Summer Sound: Avicii villitsi, musiikki raikasi, kansa bailasi ja taivas iski tulta

09.08.2012

Kolme päivää huippu dj:itä, non-stop biletystä ja neonvärejä. Messukeskuksessa jylisi niin yleisö kuin ukkonenkin. Rokkityttö lähti selvittämään, mistä tässä kaikessa on oikein kyse.

Summer Sound Festival
Messukeskus, Helsinki
27.–29.7.2012

Teksti: Aino-Kaarina Salonen, Kuvat: Nelly Tatti

Jännitin Summer Sound -festivaalia perjantaina ennen alueelle saapumistani kuin elämäni ensimmäistä festaria konsanaan. En oikein tiennyt, mitä odottaa. Saisinko minä, elektronisen musiikin satunnaiskuuntelija, mitään irti genren jättikinkereistä? Vai tylsistynkö auttamattomasti jo muutaman artistin jälkeen? Kestääkö aloittelijan reivikunto, vai litistynkö hulluna joraavan konemusiikkikansan alle? Kokisinko Ed Hardy ja neonväri -yliannostuksen?

Näin jälkikäteen ajateltuna epäilykseni tuntuvat lähinnä naurettavilta. Viime vuonna Suvilahdessa ensimmäistä kertaa järjestetty ja tällä kertaa yksipäiväisestä kolmipäiväiseksi paisunut Summer Sound Festival oli nimittäin kerta kaikkiaan mahtava elämys ja yksi rennoimmista, mukaansatempaavimmista ja helposti lähestyttävimmistä festivaaleista, mitä olen ikinä kokenut.

Yleisö koostui niin satunnaisita konemusareivaajista kuin normaalista bilekansastakin, ja tunnelma oli alusta loppuun asti katossa. Kaikilla tuntui olevan yksinkertaisesti kivaa. Sana huvista oli selkeästi kiirinyt, festivaali keräsi viikonlopun aikana noin 24 000 kävijää.

Suuntasimme lämmittelypäivä-perjantain aluksi festarin suuremman lavan ääreen. Global Roomin stagella dj Alex Kunnari hallitsi tanssilattiaa. Näky oli ensikertalaiselle huikea, koko mukavasti jo tässä vaiheessa täyttynyt halli jorasi ja bailasi täydellä teholla. Pitkässä sisäänpääsyjonossa kasvanut ärtyneisyys oli vaihtunut iloiseen bilefiilikseen.

Kunnaria seurasi hollantilainen Hardwell, ensimmäinen festarin useammista hollantilais-dj:istä. Sadat kamerat, älypuhelimet ja glowstickit valaisivat hallia tähden marssiessa lavalle ja jyräyttäessä käyntiin settinsä.

Hardwell.


Illan kuningas oli kuitenkin viimeisenä esiintynyt hollantilainen super-dj Tiesto. Viimeistään tässä kohtaa minullekin aukesi tämäntyyppisten keikkojen hienous, kun tarkoin harkittu ja oikeinlaisilla efekteillä maustettu setti kolahti kovaa. Setti tarjoili kaikille kaikkea, tuttujen hittibiisien remixien ansiosta kokemattomammatkin pääsivät bailaamaan innoissaan ja koko kolkko halli oli täynnä naamat hymyssä reivaavia ihmisiä.


Lauantaina tuntui kuin olisimme saapuneet eri bileisiin. Alueella oli huomattavasti enemmän väkeä, ja bilekansa oli odotetusti eilistä humalaisempaa. Luovimme tiemme ensimmäiseksi Summer Sound Stage -telttaan, jossa hollantilainen Fedde Le Grand paukutti menemään. Oikein mukiinmenevä aloitus päivälle, vaikkakin täällä odotettiin jo seuraavaa artistia.

