Stone Temple Pilots palasi USA:n albumilistan kärkipaikoille

04.06.2010

1990-luvun rocksuuruus Stone Temple Pilotsin nimetön paluualbumi ylsi USA:n albumilistan kakkoseksi. Paalupaikkaa hallinnoi toista viikkoa Glee-sarjan tuorein soundtrack. Hot 100 -listalla Usher piti takanaan Katy Perryn.

Teksti: Markus Hilden, kuva: Atlantic

Glee-sarjan The Showstoppers piti pintansa USA:n albumilistalla, vaikka sen myynti notkahti alle puoleen edellisviikosta. Paluun tehnyt Stone Temple Pilots joutui antautumaan niukasti. Albumin ensimmäinen single Between the Lines on ollut Billboardin rocklistan kärjessä.

Kaikki Stone Temple Pilotsin kuusi studioalbumia ovat yltäneet Top 10:iin – edellinen, vuoden 2001 Shangri-La Dee Da tosin pinnistäen sijalle yhdeksän. Laulaja Scott Weiland luotsasi välissä Velvet Revolverin paalupaikalle asti.

Glee saattoi auttaa Lady Gagan The Famen takaisin Top 10:iin, sillä sarjan jaksossa esitettiin muun muassa Poker Face ja Bad Romance. The Fame on viettänyt USA:n kärkikympissä 45 viikkoa, mutta vielä sitkeämpi roikkuja se on ollut Britanniassa, toistaiseksi 54 viikkoa.

Latinotähti Marc Anthonyn Iconos on laulajan korkeimmalle yltänyt espanjankielinen albumi. Vaimo Jennifer Lopez kävi kymmenentenä levyllään Como Ama Una Mujer (2007). Anthonyn jo kaksikymmentä vuotta kestäneen uran huippusijoituksen toi Mended (#3, 2002). Tosin nimetön ensimmäinen englanninkielinen albumi myi paremmin ja siltä lohkaistiin isot hitit I Need to Know ja You Sang to Me.

Kantriduo Brooks & Dunnin kunnioitettava hittiputki paketoitiin kokoelmaksi viime syksynä, heti sen jälkeen kun he ilmoittivat lopettavansa uransa. Nyt jäähyväiskiertue The Last Rodeo Tour on alkamassa ja kokoelma spurttasi sijalta 68 aina 18:nneksi. Viimeisellä singlellä Honky Tonk Stomp kuullaan myös ZZ Topin Billy Gibbonsia.

Hank III on Hank Williams Jr.:n poika ja Hank Williamsin lapsenlapsi. Rebel Withinistä tuli hänen toinen Top 20 -albuminsa putkeen. Widespread Panicin Dirty Side Down puolestaan debytoi 26:ntena, mikä on yhtyeen toistaiseksi paras saavutus. Mainitaan vielä Soulflyn Omen sijalta 73.

Billboard 200, Top 20
1. (1.) Soundtrack – Glee: The Music Volume 3: The Showstoppers
2. (-) Stone Temple Pilots – Stone Temple Pilots
3. (4.) Justin Bieber – My World 2.0
4. (6.) Lady Antebellum – Need You Now
5. (8.) Usher – Raymond V Raymond
6. (12.) Lady Gaga – The Fame
7. (2.) The Rolling Stones – Exile on Main St.
8. (3.) The Black Keys – Brothers
9. (11.) Carole King & James Taylor – Live at The Troubadour
10. (5.) Nas & Damian Marley – Distant Relatives
11. (-) Marc Anthony – Iconos
12. (13.) Godsmack – The Oracle
13. (-) Soundtrack – Sex and the City 2
14. (9.) AC/DC – Iron Man 2 (Soundtrack)
15. (16.) Various Artists – NOW 33
16. (14.) B.o.B – B.o.B Presents: The Adventures of Bobby Ray
17. (20.) Ke$ha – Animal
18. (68.) Brooks & Dunn – #1’s…And Then Some
19. (22.) Zac Brown Band – The Foundation
20. (-) Hank III – Rebel Within

Katy Perryn California Gurls on kasvamassa I Kissed a Girlin ja Hot N Coldin veroiseksi megahitiksi, sillä se nousi Hot 100-listalla takaisin kakkoseksi ja oli viikon myydyin single. Myös popradioasemat ovat tarttuneet biisiin kuin kärpäspaperiin. Usherin OMG oli kuitenkin Hot 100 -laskennassa vielä niukasti edellä.

Top 10:n alemmat sijoitukset vaikuttavat olleen jonkinasteisessa alennusmyynnissä. Esimerkiksi Trainin Hey, Soul Sister palasi yhdeksänneksi, vaikka sen pistemäärä putosi edellisviikosta. Ei kannata kuitenkaan väheksyä La Roux’n Bulletproofin hienoa kahdeksatta tilaa.

Glee Castin versio Poker Facesta loikkasi 100-20, saman poppoon Bad Romance -luenta 86-54, popkantrin prinsessan Carrie Underwoodin Undo It 59-25 sekä Shontellen Impossible 41-28.

American Idolin juuri voittanut Lee DeWyze versioi U2:n Beautiful Dayn sijalle 24, mikä on suorastaan kehno tulos joskus listamenestyjiä suoltaneelta ohjelmaformaatilta. Sama miekkonen vastaa Hallelujahin vuoden kolmannesta visiitistä (44). Leonard Cohenin alkuperäinen esitys ei koskaan yltänyt Hot 100 -listalle, kuten ei Jeff Buckleynkaan versio.

Hot 100, Top 20
1. (1.) Usher featuring will.i.am – OMG
2. (3.) Katy Perry featuring Snoop Dogg – California Gurls
3. (2.) B.o.B featuring Hayley Williams – Airplanes
4. (7.) Ke$ha – Your Love Is My Drug
5. (4.) Taio Cruz featuring Ludacris – Break Your Heart
6. (6.) Lady Gaga – Alejandro
7. (5.) B.o.B featuring Bruno Mars – Nothin’ on You
8. (14.) La Roux – Bulletproof
9. (11.) Train – Hey, Soul Sister
10. (9.) Eminem – Not Afraid
11. (16.) Travie McCoy featuring Bruno Mars – Billionaire
12. (12.) Jay-Z + Mr. Hudson – Young Forever
13. (10.) Rihanna – Rude Boy
14. (13.) Lady Antebellum – Need You Now
15. (20.) Drake – Find Your Love
16. (21.) The Black Eyed Peas – Rock That Body
17. (16.) Jason Derülo – In My Head
18. (8.) Miley Cyrus – Can’t Be Tamed
19. (17.) The Script – Breakeven
20. (100.) Glee Cast – Poker Face

Kirjoittaja pitää lista-aiheista Kuningasburgeri-blogia.

Lisää luettavaa