Tallinn Music Week -blogi, osa II: Joutopoppia ja perinnerockia

Tallinn Music Weekin ensimmäinen varsinainen festivaalipäivä täytti Tallinnan klubit livemusiikilla. Kuvassa suomalainen The Souls soittaa olutfirman yksityisbileissä.

Teksti ja kuva: Janne Flinkkilä

”No on tää nyt parempi ku TV Off.”

Muuan suomalainen pienlevy-yhtiöyrittäjä ja indiepromoottori tiivisti heti kärkeen Antonina-yhtyeen syvimmän olemuksen.

Toisen biisin aikana hän tiivisti sen vielä paremmin: ”Oikeastaan tää on jopa huonompi ku TV Off.”

Mustapeade Maja on toki haastava keikkapaikka. Matala holvikattoinen isojen tolppien rikkoma tila. Miksaajan helvetti. Sääliksi käy täällä myöhemmin yöllä esiintyvää Rubikia. Mutta Antoninan hapuileva elektropop ei vain toimi. Ei millään osa-alueella.

Aiemmin päivällä Baltian MTV:llä (joka lakkautettiin marraskuussa) työskennellyt Ingrid Kohtla kertoi, että hänestä Virossa tehdään nykyisin ihan liikaa joutavanpäiväistä elektropoppia. Nyt ymmärrän hyvin.

Von Krahlissa illan avannut Tolmunud Mesipuu oli tyylillisesti ihan toista laitaa. Trio louhi raskaahkon kokeellista instrumentaalirockia. Sävyjä stonerista ja venausmetallista. Basistilta lähti hyvää särömuljutusta. Jossain välissä mieleen tuli Atomic Bitchwaxin ensilevy. Kunnes viimeisessä biisissä homma levisi käsiin. Kivaa jumitusta yhtä kaikki.

Keikan jälkeen bändin Orange Goblin -paitaan sonnistautunut rumpali tuli tuomaan promo-dvd:tä, joka on taltioitu livenä Plink Plonk -klubilla. Joku tiesi kertoa, että Tartossa järjestettävä Plink Plonk -festari olisi käymisen arvoinen tapahtuma. Kuulemma todellinen tee se itse -indiejuhla. Sen sijaan Rabarock pitää välivuoden ja palaa asiaan vuonna 2011. Viron yleinen taloustilanne on niin kehno, ettei festivaalia kannata järjestää. Fiksu veto sinänsä: parempi vetäytyä vuodeksi keräämään voimia kuin tehdä väsyneet festarit b-luokan kattauksella.

Seuraavaksi Von Krahlissa soittaneen Leegidsev Sitrun -bändin kitaristi-laulaja näytti Olavi Uusivirran kauan kadoksissa olleelta kaksosveljeltä. Sitä en osaa kuvailla miltä hän kuulosti, sillä välillä hän kailotti kuin Brandon Flowers, ja välillä taas kiekaisi täysin varoittamatta falsetissa niin että yleisössä olisi herkemmältä voinut niin sanotusti stefa pettää.

Kun katsoin basistia, joka soitti pitkähihainen kauluspaita päällä viisikielistä, hieman liian ylös kinnattua instrumenttiaan, valaistuin. Suomalaiset bändit näyttävät varmaankin ruotsalaisista samalta kuin virolaiset bändit suomalaisista. Hienoinen tyylitajuttomuus ja semiankeus huokuu läpi, ei voi mitään.

Tämä ei päde Mustapeade Majassa soittaneeseen Honey Poweriin. Heidän naispuolinen basistinsa oli viilein näky pitkään aikaan. Soitti äärimmäisen tiukasti tyylikkäitä bassolinjoja, mutta ennen kaikkea näytti järisyttävän coolilta. Ilmekään ei värähtänyt tai hymynkare käynyt kasvoilla. Mitä nyt purkka pysähtyi suussa parin kiperämmän kohdan aikana.

Bändin musiikki oli sellaista, noh, kelvollisesti soitettua sekunda-Pavementia, mutta basistista tuli mieleen The Dandy Warholsin biisi Cool as Kim Deal. Kumpi on muuten kovempi, Kim Deal vai Kim Gordon? Perusteluja saa laittaa alla olevaan kommenttikenttään.

The Souls soitti eilen kaksi puolen tunnin settiä paikallisen olutfirman yksityisbileissä. Vaikka bändiltä on tullut nähtyä pari aika väsynyttäkin vetoa viime kuukausina, nyt kouvolalaistrio oli tiukassa iskussa. Biisit eivät omaperäisyydellä juhli: periaatteessa Souls voisi olla nuori, hyvännäköinen ja tyylitajuinen cover-bändi, joka soittaa joitain Facesin ja Rolling Stonesin tuntemattomia b-puolibiisejä. Mutta toimihan se ihan helvetin hyvin. Pari pukumiestäkin innostui joraamaan.

Soulsin rumpali Toni Orpana on aivan järjettömän paha soittamaan. Lyö kuin eläin, mutta komppi ei kangistu halonhakkuuksi vaan rullaa eteenpäin hyvällä groovella. Ensimmäisen setin aikana herra oksensi syömänsä katkarapuillallisen virvelin päälle, mutta se ei menoa haitannut. Oli kuulemma ollut niin halpaa ja hyvää ruokaa, ettei malttanut olla tankkaamatta mahaa täyteen ennen keikkaa.

Kaikkein kovinta oli kuitenkin se, että Souls soitti coverina Fatboy Slimin Praise Youn. Vieläpä todella tyylikkäästi. Fatboy Slim on hieno mies ja varmasti kova panemaan. Joka muuta väittää, on joko hullu tai tyhmä.

Jostain syystä jossain vaiheessa päädyimme taas DM Baariin. Kuinka ollakaan. Muuan Clash Magazinen toimittaja huomasi, että nurkassa seinästä törröttää ilmiselvä lepotilassa oleva penis. Tai siis jokin erehdyttävästi sitä muistuttava asia. Totta. Käykää katsomassa, ellette usko. Sen jälkeen hän kehui Murmanskia.

Tänään kuulemma kannattaa tsekata ainakin liettualainen Jurga. Sitä ennen voisi käydä katsomassa demoraati-henkisen paneelikeskustelun. Idea on hyvä: kaikki festivaalilla esiintyvät bändit saavat heittää demonsa laatikkoon, josta levyjä poimitaan sokkona raadin kuunneltaviksi. Demoja ruotivat muun muassa EuroSonicin bändibuukkauksista vastaava Robert Meijerink, Glastonburyn ja Great Escapen pääbuukkaaja Martin Elbourne, Rough Trade -levy-yhtiön Paul Jones sekä kotoinen Berglundin Joosemme Stupido Recordsilta.

Eli ei muuta kuin ensi kertaan.