Seuraavana soittaneen, selkeästi innolla odotetun ja paljon radiosoittoakin saaneen ruotsalaishitin Aviciin keikkaa varten teltta täyttyi ääriään myöten. Keikkaa edeltänyt yleisön huutaminen ja jalkojen tamppaaminen sai tantereen kirjaimellisesti tärisemään. Näköyhteyteni lavalle oli kovin rajallinen, mutta näkemäni vilauksen perusteella lavalle loikkasi väärinpäin käännettyine lippiksineen lähinnä Fred Durstin mieleen tuonut mies. Muuten meno ei kyllä Limp Bizkitiä mieleen tuonut, vaikka hittejä laulettiin yhdessä täälläkin ja yleisö oli vähintäänkin yhtä riehakasta kuin pomppumetallisuuruuden keikoilla aikanaan. Muusta massasta poikkesi vain eräs sankari, jonka spottasin kuvaamasta keikkaa tabletillaan. Tähänkö on oikeasti tultu? Kamerat ja puhelimet itseäni eivät niinkään häiritse, mutta eiköhän iPad mene jo vähän överiksi.

Aviciin setin loppupuolella soitettu radiosuosikki Levels aiheutti jopa pienehköä hysteriaa, kun ihmiset syöksyivät läpi sateen kohti telttaa.

Avicii.


Päätimme Aviciin jälkeen pitää pienen ruokabreikin, mutta hodarin jonottaminen jäi lyhyeen, kun alueelle iski vanha tuttu festari-ilmiö: jumalaton kaatosade. Levels-biisin aiheuttama juoksupaniikki oli pientä tähän verrattuna, kun viimeisen päälle laittautunut bilekansa yritti epätoivoisesti tunkeutua teltan alle tai Global Room -halliin – kaikki yhdestä sisäänkäynnistä ja samaan aikaan, totta kai. Itse tunkeuduin tarkkailemaan meininkiä katoksen alle.

Kaatosateen häivyttyä alue tuntui muuttuneen yhdeksi isoksi uima-altaaksi, mistä yksi jos toinenkin lauantai-illan humalluttama bilettäjä tietenkin innostui.

Pitkien jonojen vuoksi ärsyttävästi venähtäneen ruokailun jälkeen lähdimme taas Global Roomin puolelle, jossa illan ehdottomaksi suosikikseni noussut Dash Berlin villitsi väkeä. Dash Berlinin nokkamiehenä riehuva dj Jeffrey Sutoriys ansaitsi ehdottomasti lauantai-illan parhaan show’n tittelin: mies ei tyytynyt vain nököttämään dj-pöytänsä takana vaan loikki ympäri lavaa ja villitsi yleisöään entisestään. Kansa intoutui laulamaan mukana monta kertaa, ja minä tunsin ensimmäistä kertaa näiden kinkereiden aikana kylmiä väreitä ihollani. Remixit muun muassa One Rebublicin ja Coldplayn kaltaisten yhtyeiden hiteistä onnistuivat saattamaan allekirjoittaneen niin euforiseen tilaan, etten olisi halunnut koskaan lopettaa välkkyvien valojen alla typerän näköinen onnenhymy kasvoillani tanssimista.

Dash Berlin.


Lähdimme jossain vaiheessa kesken setin taas ulos kurkistamaan menoa Summer Sound -teltassa, missä suomalainen Dallas Superstar oli vuorossa. Pettymys oli tällä kertaa kuitenkin melkoinen. Meininki teltassa oli väljä ja vaisu, ja nuupahtamisen pelossa painuimme pikapikaa takaisin Dash Berlinin bileisiin, jossa sellaisesta ei ollut tietoakaan.

Sunnuntai valkeni klassisesti hieman väsyneissä merkeissä. Painostava helle ja jo koetut festaripäivät pitivät allekirjoittaneen visusti vaakatasossa siihen asti, kunnes oli taas aika heittää neonvaatteet niskaan ja painua vielä viimeiseksi illaksi Messukeskukseen joraamaan. Tunnelmaa riitti onneksi vielä viimeisenäkin päivänä.

Axwell.


Sunnuntai-illan kohokohta koettiin heti alkuun. Ruotsalainen Axwell, yksi hiljattain lopettamispäätöksen tehneen Swedish House Mafian jäsenistä, nimittäin paukutti yleisöä pursunneessa Summer Sound -teltassa sen verran energisen ja innokkaan setin, että jopa koomainen toimittaja löysi taas itsensä jytäämästä teltan uumenista radiohitti-remixien ja Swedish House Mafian tuotannon tahtiin.

