Stalingrad Cowgirlsin kiertueblogi, osa I: Kohti Kinkkilää!

Stalingrad Cowgirls kertoo Rumbablogissa eksoottisia reissutunnelmiaan Kiinan-kiertueelta. Millä mielin naisemme maailmalla lähtevät matkaan?

Teksti: Stalingrad Cowgirls, kuva: Warner

29.4.
Suomi, Finland

Toivottavasti tulivuoret pysyy hissuksiin aina perjantaihin asti, mielellään toki pidempäänkin, nimittäin meijän kone nousee sillon yläilmoihin ja lähtee kohti Kinkkilää, eli jos en ihan väärässä ole niin Beijing eli Peking eli HAZOO ois päämäärä.

Ei haittaa jos tulivuoret räjähtelee sen jälkiin, nimittäin ihan hirmuinen kaipuu ei takasin Suomen kylmään Pohjoseen ja töihin ole.

Hauska töitä on tehä, mutta voihan sitä kuluttaa aikansa myös Kiinassa mahatauteja vastaan taistellen.

Itse olen nähnyt jo ensimmäisen Kiina-uneni, sain siinä yllättäin paskataudin. Ja oksennustaudin. Olisin halunnut syödä unessani hampurilaisen, mutta kun en salaattiin uskaltanut koskea. Unessani kiinalaiset söi myös kebabbia.

Edellisen Kiina-uneni näin pikkutirpukkana ja söin siinä oman kissani ja koirani. Kuulemma kiinalaiset syö niitä kans. Voi että, en malta oottaa tulevaa reissua! Tulee hurjaa.

Toivoo: Enni / Maisteri, laulu, kitara

***

Elämme jännittäviä aikoja! Tämä Kiinan-keisi on häämöttänyt hamassa tulevaisuudessa jo jonkin aikaa, joten on vaikea uskoa, että se ois nyt sitten menoa. Olo on ollut suht rauhallinen tähän asti, mutta nyt stressi, kiire ja jännitys on kasvanut niin suureksi ettei yöllä saa unta.

Viimeinen viikko ennen matkaa Kiinaan on ollut kiireinen haastatteluiden, muuttohommien ja sairasteluiden takia. Sairastelin tosiaan jo sen mahataudin, joten toivottavasti ei tarvitse ottaa uusintakierrosta sitten siellä Kiinan puolella.

Nyt ollaan kuitenkin täysissä sielun ja ruumiin voimissa, ja valmiita häikäisemään Kiinan tyypit melekosella rokkenrolliesityksellä!

Jännittää vähän, että miten ne ottaa meidät siellä vastaan. Eihän ne tiedä meistä VIELÄ mitään.. Toivotaan vaan upeita keikkoja ja paljon uusia faneja. Ja ihanaa kinkkisafkaa…

Toivoo: Henna / pasisti

***

Wikipedia: ”Kiinan kansantasavalta (yksinkertaistetut merkit: 中华人民共和国;
perinteiset merkit: 中華人民共和國)…”

Apua! Lähtö häämöttää. Kirjoitan tätä ensimmäistä blogimerkintääni torstaina
29.4. Mulla on laukku pakkaamatta, enkä mä ees tiedä mitä sinne pitäis ottaa mukaan. En oo koskaan matkannu Suomen kylmyydestä suoraan johki lämpöseen,
joten en oo vielä saanu taottua tajuntaani sitä, että villakangastakkia ei
tosiaankaan tartte ottaa mukaan!

Oon yrittäny kauheasti ottaa selvää Kiinasta, sen kulttuurista, tavoista, ruuasta, ym. käytännön asioista. Oon myös yrittäny opetella vähän kieltä.

Kuulemma kantoninkiinalla, gan-kiinalla tai wu-kiinalla pärjäis, mutta aattelin ensin ton mandariinin ottaa haltuun…

Kaikki jotka mut tuntee vähänkään paremmin, ei varmaan ylläty siitä, että oon kalenterini takasivuille kirjannu tärkeimpiä sanoja ja fraaseja, numeroita ja rahayksiköitä sekä tietty sen, miten ne lausutaan.

Jännittää ihan kauheasti. Ei keikat niinkään… vielä, mutta kaikki muu! Ei pysty vielä edes kuvittelemaan kaikkea uutta ja hienoa mitä pääsee näkemään.

Japani oli upea, mutta parissa päivässä ei ehtinyt nähdä juuri mitään. Nyt ollaan melkein viikko reissussa ja päästään viettämään yhtä välipäivääkin, ilmeisesti Pekingissä.

Keikkapaikat vaikuttaa myös tosi upeilta, Kiinan ”Woodstock” ja rokkiklubeja! Can’t wait!

Nyt taidan mennä kaivamaan matkalaukun varastosta ja alkaa kasata t-paitoja
ja mekkoja! 😉

再 见 芬 兰 !

– Riina, rumpali