmän säännöllisesti vuosina 1982-1995. Sinkku I Love My Leather Jacket (1986) on viehkoa kevytgaragea, mutta koko saman vuoden Kaleidoscope World -levy on suositeltava. Muistamme myös Heavenly Pop Hitin vuodelta 1988.

Tall Dwarfs: Log
Uuden-Seelannin kierommasta puolesta näytteeksi Log, joka on peräisin ryhmän ensilevyltä Weeville. Saattaa olla kuvaavaa tälle ilmeisen ”höyryiselle”, Syd Barretin henkeä edustavalle yhtyeelle, että debyytti ilmestyi vuonna 1990, vaikka bändi pantiin pystyyn jo 1981. Mutta kiehtovaa musiikkia yhtä kaikki. Velkansa Tall Dwarfseille ovat tunnustaneet mm. Elf Power, Olivia Tremor Control ja Neutral Milk Hotel.

The Saints: Just Like Fire Would
Kierroksemme on hyvä päättää siihen mistä aloitettiin. Chris Bailey on yksi rockhistorian tunnistettavimpia laulajia ja hänen upea äänensä on keskeinen elementti The Saintsin myöhemmällä kitarapop-uralla. Toisen voimahahmon Ed Kuepperin keskityttyä omaan bändiinsä Laughing Clownsiin ja soolouraansa Pyhimysten miehistö vaihteli, mutta Bailey tuotti vaivattomasti ison määrän hienoja pop-hittejä, jotka jakautuivat tasaisesti komeille studioalbumeille 80-luvun mittaan. Satunnaisia reunioneja on ollut, mutta maailma (tai ainakin minä) odottaa uutta Saints-levyä henkeään pidättäen. Just Like Fire Would on levyltä All Fools Day (1986).

Aiemmin juttusarjassa on julkaistu Antti Lähteen Arthur Russell -pakettimatka, Jussi Mäntysaaren nu-metal-opas, Kimmo K. Koskisen grunge-lista, Samuli Knuutin ohjastama löytöretki Pet Shop Boysin pimeälle puolelle sekä Mervi Vuorelan Kalifornia-punk-aapinen.