Axwellille voi huoletta antaa koko festareiden energisimmän esiintyjän tittelin, sen verran vauhdikkaasti tyyppi pomppi ja pumppasi dekkiensä takana. Axwell oli esiintyjistä myös puheliaimpia, sympaattisella ruotsi-aksentin värittämällä englannilla väännetyt välispiikit innostivat nuorta yleisöä entisestään.

Seuraavana vuorossa oli yksi festareiden odotetuimmista nimistä, hollantilainen Armin Van Buuren. Ohjelmien päällekkäisyyksien vuoksi päädyimme Van Buurenin äärelle vasta tämän setin puolivälissä, ja itse tyydyin vain toljottamaan menoa taaempaa.

Global Roomissa vallitsi kolmantena päivänä varsinainen sademetsäfiilis, mutta nihkeästä ihosta huolimatta meininki olit taas kerran kaikkea muuta kuin nihkeää. Itse koin pieniä vaikeuksia päästä sisälle Van Buurenin settiin. Yksi ehdoton syy tähän olivat instrumentaaliset kappaleet, joita kaltaiseni lauluun keikoilla tottuneen oli hieman vaikea erottaa toisistaan.

Armin Van Buuren.



Tauon jälkeen lähdimme vielä tsekkaamaan Van Buurenia seuranneen brittiläisen Gareth Emeryn settiä, mikä upposi itseeni paremmin. Suomalaisyleisö saatiin mylvimään milläs muullakaan kuin vanhalla kunnon Daruden Sandstormilla. Kuulin tämän isänmaan ylpeyden ensimmäistä kertaa elämässäni siinä ympäristössä, mihin se on luotu: isossa, täysillä tanssivassa hallissa valojen tahdittamana kouludiskon limsasta tahmean tanssilattian sijaan. Tähän oli oikein hyvä päättää tämä Summer Sound -elämys.

Gareth Emery.


Mitä jäi käteen? Palaan festareille ehdottomasti ensi vuonna, seuraavat Summer Soundit kun on jo varmistettu. Kolme päivää oli ehkä aavistuksen liian rankka rutistus, joten kenties ensi kesänä tyydyn vain yhteen päivään ja tanssin silloin kolmen päivän edestä.

Kovin suuria eroja eri esiintyjien välillä oli ensi-kertalaisen vaikehko erottaa, mutta sanoisin, että tämä on pikemminkin hyvä kuin huono asia. Summer Soundin tarjonta oli sen verran tasaisen timanttista, esiintyjät tuntuivat suurimmalta osin toinen toistaan paremmilta. Koen saaneeni festivaaleista paljon irti, vaikka non-stop bilettämisen mahdollistaneet tiukat aikataulut saivatkin meidät säntäilemään paikasta toiseen ja välillä vähän väsähtämään.

Omituiselta festarialueelta aluksi kuulostanut Helsingin Messukeskus osoittatui itse asiassa oikein toimivaksi ratkaisuksi. Vähän kolkolta paikka toki näytti, mutta toisaalta yleisö toi jo itsessään ihan tarpeeksi väriä alueelle. Global room -halli oli tehokkaasti ilmastoitu, ja baari- ja vessajonot säilyivät siedettävinä. Ainoastaan ruokaa jonottaessa meinasi ärsytys hieman nousta pintaan välillä käsittämättömän pitkien jonojen vuoksi. Järjestäjät saivat pidettyä kännisimmätkin juhlijat ojossa. Kiitokset myös festariasteikolla kohtuullisesta hintatasosta!

Pientä miinusta on pakko antaa muutamasta epäkohdasta. Kuvaajamme pääsy alueelle kameran kanssa meinattiin viimeisenä päivänä estää kokonaan, ja neuvoa kysyessämme saimme pari kertaa äärimmäisen töykeitä vastauksia. Teki mieli pyytää anteeksi, että olimme edes saapuneet paikalle.

Päällimmäisenä mielessäni tykittää silti nyt ajatus: ”tätä lisää!”.

Lisää luettavaa