Stalingrad Cowgirlsin kiertueblogi, osa IV: Klubikeikka ja kiinalaista kulinarismia

Häiriöt kansainvälisessä blogiyhteydessä aiheuttivat sen, että Stalingrad Cowgirlsin kiertuetunnelmia Kiinasta nähdään nyt jälkilähetyksenä. Kannattaa pysyä kanavalla, sillä sarjasta on tämän jälkeen tulossa vielä yksi jakso.

Teksti: Stalingrad Cowgirls, kuvat: Juha Juoni

Suomi-Finland, 8.5. 2010

Hei muruset! Me ollaan päästy hyvin takas koto-Suomeen, tässä juurikin matkalla Oulusta Rovaniemelle levynjulkkarikeikalle!

Edellisen päivityksen jälkeen on ollut niin kamalaa hässäkkää, ettei ole oikein ehtinyt istahtaa rauhassa alas koneen ääreen. Kaikki vähäisetkin vapaahetket on oikeastaan mennyt lepäilyyn.

Tosiaan, edellisen päivityksen aikoihin oltiin vielä Pekingissä, Yo Gong Yi Shan -klubilla Funeral For A Friend -bändin lämppärinä. Jäbät oli todella mukavia, sovittiin pitävämme yhteyttä, jos vaikka joskus taas satuttaisiin samoille keikoille.

Oli jännittävä tavata toinen ”länkkäri”-bändi noinkin mielenkiintoisella maaperällä. Nekään ei olleet säästyneet vastoinkäymisiltä – kaikkia luvattuja soittokamoja ei oltu toimitettu paikanpäälle, ja koko keikka meinas jäädä soittamatta. Tosi monelta taholta kuultiin reissun aikana, että tommonen sähläys ei oo mitenkään epätavallista Kiinassa.

Onneksi kamat saapuivat paikalle ja pojat veti hienon keikan, vaikka yleisöä ei eksynytkään paikalle kuin noin 30–40 henkeä.

Kun saatiin soundcheck tehtyä, oli paikalle saapunut meidän paikallinen host, Lea. Lea vei meidät syömään aivan mahtavaan ravintolaan! Istuttiin tunnelmallisella kattoterassilla ja tilattiin ihan liikaa ruokaa! Kanaa, kalaa, dumplingseja, tofua, riisiä, olutta… Kaikkien mielestä oli ehkä parasta ruokaa mitä oltiin ikinä syöty.

Enni taisteli syömäpuikkojen kanssa, mutta loppureissusta se söi niillä nuudelikeittoa kuin vanha tekijä. Ruoan jälkeen palattiin takas keikkapaikalle ihan hirveessä ähkyssä, onneks keikkaan oli siinä vaiheessa vielä pari tuntia.

Meitä ennen veti paikallinen bändi. Oli tosi ihmeellistä settiä. Musiikki oli sekoitus
perinteistä kiinalaista musiikkia ja heviä. Oman lisänsä toivat DJ, viulu, huilu ym. Lavalla oli myös mm. silitysrautoja. Meidän setti alkoi noin klo 22.30 paikallista aikaa.

Linjacheckin aikana kuultiin tosi tutun kuuloista mölinää yleisön seasta. Luultiin eka, että miksaajamme Janne huutelee omiaan monitoreihin, mutta paikalle oli saapunut muutama suomalainen, kun olivat kuulleet että me ollaan siellä soittamassa. Tuli tosi kotoisa fiilis, kun biisien välissä huudeltiin “soittakaaparanoidi”-läppää!

Meillä oli tosi hyvä meininki soittaa, vaikka porukkaa ei ollutkaan yhtä paljon kun edellisellä keikalla 😉 Ja pitihän meidän myös näyttää Walesin äijille, mistä Suomen likat on tehty!

Keikan jälkeen viilennyttiin takahuoneessa, klubin omistaja toi meille kuohuviinipullon ja pahoitteli yleisön vähyyttä, vaikka se ei meitä mitenkään hidastanut. Me vedetään jokainen keikka niin täysiä kun lähtee, vaikka ei ois ketään katsomassa. Sitte skoolattiin onnistuneille Kiinan-keikoille ja Funeral For A Friendin keikan jälkeen takseiltiin takas hotellille.

Seuraavana päivänä, maanantaina 3.5. ensimmäisenä ohjelmassa oli hotellin vaihto.
Lähdettiin Aloft-hotellilta puolenpäivän aikoihin suuntanamme Pekingin keskusta.
Roudattiin kamamme kolmeen pikkutaksiin ja ajettiin mestoille.

Uusi hotelli paljastuikin hostelliksi. Jo aulassa aloimme epäillä, että onkohan paikka sittenkään edes siedettävä.

