Stalingrad Cowgirlsin kiertueblogi, osa III: Festarikeikalla Pekingissä

Kiertuemanageri katosi kuin maan nielemänä ja nukahtamislääkkeiden kanssa sattui pikku vahinko, mutta Pekingissä päästiin vihdoin tositoimiin. Stalingrad Cowgirls villitsi tuhatpäisen festariyleisön jo soundcheckissä.

Teksti: Stalingrad Cowgirls, kuva: Warner

Peking, 2.5.2010

Noniin! Terveiset Yo Gong Yi Shan -klubilta! Selvittiin seitsemän tunnin lentomatkasta suht koht hengissä ja ensimmäinen keikkakin on jo vedetty.

Paikallinen kiertuemanageri Paul on edelleen teillä tietämättömillä, joten tosiaan Wuhanin ja Shanghain keikat jouduttiin perumaan. Tosi paska homma, mutta eilinen keikka oli niin tykki, että ei paremmasta väliä!

Tosiaan, eilen saavuimme Pekingiin aamuseitsemältä paikallista aikaa. Kukaan ei oikein saanut nukuttua kunnolla, joten me oltiin varmasti tosi zombia porukkaa.

Henna-poloisella kävi vielä niinkin ikävästi, että nukahtamislääke meni päivällistarjottimen mukana lentsikan roskikseen! Kahdeksan jätesäkin penkominen ei houkuttanut, mutta onneksi Henna sai uuden napin, jonka vaikutus tuntui potkivan vasta perillä. Passintarkastuksessa töhöily ei onneksi kostautunut esim. maahantulokiellon muodossa 😉

Lentokentällä meitä oli vastassa Midi-festivaalin tyyppi, Liu Chang. Changin kanssa matkasimme Aloft-hotellille, josta onneksi saimme huoneet heti kättelyssä. On muuten aivan loistava hotla! Kaikki vimosen päälle ja palvelu pelaa.

Kun pojat kävivät pyytämässä kahvilasta cappuccinoja, tarjoilija lähti metsästämään niitä viereisestä Hilton-hotellista! Me tyttöjen kanssa vedettiin kuppinuudelit naamariin ja kaivaudutiin pariksi tunniksi 180 cm leveiden sänkyjen uumeniin.

Pienten päikkäreiden jälkeen tulikin kauhea kiire lähteä festarialueelle. Vapun takia oli muka niin paljon ruuhkaa, että piti aikaistaa lähtöä tunnilla. (Alueelle oli noin 10 min matka normaalin liikenteen vallitessa.) Me ei kyllä mitään ruuhkaa huomattu, vaikka tullaankin kylästä, jossa liikenneruuhka on neljä autoa traktorin perässä…

Festivaalialueelle päästyämme meidät ohjattiin ”festivaalitoimistoon”, joka oli pystytetty vanhaan tehdasrakennukseen, josta oli jäljellä enää seinät. Auringon porottaessa ja lämpötilan ollessa yli 30 astetta, alkoi Lapin noitiakin vähän hiostaa. Aurinkorasvaa ja vettä kului PALJON.

Päästiin myös maistamaan paikallista festarisapuskaa, riisiä ja erilaisia lisukkeita. Ruoka oli tosi hyvää, mutta me jätettiin suosiolla ”auringonlämpöiset” lihapalat syömättä. Kaikki säästyttiin mahapöpöiltä, jotka olis kyllä ollu tosi ikävä saada noin puoltoista tuntia ennen keikkaa…

Backstagelta löytyi joku 20 ihmistä, jotka oli järkätty hoitamaan artistien juoksevia asioita. Meille tuotiin varta vasten kokovartalopeili, kun me sellaista pyydettiin. Olis meille ehkä pienempiki riittäny.

Aikataulut piti kutinsa, vaikka kuultiinkin juttuja, että näin ei välttämättä olis. Päälavan lavateknikkona toimi hurmaava asennemuija, joka kyllä osas hommansa. Kaikki sujui niin kuin pitikin, ja kaikki meidän tarvitsemat kamppeet löytyi paikanpäältä.

Linjacheckiä tehdessämme yleisöä oli lavan edessä jo tuhansia. Porukka hengasi siinä, vaikka lavalla ei sinänsä mitään tapahtunutkaan.

Miksaajamme Janne pyysi meitä nostamaan kätemme ylös, jos kuulisimme hänet monitoreista. Kun me nostettiin kädet pystyyn, yleisö sekosi täysin ja noin 5 000 kiinalaista nosti kätensä ylös hirveän huudon säestämänä! Siinä vaiheessa alkoi olla sellainen kutina, että keikasta tulisi menestys.

Noin klo 17.30 paikallista aikaa alkoi Midi Festin päälavan kaiuttimista kuulua Ennio Morriconen Huuliharppukostaja. Stalingrad Cowgirls marssi lavalle ja aloitti keikkansa…

Meidän soittoaika oli noin 40 min. Siihen mahtui 8 biisiä, jotka olivat:

1. It’s Not Over
2. Friday Night
3. Walk Over You
4. 911
5. Blitzkrieg Bop (RAMONES-COVER)
6. Umbrella (RIHANNA-COVER)
7. Stalingrad Bitches
8. You Won’t Get It

Valittiin kaksi cover-biisiä, sillä huomattiin, että muiden bändien soittamat coverit upposivat yleisöön tosi hyvin. Meiningissä ei kylläkään huomannut mitään eroa meidän omien biisien tai covereiden välillä.

Kiinalaisyleisö oli mukana, vaikka mitään känniörvelöitä ei koko festin aikana näkyny missään. Lavan molemmin puolin näkyi koko keikan kestäviä moshpittejä ja toki niiden läheisyydessä myös poliisihenkilöitä.

Yleisö daivaili keikan aikana aika reippaaseen tahtiin ja kiinalaiskädet kannattelivat daivailevia ihmisiä hellästi mutta reippaan oloisesti pois eturivistä (jotta itse pääsisivät lähemmäs lavaa).

Suosionosoitukset olivat massiivisia, ja keikan jälkeen takahuonejärkkärit joutuivat lyömään vähän rautaa takahuoneen oven eteen, jotta innokkaimmat fanit eivät olisi puskeneet bäkstaakille nimmarien ja yhteiskuvien toivossa.

Festarialueella pyörittiin hetkisen aikaa, ja koko ajan olimme käytännössä kameran edessä ja ihmisten kainaloissa. Näille oli tärkeää päästä artistien kanssa yhteiskuvaan, joten hymy oli herkässä. Jossain vaiheessa alettiin pelätä sitä, että meille kasvaa kaikille Ridge Forrester -leuat kaikesta hymyilemisestä ja irvistelystä.

Tällä hetkellä olemme (hyvien yöunien jälkeen) jossain päin Pekingiä eräällä klubilla tekemässä soundcheckiä. Tänään soitamme Funeral for a Friendin lämppärinä. Toivottavasti meininki klubilla on yhtä kova kuin eilen festareilla! Loistavaa. Ei voi muuta sanoa.

Toivovat mykistyneet Stalingradin tyttäret.