Suomipopin raikastajat – Mariska ja Pariisin kevään Arto Tuunela

Entinen hiphoppari ja punkkari Mariska teki levyllisen ”asenneiskelmää”. Arto Tuunelan Pariisin kevät puolestaan tuulettaa suomenkielisen popin ummehtuneita kuvioita. Kaksi tuoretta kasvoa kohtaavat uusimman Rumban kansijutussa.

Teksti: Samuli Knuuti, kuva: Markus Paajala

Ennen popissa ja rockissa oli tärkeätä kuulua yhteen heimoon, nostaa salkoon yksi lippu ja seisoa sen alla katkeraan loppuun asti. Muutos oli usein pahasta, se oli itsensä kauppaamista ja alkuperäisten ihanteiden hylkäämistä.

Mariska ja Pariisin kevät -nimen takana oleva Arto Tuunela ovat kuitenkin toista maata.

Mariska kunnostautui vuosina 2002–2005 julkaisemalla kolme aidosti menestynyttä ja kiitettyä hiphop-albumia, mutta jo niillä artisti alkoi ajautua puhelaulusta kohti ihan vanhan kunnon ajan tavallista laulua. Aiemmin hän oli jo laulanut hardcore-punkia Oheisvasara-yhtyeessä.

”Olen jo pienestä pitäen hyppinyt klassisesta punkiin, joten mulle musiikkityylin vaihtaminen ei ole koskaan ollut mikään iso juttu”, Mariska sanoo.

”Jo Suden hetken (2005) aikoihin huomasin, ettei skeneilypuuhastelu enää vain kiinnostanut minua, joten päätin vain ryhtyä katselemaan toisaalle. Eikä kukaan sitä oikeastaan edes huomannut, ei tullut mitään ilkeilyä.”

”Punkista tavallaan tarttui mukaan se, että voi käydä syömässä mistä laarista haluaa. Ja vanhat iskelmät olivat kuitenkin mulle, kuten varmaan aika monelle muullekin, ihan ensimmäisiä musiikkikokemuksia. Mikko Alataloa ja Metri-Helenaa kuuli autoradiossa lapsena.”

Tuunelan tausta on vielä Mariskaakin kirjavampi. Hän on jakanut aikaansa voimarockyhtyeensä Major Labelin, Finnvoxilla äänittäjänä toimimisen, Pariisin kevään ja muiden projektiensa välillä. Siinä sivussa hänen syntilistalleen on tarttunut myös Katri Ylanderin kanssa äänitetty kesäkumikappale Mä haluun sua enemmän kuin muut.

”Mulla ei ole koskaan mitään skeneä varsinaisesti ollutkaan”, Tuunela sanoo. ”Ellei sitten skeneksi lasketa sitä, että kitaran pitää olla kovalla ja että siinä on oltava säröä. Siitä on tullut sitten vuosien varrella lipsuttua, koska se on kuitenkin aika kapea sarka, etenkin kun minulla ei toisaalta ole mitään intressiä opetella soittamaan sitä kitaraa hyvin.”

”Pariisin kevät lähti liikkeelle, kun kuuntelin joitakin John Fruscianten vanhoja levyjä, jotka kuulostivat itsetarkoituksellisen ankeilta, mutta silti omilla tavoillaan makeilta.”

Lue koko haastattelu Rumbasta 6/10. Lehti on myynnissä 20.5. asti.