Käytiin tarkastamassa huoneet, ennen kuin tsekattiin itsemme sisään. Siivooja avas yhden huoneen oven ja naamalle lehahti kylmä, kostea ja homeenhajuinen ilma. Suihkun lattia oli sen näköinen, että sukat jalassa ois pitäny käydä pesulla. Aloft-hotelli oli ehkä paras hotelli missä ollaan oltu, tää oli sen totaalinen vastakohta.

Meinattiin ruveta itkemään, kun Paulista ei ollu kuulunu vieläkään mitään ja mietittiin, että miten tästä eteenpäin. Onneksi managerimme JJ vaati, että nyt on saatava uus paikka. Joku sellainen missä ei saa keuhkokuumetta ja missä on oikeasti mukava levätä ja olla.

Asiaa ruvettiin järkkäämään ja reilun tunnin istuskelun jälkeen Lea ja Juha tulivat sanomaan, että he oli löytäneet uuden mukavan ja siistin hotellin. Sit eiku kamat taas taksiin ja matkaan.

Saavuimme pienen tunnelmallisen kujan varteen ihan Pekingin keskustaan. Kaikki muut olivat perillä, paitsi miksaajamme Janne. Alettiin jo vähän huolestua, että onko se viety johonki riisipelloille pakkotyöhön.

Taksari oli oletetusti sanonut Jannelle, että “noni nyt ollaan perillä, tossa on sun kaverit” ja osoittanut joitain ihan toisia länkkäreitä. Janne nosti yhden jalan ulos autosta ja tajus, että ei hitto nyt ollaan jossain ihan muualla missä pitäis.

Siinä vaiheessa se oli jo soittamassa Juhalle, mutta Juha ehti ensin. Sitten Lea ja taksikuski selvittivät asiaa keskenään puhelimitse ja selvisi, että taksikuski oli lähtenyt seuraamaan väärää taksia ruuhkassa. Siitä noin viisi minuuttia, niin tutun näkönen sälli nousi eteemme kurvanneen taksin takapenkiltä. Huh!

Uusi hotelli oli ihana, pieni, sisustettu perinteiseen Kiina-tyyliin, mutta silti tosi moderni.

Otettiin huoneet ja sovittiin, että lähdetään Lean kanssa tutustumaan lähikujien
kauppakojuihin ja mennään syömään aasialaista BBQ:ta. Sinä päivänä allekirjoittaneet tinkivät tavarasta ensimmäisen kerran. Mukaan tarttui mm. syömäpuikkoja, viuhka ja ihana mekko Hennan kummitytölle (Riinan ja Ennin pikkusiukulle).

Pienten ostosten jälkeen suuntasimme grillimestaan. Päävastuun tilauksista annettiin suosiolla Lealle, jotta me saataisiin mahdollisimman monipuolinen kuva Kiinan ruokakulttuurista myös näin grilliruuan suhteen.

Hetken päästä pöytään Tsingtaon kaveriksi kannettiin vartaissa makeaa ja suolaista tofua, vihanneksia, kanaa, nakkeja ja pekonia (!!), rustoa ja pikku kalmareita. Sitten tuli vielä ihan mahtavia simpukoita valkosipulisessa marinadissa.

Kanat ja kalmari jäi meiltä syömättä. Kalmari oli aivan liian tulista ja kana raakaa. Rustotkin oli ihan ok makuisia, mutta rakenne oli vähän liian jännittävä. Kaikki oli kyllä tosi hyvää ja saatiin massumme täyteen!

Ruokapöydässä mietittiin seuraavaa siirtoa. Mietimme silk marketille lähtöä, mutta kaikki olivat niin väsyneitä edellisten päivien koettelemuksista, että päätettiin vaan kierrellä lähikujia ja sen jälkeen istahtaa johonkin baariin parille. Ja näin me tehtiinkin!

Baarista palattuamme Enni ja Henna livahtivat pienelle yöpalalle lähistöllä
sijaitsevaan ruokapaikkaan. Tytöt valitsivat seikkailumielessä juuri sen raflan, missä
kukaan ei ymmärtänyt englantia ja ruokalistat olivat kiinaksi. Summanmutikassa valituista ruokalajeista ehdottomasti eksoottisin oli kokonainen lepakko vartaassa…

Jatkoa Stalingrad Cowgirlsin Kiina-blogiin seuraa vielä yhden teksti- ja kuvareportaasin verran.

Kaikki kiva on kiellettyä.
Naisemme maailmalla, tällä kertaa Pekingin Yu Gong Yi Shan -klubin lavalla.
Yu Gong Yi Shanissa oli yleisöä 30–40 henkeä, MIDI Festivalilla muutama enemmän...
...kuten kuvasta näkyy.
Jostain tämän väkijoukon keskeltä kajahti tuttu toive selvällä suomen kielellä: ”Soittakaa Paranoid!"